HSL-alueen raitiovaunuhavaintoja - elokuu 2023

Helsinki 29.8.2023

KLOY 611 ajoi kilvin Opetusajo Viilarintiellä Viikintien risteyksen ja Karhukallion välillä Roihupellon suuntaan klo 20.07.
 
Jo kevään koeajoissa tuli Sellon taksitolppa ongelmaksi. Taksien odotustila ei riitä ja jono on tyypillisesti raiteille asti. Toisinaan myös erään yhden ja saman taksikuskin tapana oli myös ajaa auto parkkiin kiskoille ja ottaa nokoset.

Takseista on kyllä niin monella tavalla riesaa nykyään, sekä niiden käyttäjille että kaikille muille tienkäyttäjille. Toivottavasti tuota valvotaan sitten liikenteen alkaessa.

Tuo Leppävaarankadun liikennevalo ei ota niin kaukaa ilmaisua, että Sellon taksitolpan taksit vaikuttaisivat asiaan. Eli oletettavasti raitiovaunu on seissyt pysäkillä (ajantasaus?).

Ajantasausta tuttu kuljettajakin veikkasi. Se on siinä mielessä vähän huono syy minusta, että jos aikataulu on laadittu sillä ajatuksella, että vaunu seisoo sen minuutin siinä Sellon pysäkillä, ja valo tulee joka kerta irrallaan aikataulusta, vaunun paikka tunnistaen, niin kuuden minuutin välein autoliikenne pysäytetään turhaan odottamaan vaunua, jota ei koskaan tule, kun se tulee vasta seuraavalla kierrolla. Ja sitä vaunua taidetaan odotella aika kauan ennen kuin valo luovuttaa ja laittaa ratikalle S:n. Voisiko tuon ratkaista jotenkin?
 
Münchenissä on ainakin käytössä sellainen järjestelmä, jossa ohjaamon ruudulle tulee päätepysäkeillä nappi, jota painamalla voi pyytää etuuden. Sitä sitten painetaan hetki ennen aikataulun mukaista lähtöaikaa, ja valot vaihtuvat sopivasti. Tuollaisen voisi ehkä asentaa jälkeenpäin Helsingin ratikoihin.

Amsterdamissa sen sijaan on ainakin tietyissä risteyksissä liikennevalot, jotka tietävät, onko joukkoliikennekulkuneuvo ajoissa vai myöhässä. Tuon perusteella ne sitten osaavat antaa mahdollisimman hyvän etuuden myöhässä oleville, ja hidastaa hieman etuajassa olevia. Niiltä varmaan onnistuisi myös valon vaihtaminen vihreäksi aikataulun mukaisesti. Tuollaiseen olisi hieno pyrkiä pidemmällä tähtäimellä, mutta se ei tietysti toimisi nopeana ratkaisuna.
 
Ajantasausta tuttu kuljettajakin veikkasi. Se on siinä mielessä vähän huono syy minusta, että jos aikataulu on laadittu sillä ajatuksella, että vaunu seisoo sen minuutin siinä Sellon pysäkillä, ja valo tulee joka kerta irrallaan aikataulusta, vaunun paikka tunnistaen, niin kuuden minuutin välein autoliikenne pysäytetään turhaan odottamaan vaunua, jota ei koskaan tule, kun se tulee vasta seuraavalla kierrolla. Ja sitä vaunua taidetaan odotella aika kauan ennen kuin valo luovuttaa ja laittaa ratikalle S:n. Voisiko tuon ratkaista jotenkin?

Toiseen suuntaan tuo muutettiin varaukseksi koeajoissa (oli sillä rajoilla ehtiikö vaihtua muutenkin).

Käytännössä ottaa ilmaisimen ennen pysäkkiä pois käytöstä ja ratikalle ilmaisu lähi-ilmaisimille. Eli valo toimisi ratikalle sitten niin, että ei vaihdu valmiiksi, vaan ratikka ajaisi sellon pysäkiltä sen muutaman metrin eteenpäin ja valo alkaisi vaihtumaan. Joutuu sitten odottamaan ne vaihtumisajat eli jotain 10-15 sekuntia maksimissaan. Hyvin helppo ja nopea toteuttaa, jos ohjelmointia osaa.

Sen sitten näkee miten tuolla toimitaan ja onko miten usein tarve pitkälle pysähdykselle (vai onko aikataulu niin tiukka ettei yleensä odotella).
 
29.8.

1:llä 120 vuorossa 208, 420,
2/3:lla 90, 115 vuorossa 920, 423,
4:lla 416 vuorossa 944, 459,
6/8:lla 448 vuorossa 162, 403, 121,
10:llä 412 vuorossa 990

30.8.

1:llä 422, 455, 445 vuorossa 205, 450, 89, 469,
2/3:lla 104 vuorossa 916, 80 vuorossa 917, 454 vuorossa 114, 109, 96, 441, 79, 423, 467, 97, 90, 121, 451 vuorossa 116, 458, 441, 102, 424, 105 vuorossa 920,
4:lla 463, 432 vuorossa 943, 471, 412, 472 vuorossa 942,
5:lla 419, 407,
6/8:lla 112 vuorossa 954, 424, 460, 453, 83, 409, 449, 435, 440, 75,
7/9:llä 429 vuorossa 171, 459, 456, 410, 428, 411, 464, 462 vuorossa 182, 420, 438, 452, 446, 436, 404 vuorossa 184, 418, 416,
10:llä 437 vuorossa 190, 447, 425, 413, 81,

120 opetusajossa Urheilutalon kohdalla Helsinginkadulla menossa kohti Sörnäistä vähän klo 12 jälkeen.

464:n Linnanmäen mainosteipit olivat vaihtuneet If:n kirkkaansinisiin kokomainoksiin.

407:ssa oli ainakin edelleen HKL:n logot. 445:a, jossa oli kaksi viikkoa sitten vielä kummatkin logot, en tajunnut katsoa.
 
Takaisin
Ylös