Inkoo

Liittynyt
13 Heinäkuu 2008
Viestit
209
Pieni 5 000 asukkaan kunta Inkoo on kehittänyt kiitettävästi joukkoliikennettään busseilla, kun junat suhaavat (hieman syrjässä olevan) Inkoon rautatieaseman ohitse. Helsinkiin kulkee busseja lähes kerran tunnissa, ja tarjonta on hyvä myös iltaisin. Julkisen hankinnan pohjalta liikennöitsijät ovat pyytäneet saada ajaa joitakin vuoroja markkinaehtoisesti, koska tämä antaa heille enemmän tuloja. Että näinpäin kerrankin.
 
Viimeksi muokattu:
Inkoon kunnan hankkiman liikenteen pääosa lienee koululaiskuljetuksia? Muistaakseni kunnan suomenkieliset oppilaat kuskataan 7.luokasta alkaen Karjaalle, mutta tietysti voi olla niinkin, että kuntakeskuksen koulussa on molemmilla kielillä kaikki peruskoululuokat.
Rautatiepalveluita Inkoo olisi voinut kehittää, jos -90-luvun alussa olisi älytty säästää pysähdyspaikkana Tähtelä monta kilometriä "väärään suuntaan" sijaitsevan Inkoon aseman sijaan. Myös siinä (toki aika epätodennäköisessä) tapauksessa, että Inkoo liittyisi HSL:ään, tulisi nimen omaan Tähtelä luoda kunnan joukkoliikenteen keskuspaikaksi.
 
Inkoon joukkoliikenne palvelee loistavasti, myös lähialuematkailijaa.

Kävin kesällä tutustumassa kunnan tärkeimpiin nähtävyyksiin. Matka joukkoliikenteellä sujui hienosti. Lippu oli tosin ostettava netistä, mutta vastapainona oli hyvä palvelu, kuljettaja tiesi että pysäkiltä on nmosemassa joku kyytiin, etukäteen. Lisäksi aikataulut sopivat matkailijankin tarpeisiin hyvin.

Kun vertaan tätä lähialuematkailiukokemusta HSL'n kuuluvaan Siuntioon, jonka nähtävyyksille on joukkoliikenteellä matkustaminen haasteellista. Kun matkustaa Kirkonkylään, ensin lähijunalla, niin joutuu odottamaan bussia kauan, paluusuunta ei onnistu yhden CD-lisämaksun kanssa ollenkaan. Kylpylän lähellä on museo, auki vain sunnuntaisin, paluukyytiä joutuisi odottamaan viitisnen tuntia.

Toivon todellakin että kun Vr saa uudet lähijunarungot Ranta-/Hangonradoille, paranee inkoon keskustaajaman liikenneyhteydet huomattavasti. Inkoo alkaan kohta houkuttelemaan asuinpaikkana, kun velvollisuudet Hesassa loppuvat, ihan vain ystävällisemmän ja laadukkaamman palvelun takia.
 
Korsisaarella kun vielä ajettiin Kirkkonummi-Inkoo väliä, ei matkustajia ollut tarpeeksi - keskimäärin n. 3 hlö/sivu. Ehkä ongelmana oli markkinoinnin puute tai se, ettei ajettu Kampista asti. Oli U-linja (191) eli matkakortin kelpoisuudesta ei ollut kiinni.
 
Inkoo on kuitenkin harvakseen rakennettua seutua, joten ymmärrettävästi siellä on suhteellisen paljon yksityisautoilua, eikä tämä asetelma välttämättä muutu, vaikka joukkoliikenteen määrä lisääntyisi tuntuvastikin. Pääkaupunkiseudun työssäkäyntialueeseen kuuluvan kunnan yhteyksien pitäisi kuitenkin lopulta olla paremmat.
Mutta Inkoossa voisi tosiaan olla sukkuloivia pikkubusseja, ja sellaisilla jopa jatkuva yhteys Tähtelässä pysähtyvältä junalta kirkonkylän ja Fagervikin kautta Barösundiin voisi toimia. Osa vuoroista voisi ajaa Tähtelästä kylälle Ingarskilan ja Innanbäckin kautta, jotta tulisi sekin sektori palvelluksi. Degerbyn puolelta yhteys itään saattaisi olla järkevämpi hoitaa Kirkkonummelle linkittäen, ja jäisihän 51:lle joka tapauksessa jotain kaukoliikennettäkin.
 
Inkoon kunnan hankkiman liikenteen pääosa lienee koululaiskuljetuksia? Muistaakseni kunnan suomenkieliset oppilaat kuskataan 7.luokasta alkaen Karjaalle, mutta tietysti voi olla niinkin, että kuntakeskuksen koulussa on molemmilla kielillä kaikki peruskoululuokat.
Rautatiepalveluita Inkoo olisi voinut kehittää, jos -90-luvun alussa olisi älytty säästää pysähdyspaikkana Tähtelä monta kilometriä "väärään suuntaan" sijaitsevan Inkoon aseman sijaan. Myös siinä (toki aika epätodennäköisessä) tapauksessa, että Inkoo liittyisi HSL:ään, tulisi nimen omaan Tähtelä luoda kunnan joukkoliikenteen keskuspaikaksi.

Onhan tolla Tähtelällä myös muuta merkistystä, osana Porkkalan tunnelia, siksi se olisikin hyvä saada käyttöön matkustajille. Voisi tuoda turisteja alueelle, joista voisi kunta hyötyä.
 
Takaisin
Ylös