Millainen olisikaan HSL-kuntayhtymän liikemerkki ja bussien ulkoasu?

Minusta vanha HKL-väritys valkoisella yläosalla ja sinisellä alaosalla olisi oikein passeli. Se toisi jatkuvuutta ja ainakin helsinkiläisille olisi tuttu.
 
Ei se kovin pahalta näyttäisi painettuna kunnon mattapintaiselle kortille. Jo nykyinen matkakortti on kovin monella piilossa muovitaskussa tai lompakon uumenissa, joten itse korttia ei omistajakaan välttämättä näkisi kuin ladattaessa. Kovin harvoin siis, joten kelpaakin olla silmiinpistävä eli helposti huomattava ja helposti tunnistettava. Lisäpisteitä heijastavasta pinnasta jota voisi käyttää pysäkillä viitatessa.
Niin, se kulkuvälineessä oleva symbooli olisi sitten varmaankin tämä:

images


Siitä YTV:n sivuilla todetaan seuraavaa:
"Korttien keskellä on joukkoliikenteen yleissymboli, joka näyttää eri joukkoliikennevälineeltä kortin asennosta riippuen. Rengassymboliikalla viestitään joustavaa, kehittyvää ja laajenevaa reittivalikoimaa. Vihreä väri kertoo joukkoliikenteen ympäristöystävällisyydestä."

Ulkoasun suunnittelija on Ilmo Valtonen

Ihan loogista, kieltämättä. Ehkäpä tuohon tottuisi ja aikaamyöten se alkaisi näyttää aivan luonnolliselta. HKL:n klassinen kelta-musta nuolikuviokaan ei alussa saanut aivan varauksetonta kannatusta.

(kuvan lähde: www.ytv.fi)
 
Viimeksi muokattu:
Niin, se kulkuvälineessä oleva symbooli olisi sitten varmaankin tämä:

images

Tuskinpa ihan noin yksinkertaisesti menisi, ja muutenkin tässä keskustelussa on vedetty aika rohkeita arvauksia tuon matkakorttilogon käytöstä tulevaisuudessa. Ei kukaan itseään kunnioittava graafinen suunnittelija tuota sellaisenaan laittaisi liikennevälineen nokkaan. Värit nyt toimivat eri medioissa eri tavalla, ja tuo ei ainakaan nykyisen sillisalaattiväribussien aikana toimisi ollenkaan. Tuo kortti on tarkoitettu lähietäisyydeltä katsottavaksi ja värityksen tehtävä on helpottaa sen tunnistamista lompakosta. Nuo "psykedeliarenkaat" taas selvästi on tarkoitettu viestimään etäluentaa ja matkakorttilaitteeseen tähtäystä.

Jos tuota itse nokkalogoa käytettäisiin, lopputulos olisi todennäköisesti enemmän tämän kaltainen:

hsl.png


Mutta olen varma, ettei tuon tarkoitus ole ikinä ollut toimia pohjana HSL:n tunnukselle. Mutta se voi symboloida hyvin HSL:n kulkuvälineitä (silloin, kun niitä ei ole tarkoitus eritellä toisistaan), mikä ei ole sama asia kuin HSL:n liikenneverkko ja siinä matkustaminen.
 
muutenkin tässä keskustelussa on vedetty aika rohkeita arvauksia tuon matkakorttilogon käytöstä tulevaisuudessa.
Joo, tämän keskustelun tarkoitus onkin pelkkä hieman leikkimielinen spekutointi ja todelliset tuloksethan me näemme syksyn mittaa ja viimeistään vuodenvaihteessa.

Joukkoliikenteen yleissymboli näyttää olevan käytössä jo ainakin seuraavissa tapauksissa:

Montana Transit Information Systemsin logo:

images


Mielenkiintoinen logo myös sivulta: http://hamilton.co.nz/page/pageid/2145827053/Sustainable_Transport

images


Mieleenjäävän ja omaperaisen logon suunnittelu noinkin laajaan käyttöön ei varmastikaan ole mitenkään helppo tehtävä.
 
-- todelliset tuloksethan me näemme syksyn mittaa ja viimeistään vuodenvaihteessa. Mieleenjäävän ja omaperaisen logon suunnittelu noinkin laajaan käyttöön ei varmastikaan ole mitenkään helppo tehtävä.

Ei ole ei. Tässä suhteessa kaikkein parhaiten onnistunut logo eli "Lontoon ympyrä" on varmasti ainutlaatuinen ilmiö joukkoliikennelogosta, joka on täysin universaalisti tunnettu. Samalla tunnettuustasolla ei ole minkään muun kaupungin joukkoliikenne tai minkään maan junaliikenne. Siinä on kuitenkin onnistumisen kannalta hyvin tunnistettavia ominaisuuksia, ja siitä olisi syytä ottaa oppia.

Toki Helsingillä ei ole mitään mahdollisuuksia päästä samalle tasolle siitä yksinkertaisesta syystä, että Lontoo itsessään on maailmanmetropoli. Mutta se, että TfL:n logo liitetään olennaisena osana Lontoon brändiin, on todella merkittävä seikka.

Yksi ominainen seikka on, ettei brändiä ole tehty nimestä. Britit varmasti tunnistavat kirjainyhdistelmän TfL, mutta ei sitä missään viljellä, ja ulkomaalaisille se lienee hyvinkin vieras. Sana "Underground" on varmasti yleisesti tunnettu, mutta ympyrälogo pärjäisi mainiosti ilmankin sitä, ja logoon pystytään yhdistämään mikä tahansa muukin sana, esimerkiksi asemien nimet.

Toinen tärkeä ominaisuus on, että logon muoto on joka liikennevälineessä sama, värit vain vaihtelevat. Matkustajan kannalta kun olennaisinta on tietää, kuuluuko jokin pysäkki samaan lippujärjestelmään vai ei. Liikennevälineen nimi on hyvin pienellä suhteessa muotosymboliin. (Alun perinhän logo oli toki lontoon bussiyhtiön, josta se levisi tuubiin, ja vasta hiljattain, nyt TfL:n aikana muihin kulkuvälineisiin. Mutta aina se on yhdistetty sekä busseihin että tuubiin, jotka ovat jokseenkin erilaisia järjestelmiä kaikilta osin.)

Toisaalta Lontoossa underground-linjoille on annettu persoonallista ilmettä nimeämällä ne muutenkin kuin numeroin, värein tai kirjaimin. Olisi mielenkiintoista tehdä kattava tutkimus, mikä sen vaikutus on. Perinteisestihän joukkoliikenteessä uskotaan tunnistesymboliikkaan, mutta ehkäpä kansan suussa kunnollinen nimi toimisikin paremmin. On helpompi muistaa, että kotiin pääsee Piccadillyllä kuin vaikka K-linjalla.

Tavallaan asia on kyllä Helsingissä nytkin niin, metrolinjan nimi vain on "metro". Mistä syntyy ongelma ulkopuolisten hahmottaa koko raideliikenneverkkoa, koska sen yhden linjan nimi on se, joka muualla tarkoittaa koko verkkoa. Tämä nimeämiskysymys olisi siis myös ratkaistava osana logo-ongelmaa.
 
Siis kertoa liikenteestä (nuolia, eri liikennevälineiden tunnusvärejä) ja seudullisuudesta.

Concordian värityksessähän on eräänlainen nuoli tuo "suurempi kuin" -merkki. Ja koska Concordia on 2015 mennessä YTV-alueen merkittävin operaattori, on tämäkin nuoliongelma ratkaistu.

Tuo HSL pitää lyhenteenä tyrmätä totaalisesti, sillä hsl.fi domain on jo varattu, joten kirjainyhdistelmä saisi olla sitten myös sellainen, joka toimii myös fi-domainina. Sääli sinänsä, että virastolle ei ole tämän järkevämpää nimeä onnistuttu keksimään.Vielä sinänsä olisi aikaa muutama kuukausi.

YTV:llä sinänsä on tunnettu tuotemerkki reittiopas.fi, mutta tuotakaan webbiosoitetta en välttämättä haluaisi autojen kylkiin näkyväksi, eteenkin, kun kyse on verkkopalvelusta, eikä kuljettajan antamasta neuvonnasta.

Nykytilanne paras ja tulevaisuudessa nuolibusseja on kaikkialla.
 
Tuo HSL pitää lyhenteenä tyrmätä totaalisesti, sillä hsl.fi domain on jo varattu, joten kirjainyhdistelmä saisi olla sitten myös sellainen, joka toimii myös fi-domainina.

"Totaalinen tyrmääminen" kuulostaa jo hienoisesti sarkastisen sävyiseltä. Mutta domaineista pystyy myös neuvottelemaan. Domainia käyttää heinolalainen yritys HSL Group (sama asia taisi tulla mieleenikin, kun Lahdenväylää matkustin bussin kyydissä firman ohi noin kuukausi sitten). Domain hslgroup.fi olisi vapaana, joten oikeanlaisella diplomatialla ja riittävällä rahasummalla siirto on neuvoteltavissa. Jollei onnistu, aina voi käyttää vaikka helsinginliikenne.fi-domainia. Tai neuvotella yliopiston kanssa helsinki.fi/hsl:n käytöstä helsinki.fi-portaalin laajennuksena.
 
Tässä suhteessa kaikkein parhaiten onnistunut logo eli "Lontoon ympyrä" on varmasti ainutlaatuinen ilmiö joukkoliikennelogosta, joka on täysin universaalisti tunnettu.
Allekirjoitan tuon täysin.

Onnistuneita liikennelogoja ovat mielestäni myös seuraavat esimerkit:

images
images
images
images
images


Mutta on totta, ettei yksikään noista yllä London Transportin ympyrän tasolle.

---------- Viesti lisätty kello 7:12 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 7:04 ----------

HSL lyhenteenä ja logona käytössä jo monessa paikassa:

Google kuvahaku: HSL logo
 
Viimeksi muokattu:
Allekirjoitan tuon täysin.

Onnistuneita liikennelogoja ovat mielestäni myös seuraavat esimerkit:
Täydellinen logo on sellainen, jota ei tarvitse vaihtaa eli noista vriston liittämistä logoista kaikki muut paitsi viimeinen täyttävät ehdon. DB:n nykyinen logo otettiin käyttöön vasta vuonna 1994 eräiden yritysjärjestelyjen seurauksena. Vanhempi Deutsche BUNDESBahnin logo on totta kai parempi tällaiselle nostalgikolle.;)
http://de.wikipedia.org/wiki/Datei:Deutsche_Bundesbahn.svg

NS:n ja ÖBB:n logot ovat kai olleet käytössä tuossa muodossa jo vuosikymmeniä, joten ne ovat melko ajattomia. Varsinkin NS:n logo on sellainen, joka ei helpolla vanhene. Täydellinen logo siis. :)
 
Domain hslgroup.fi olisi vapaana, joten oikeanlaisella diplomatialla ja riittävällä rahasummalla siirto on neuvoteltavissa. Jollei onnistu, aina voi käyttää vaikka helsinginliikenne.fi-domainia. Tai neuvotella yliopiston kanssa helsinki.fi/hsl:n käytöstä helsinki.fi-portaalin laajennuksena.

Tuli mieleeni vielä sekin vaihtoehto, että domainiksi otetaan hl.fi. Sen omistaa Helsingin luistelijat ry, jolla on myös ollut käytössä helsinginluistelijat.fi. Ja www.hl.fi nytkin vain ohjaa osoitteeseen hl.sporttisaitti.com. Virallinen nimi voi olla Helsingin seudun liikenne, vaikka lyhenne olisikin HL.

Helsingin seutuliikenne -nimestä muodostuvan kaksikirjaimisen lyhenteen neuvottelu voisikin sitten olla vähän vaikeampaa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Miksei tämä kävisi:
Myös se kuuluu mielestäni yksi onnistuneimpia ja sen merkin merkitystä Helsingin alueella ei tarvitse paljoa pohtia. Joku kirjainyhdistelmä "HSL" olisi vallan toista. Henkilökohtaisesti pidän kuitenkin enemmän alkuperäisestä (siis se kelta-musta tuossa metron liityntälinjaa osoittavan tariffikyltin vasemmassa yläkulmassa):

images
 
Viimeksi muokattu:
Miksei tämä kävisi:

HKL.jpg

Siksi, että tuossa ei ole mitään puhuttelevaa muotokieltä ja väritkin ovat vain sekamelska. Muotoja ei tuoda kunnon kontrastilla esiin. Värien luoma diagonaalimuoto sotkeutuu tehokkaasti nuoli"timantin" kanssa. Ei pysty luomaan tunnistettavuutta samalla tavalla kuin hyvin suunniteltu liikemerkki.

Sen lisäksi tuostakin tulee esiin Helvetica-typografian huonous erityisesti S-kirjaimessa, joka tekee kokonaisuudesta todella ahtaan ja siten vaikeasti luettavan erityisesti kylttikäytössä.
 
Takaisin
Ylös