RSS
Botti
- Liittynyt
- 10 Heinäkuu 2008
- Viestit
- 8,892
Bulevardin ja Fredrikinkadun risteysalueen kautta kulkevat bussit ja raitiovaunut ajavat poikkeusreittejä perjantaista 18.9. klo 18 alkaen. Raitiovaunuilla poikkeusjärjestelyt kestävät keskiviikkoon 23.9. liikenteen loppuun asti. Bussit palaavat omille reiteilleen viimeistään perjantaina 25.9.
Poikkeusreittien syynä ovat risteysalueella tehtävät kiskotyöt. Työn aikana vaihdetaan Bulevardin ja Fredrikinkadun risteyksen raitiokiskojen vaihde. Risteyksessä kokeillaan uudenlaista ratateknistä ratkaisua melun ja tärinän vähentämiseksi. Kisko eristetään vaimentavalla materiaalilla ympäröivästä maaperästä. Kokeilun tulosten perusteella ratkaisu otetaan mahdollisesti myöhemmin käyttöön myös muualla.
Raitiolinjat
Raitiolinja 3B ajaa 18.9. klo 18 alkaen 23.9. liikenteen loppuun asti kääntymään linjan 10 päätepysäkille. Linja ajaa siis Hakaniemestä tullessaan Rautatieasemalta Mannerheimintielle ja edelleen Kirurgille. Kirurgilta linja palaa samalla 3B-linjatunnuksella jälleen Mannerheimintielle ja jatkaa 3B:nä Rautatieaseman kautta Hakaniemen suuntaan.
Kauppatorilta Tehtaankadun suuntaan ajava 3T puolestaan ajaa kääntymään linjan 1A päätepysäkille Telakkakadulle ja palaa sieltä 3T-tunnuksella jälleen Tehtaankatua Kauppatorille ja omalle reitilleen.
Linjan 3B normaalisti liikennöimältä reitiltä jää perjantaista keskiviikkoon kokonaan ajamatta reittiosuus Bulevardilla, Fredrikinkadulla ja Laivurinkadulla kumpaankin ajosuuntaan.
Raitiolinja 6 ajaa kiskotöiden ajan Mannerheimintieltä linjan 9 päätepysäkille Kolmikulmaan. Linjalta jää ajamatta reittiosuus Bulevardi – Hietalahti.
Raitiovaunuilta ajamatta jääviä reittiosuuksia ei korvata bussilla.
Bussit
Myös Bulevardia ja Fredrikinkatua liikennöivät bussit ajavat poikkeusreittejä 18.9. – 24.9. Linjat 14 ja 14B Meilahden ja Pajamäen suuntaan ajavat Fredrikinkadulta Uudenmaankadun kautta Mannerheimintielle ja edelleen Simonkadun ja Urho Kekkosen kadun kautta omalle reitilleen Fredrikinkadulle. Linjoilta jäävät pois käytöstä pysäkit ”Bulevardi” ja ”Kampintori”. Toiseen ajosuuntaan linjat liikennöivät normaalisti.
Linja 20 ajaa työmaan aikana poikkeusreittiä Porkkalankatu – Hietalahdenkatu – Telakkakatu – Uudenmaankatu – Erottajankatu – Erottaja – Mannerheimintie – Simonkatu – Urho Kekkosen katu – Malminrinne – Ruoholahdenkatu – Porkkalankatu – oma reitti.
Linja 20N ajaa Kannelmäestä tullessaan Mannerheimintietä Erottajan terminaaliin ja ajaa Lauttasaaren suuntaan reittiä Mannerheimintie – Simonkatu – Urho Kekkosen katu – Malminrinne – Ruoholahdenkatu – Albertinkatu – Bulevardi – Hietalahdenranta – oma reitti. Toiseen ajosuuntaan linja 20N ajaa Telakkakadun ja Uudenmaankadun kautta Erottajalle.
Myös alueen muu ajoneuvoliikenne ohjataan poikkeusreiteille 18. - 24.9. Bulevardi on suljettu liikenteeltä Annankadun ja Albertinkadun välillä, kiertotiet ovat Lönnrotinkadun ja Uudenmaankadun kautta. Fredrikinkatu on suljettu Lönnrotinkadun ja Uudenmaankadun väliseltä osuudelta. Tonteille ajo ja huoltoajo on kuitenkin sallittu. Lisätietoa liikennejärjestelyistä Rakennusviraston sivuilta www.hkr.fi.
Poikkeusreitit kartalla (pdf): Näytä liitetiedosto 584
Lue koko uutinen HKL:n sivuilta...

Viimeksi muokannut moderaattori: