Havainnot Nysse-liikenteestä, kevät 2024

22.4. linjalla 13 oli iltapäivällä XEY-400. Herätti tavallaan nostalgiaa, onhan auto vanhempi kuin moni nykynyssykkä.
 
26.4. Koiviston Auto (Tampere) #49/9 aamuruuhkassa. No tulipa nyt tämäkin auto koettua
 
Länskä #35 ex Paunu #82 siirtyy pian jos ei jo siirtynyt Tkl:lle. Mikä lie tuleva numero kun #135 on jo varattu. Ei riitä, että teippaa pelkän ykkösen eteen. Vai tuleeko tämä sen tilalle kun vanha käy kesäkuussa yli-ikäiseksi.
 
Pe 10.5.

Koiviston Auto Tampereen #112 oli pitkästä aikaa ajossa, tällä kertaa messulinjalla 101. Autoa ei olekaan näkynyt liikenteessä sitten tammikuun (ilmeisesti ulosajon seurauksena?)
 
Ihan muutama noteeraus eri päiviltä.

maanantaina 20.5. TKL #91/6:lla ajoi ilmeisesti harhaan ja kävi Linnainmaan Prisman pihassa tekemässä oikaisuliikkeen reitillepaluuta ajatellen. Harmi vaan että kerkesi kääntää kilvet ”TKL 75 vuotta” siinä vaiheessa kun kaivoin kameran esiin. Pokaa oli päällä kyllä, ettei mikään siirtoajo ollut.
Samana päivänä sekä aamulla että illalla linjalla 19 esiintyi Koiviston Auto (Tampereen) teli.yutong #110
tiistaina 21.5. puolestaan linjalla 2 oli aamusella Koiviston Auto (Tampereen) teli-scania #42
ja keskiviikkona 22.5. iltapäiväruuhkassa näkyi Koiviston Auton teli-yutong #108 linjalla 9
 
Talviliikenteen viimeisellä viikolla on torstaina ja perjantaina ollut linjan 82 pitkässä vuorossa teliautot
30.5. TKL #28 ja 31.5. TKL #120
 
Ja linjan 32 viimeisenä liikennöintipäivänä 1.6. oli Länsilinjat laittanut kaksi entistä Paunun teliautoa siirtelemään tyhjiä istuimia ko linjalle. Autot #90 ja #92. Taysin suuntaan ajettaessa linjakilvessä edelleen MESSKYLÄ
 
Tänään 5.6. Lentävänniemen linjoilla lyhyitä autoja ainaki TKL #6/9 ja #98/19. Ei kai vaan liikaa teliautoja vuokrattu pois (?)
 
Tänään 5.6. Lentävänniemen linjoilla lyhyitä autoja ainaki TKL #6/9 ja #98/19. Ei kai vaan liikaa teliautoja vuokrattu pois (?)
Jos auton vuokraamalla saa suuremman rahan, kuin väärän kaluston sanktiomaksu on?
 
Nappailin muutaman huonon kuvan, havaintoja mm.

LL #95/8
Vekka liikennöi linjoilla 33, 35, 80, 82, 81. Kutosella vain TKL:n kalustoa
Linjakilvet meni joillakin linjoilla huonoon malliin. Esim linjalla 7 Kalkku TESOMA.
Viesti yhdistetty automaattisesti:

Lisäksi mielenkiintoinen juttu, linjan 19 auto ajettu omakotitalon pihaan.

Viesti yhdistetty automaattisesti:

Lisää kuvia tunnelmista
 

Liitetiedostot

  • IMG_20240603_114253.jpg
    IMG_20240603_114253.jpg
    133.1 KB · Lukukerrat: 28
  • IMG_20240604_165807.jpg
    IMG_20240604_165807.jpg
    195.8 KB · Lukukerrat: 26
  • IMG_20240604_170106.jpg
    IMG_20240604_170106.jpg
    127.2 KB · Lukukerrat: 24
  • IMG_20240604_170203.jpg
    IMG_20240604_170203.jpg
    214.4 KB · Lukukerrat: 24
  • IMG_20240605_190452.jpg
    IMG_20240605_190452.jpg
    168.2 KB · Lukukerrat: 26
  • 256c4bafda9f2113c01e9bbd4da0a600.png
    256c4bafda9f2113c01e9bbd4da0a600.png
    1,011.3 KB · Lukukerrat: 26
  • IMG_20240604_165943.jpg
    IMG_20240604_165943.jpg
    158.5 KB · Lukukerrat: 25
  • IMG_20240605_173340.jpg
    IMG_20240605_173340.jpg
    181.3 KB · Lukukerrat: 25
  • IMG_20240605_190551.jpg
    IMG_20240605_190551.jpg
    177.5 KB · Lukukerrat: 27
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös