Havaintoja Oulun joukkoliikenteestä

Mahtaisikohan olla tämä aiemmin ympäriinsä esittelyssä pyörinyt facelift-yksilö?

Todennäköisesti ei, olen nähnyt autosta kuvan ja siitä näkyy että autossa on harmaat tangot. Toki ei ole mahdottomuus että tangot on maalattu uusiksi.
 
Koiviston Auto Ouluun ilmestynyt uusi Volvo 7900E 2+2+2 ovituksella. Rekkari oli SZO-948 ja kylkinumero 1432.
Jännä, että tuli vuoden 2024 kylkinumero. Olisivat voineet Helb:n tyyliin aloittaa jo vuoden 2026 numeroinnilla sarjan ensimmäisten autojen saapuessa edeltävän vuoden syksyllä.

Kuitenkin kiva, että saadaan tänne kokeiltavaksi tommonen Egyptin korilla oleva. Pääsee ensikädessä kokemaan korin edelleen heikentyneen laadun. Eikä tarvitse enää videoiden kautta kuunnella nitinatia! Harmi, että ensi vuonna tulee vielä pahemmin natisevia romukasoja...
 
Mitä autoja silloin on siis tulossa?
En tiedä saanko julkisesti kertoa, kun kyseessä taitanee kuitenkin olla yhtiön sisäinen asia. Ensi vuoden kalustohankinnoista on tiedotettu työntekijöille konsernin sisäisesti, ja tieto kuljettajien kautta kulkeutunut harrastajille. Sen voin kuitenkin sanoa, että tuleva kalusto ei ole kovin tykätty merkiltänsä ja Suomessa tullut jo varsin tutuksi.
 
Eikö nuo kylkinumerot ole kaupunki-/tytäryhtiökohtaisia? Oulussa Yutongithan ovat Koiviston Auto Oulu 1401-1431. Kylkinumero 1432 ihan looginen jatkumo noille Yutongeille. Tai oisko voinut numeroida jatkumona nykyisille Oulun sähkö-Volvoille, esim. Koiviston Auto Oulu 8. Oliko tuo 1432 vielä tänään linjalla?
Viesti yhdistetty automaattisesti:

Traficomin julkisten tietojen mukaan otettu käyttöön ja ensirekisteröity Suomeen 28.10.2026 eli aivan uusi.

Eikö nuo kylkinumerot ole kaupunki-/tytäryhtiökohtaisia? Oulussa Yutongithan ovat Koiviston Auto Oulu 1401-1431. Kylkinumero 1432 ihan looginen jatkumo noille Yutongeille. Tai oisko voinut numeroida jatkumona nykyisille Oulun sähkö-Volvoille, esim. Koiviston Auto Oulu 8. Oliko tuo 1432 vielä tänään linjalla?
 
Viimeksi muokattu:
Eikö nuo kylkinumerot ole kaupunki-/tytäryhtiökohtaisia? Oulussa Yutongithan ovat Koiviston Auto Oulu 1401-1431. Kylkinumero 1432 ihan looginen jatkumo noille Yutongeille.
OSL on linjannut, että kylkinumerot alkavat yhtiöittäin seuraavalla formaatilla: KA 1XXX, Oubus 2xxx(?) ja Nobina 3xxx. Liikennöitsijät voivat sitten itse soveltaa loput 3 numeroa miten haluavat. KA laittoi Helb:n tyyliin, eli käyttöönottovuosi 2024 -> 14xx. Nobina oman sisäisen numeroinnin mukaan 14xx -> 34xx. Alunperin autot olivat numeroitu Nobinan (1458-1497) numeroinnin mukaan, mutta ennen liikenteen alkua tai alkuaikoina numerot vaihdettiin autojen kyljistä 34xx muotoon.

Oliko tuo 1432 vielä tänään linjalla?
Ei.
Viesti yhdistetty automaattisesti:

Koiviston Auto Oulu 183:ssa (2020 VDL Citea LLE-120) oli eilen vissiin moottori tulessa. Tuli sammutettiin ja auto palasi tänään linjalle.
 
Viimeksi muokattu:
En tiedä saanko julkisesti kertoa, kun kyseessä taitanee kuitenkin olla yhtiön sisäinen asia. Ensi vuoden kalustohankinnoista on tiedotettu työntekijöille konsernin sisäisesti, ja tieto kuljettajien kautta kulkeutunut harrastajille. Sen voin kuitenkin sanoa, että tuleva kalusto ei ole kovin tykätty merkiltänsä ja Suomessa tullut jo varsin tutuksi.
Sitten ei ehkä tarvitse möläytellä tulevien bussien kamaluudesta, jos mallia tai edes merkkiä ei kuitenkaan kehtaa kertoa.
 
OSL on linjannut, että kylkinumerot alkavat yhtiöittäin seuraavalla formaatilla: KA 1XXX, Oubus 2xxx(?) ja Nobina 3xxx. Liikennöitsijät voivat sitten itse soveltaa loput 3 numeroa miten haluavat. KA laittoi Helb:n tyyliin, eli käyttöönottovuosi 2024 -> 14xx. Nobina oman sisäisen numeroinnin mukaan 14xx -> 34xx. Alunperin autot olivat numeroitu Nobinan (1458-1497) numeroinnin mukaan, mutta ennen liikenteen alkua tai alkuaikoina numerot vaihdettiin autojen kyljistä 34xx muotoon.

Ei.
Viesti yhdistetty automaattisesti:

Koiviston Auto Oulu 183:ssa (2020 VDL Citea LLE-120) oli eilen vissiin moottori tulessa. Tuli sammutettiin ja auto palasi tänään linjalle.
Eiköhän siellä 183:ssa vain ole jäähdytysnesteet tulleet pihalle, se voi aiheuttaa voimakastakin vesihöyryn muodostumista jota voisi äkkiseltään luulla savuksi, vaikkakin vesihöyry on valkoista ja moottoripalon savu melko mustaa. Jos olisi palanut niin tuskin olisi jo tänään linjalla.
 
Takaisin
Ylös