• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Helsingin yliopiston metroaseman Opintoputki remontoidaan

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,892
Opintoputki_netti.jpg
Kluuvista Yliopistonkadulta metroaseman lippuhallitasolle johtavan tunnelin, Opintoputken, perusparannus alkaa maanantaina 1.3. Remontin aikana tunneli on suljettu, mutta muun muassa hissit toimivat normaalisti. Metroaseman hissit ovat käytössä sisäänkäynneillä A ja B. Remontti valmistuu syyskuun alussa.
Helsingin yliopiston metroasema, entiseltä nimeltään Kaisaniemen metroasema, avattiin yleisökäyttöön vuonna 1995. Perusparannuksella halutaan parantaa aseman turvallisuutta ja käytettävyyttä sekä kohentaa sen ulkonäköä.
Perusparantamisen tavoitteena on tehdä ?Opintoputken yläpohjan rakennekorjaukset, käytävien seinien pinnoitus sekä sisäänkäynnin ovien ja sisäänkäyntitasanteen modernisointi.
Jalankulkutunnelissa on vuotokohtia ja ruiskubetonointi on paikoitellen irronnut. Tekniset järjestelmät ja täydentävät rakennusosat päivitetään sekä esteettömyyttä parannetaan. Perusparantamisella estetään rappausten putoaminen ja saadaan turvallisuutta jalankulkutunneliin sekä luodaan matkustajille miellyttävämpi kulkuympäristö metroasemalle.
Käytävätilojen seinäpintojen, käsijohteiden ja ovien puhdistamisen ja maalaamisen sekä valaistuksen uusimisen ja uuden varapoistumisoven asentamisen ansiosta aseman ja sen ympäristön turvallisuus ja käytettävyys paranevat.
Ulkoalueella aseman lähiympäristö kohenee, kun metroaseman sisäänkäynnin pintarakenteita, liukuovea sekä ulkokaiteita uusitaan ja korjataan.
Peruskorjauksen yhteydessä tunneliin tuodaan uusi aineeton valoon perustuva taideteos, joka korostaa ja elävöittää tunnelin vahvaa tilavaikutelmaa.

Helsingin_yo_kartta_tiedote.jpg





Lue uutinen HKL:n sivuilta...
 
Aineetonta taidetta Opintoputkessa on kyllä ollut tähänkin asti, sillä jokainen Helsingissä joskus katumusisointia kokeillut tietää sen olevan akustisesti erinomainen paikka. Tosin nykyään, kun kenelläkään normaalilla ihmisellä ei enää ole käteistä matkassaan, on katusoittajien tienisteissä kaiken logiikan mukaan tapahtunut huomattavia pudotuksia.
 
Takaisin
Ylös