RSS
Botti
- Liittynyt
- 10 Heinäkuu 2008
- Viestit
- 8,892

HKL haki helmi-maaliskuussa HKL:n 70-vuotisjuhlavuoden Taidelinja-ohjelmaan kaupunkilaisten ehdotuksia toteutettavaksi teoksiksi joukkoliikenteeseen. Haku päättyi 20.3., jolloin teoshaussa oli lopulta yli sata erilaista ehdotusta Taidelinjan toteutettavaksi.
- Olen iloinen siitä, miten teokset inspiroituvat liikenteestä ja rakentavat kohtaamisia ihmisten kesken. Teossuunnitelmat ovat kestoltaan puolesta tunnista puoleen vuoteen. Valinta tuleekin olemaan vaikeaa, kertoo Taidelinjan taiteilija-koordinaattori Annika Niskanen.
Tekijöiden skaala on laaja: koululuokkia, eläkeläisiä, ammattitaiteilijoita, kaupunkiaktiiveja. Teoksista valitaan toteutettavaksi kymmenestä kahteenkymmeneen ideaa.
Taidelinjan ohjelmaa huhtikuussa:
Huhtikuussa Hakaniemen metroaseman lippuhallissa on nähtävissä Viva Granlundin yhteisötaideteos Flag It, jossa matkustajat saattoivat maalata lippujaan osaksi kokoelmaa. Samaan aikaan 25.4. asti viereisessä Taidelinjan tilassa on Me olemmekin täällä -installaatio, joka syntyi taiteilijaryhmän ja HKL:n varikkotyöntekijöiden yhteistyöstä.
Huhtikuussa nähdään lisäksi Kansallisteatterin yleisötyön kautta muodostunut kontulalaisen TeKo-teatteriryhmän Turistit-performanssi. Performanssin yli kymmenhenkinen joukko kontulalaisia vaeltavat turisteina pitkin metroa ja vieraita metroasemia. Vieraisiin paikkoihin saapuvat turistit ovat lapsekkaan uteliaita, mutta pyrkivät samalla sulautumaan joukkoon, jäljitellen heitä ympäröivien ihmisjoukkojen käytöstä. Teoksen voi nähdä 20. ja 27.4. TeKo-ryhmä on osa Kansallisteatterin kolmivuotista alueellista yleisötyöprojektia Reittejä Kontulaan.
> Taidelinjan vuoden ohjelma täydentyy osoitteessa www.taidelinja.fi
Lue uutinen HKL:n sivuilta...