HSL-alueen raitiovaunuhavaintoja - toukokuu 2026

Liittynyt
4 Lokakuu 2009
Viestit
3,259
2.5.

643 / 9T suuntaan Huutokonttori oli ottanut osumaa taksin kanssa Länsisatamankadun ja Tyynenmerenkadun risteyksen liikenneympyrässä. Klo 16.00 aikoihin oli KLOY:n raivausauto paikalla ja n. 20 minuutin jälkeen vaunu kävi kääntymässä poikkeusvaihteessa ja lähti siirtoajona varikolle. Raitiovaunussa oli oikea etukulma ottanut hieman osumaa, mutta taksi oli kunnolla rutussa vasemmasta kyljestä ja etukulmasta.

Reittilokin perusteella oli klo 15.24-lähtö Kauppatorilta. 9T kääntyi Tahitinkadulla sen aikaa.
 
Viimeksi muokattu:
3.5.

Itämerenkadulla tuli vastaan kaksi 9T:n vaunua peräkkäin. Toinen oli 643 ja toisen numeroa en nähnyt, mutta 630-637. 643 näytti 9T Kauppatori ja toinen 9T Kauppatori via Päärautatieasema.
 
Henkilöauto on ajanut katutolppaa päin Kalasatamassa ja vetänyt ajolangat alas samalla. Linjalla 13 kaikki liikenne peruttu HSL:n mukaan 23:30 asti.
Samanlainen tapaus tapahtui tammikuun alussa. Kyllä tuossa hetki kestää korjata, jos ajolangat ovat alhaalla ja tolppakin on kaatunut. Mahtaakohan HSL järjestää korvaavaa bussikuljetusta, jota ajettaisiin tunnuksella 13X, kuten tammikuussa?
 
Ei ainakaan vielä. Sitten jos pitkittyy (toivottavasti ei), varmaan harkitaan asiaa uudelleen. Sunnuntai-iltana se tuskin on välttämätöntä mutta ruuhkassa eri asia.
 
Samanlainen tapaus tapahtui tammikuun alussa. Kyllä tuossa hetki kestää korjata, jos ajolangat ovat alhaalla ja tolppakin on kaatunut. Mahtaakohan HSL järjestää korvaavaa bussikuljetusta, jota ajettaisiin tunnuksella 13X, kuten tammikuussa?
Riippuu korjausarvioon. Tammikuussa tiedettiin aika nopeasti, että korjaus kestäisi muutama päivää. Tässä tapauksessa HSL:n väite on vielä se, että toimii taas jo huomenna. Jos ei ole, niin bussikorvausta todennäköisesti aletaan. Saa nähdä aamulla, korjattiinko jo vai ei.
 
Hesarin artikkelissa on kuva, kun uutta pylvästä tuodaan paikalle klo 19, eli aika varmasti korjaukset on tehty aamuun mennessä.
 
Takaisin
Ylös