Junaliikenteen konseptit Suomessa

Liittynyt
22 Elokuu 2009
Viestit
1,355
Tiedotteissa ei mainita mitään junien varustelusta ja julkisomisteiselle yritykselle ominaisesti mitkään päätökset ja suunnitelmat ei ole julkisia. Ilmeisesti kuitenkin nämä ollaan hankkimassa enemmän kaukoliikenteeseen sopivalla penkityksellä kuin aikaisemmin tilatut, jos näitä meinataan käyttää pohjoisen ja etelän ostoliikenteessä.
Istumapaikkoja ei ainakaan tuon RailwayPRO:n uutisen mukaan ollut yhtään vähemmän. Sama 340 istumapaikkaa näkyi lukeneen siinäkin.

Olisi muutenkin kiinnostavaa keskustella junaliikenteen konsepteista Suomessa, joten päätin avata sille kokonaan oman ketjun.

Suomessa on tällä hetkellä junaliikenteessä kaksi konseptia, kaukoliikenne ja lähiliikenne.

Kaukoliikennettä liikennöidään kaupallisin nimikkein IC, Pendolino, Pendolino Plus ja yöpikajuna (PYO). Lähiliikennettä liikennöidään kaupallisin nimikkein lähijuna (kirjaintunnus A–Z) ja taajamajuna (H + junan numero, H tulee aiemmasta nimikkeestä henkilöjuna).

Kaukoliikenteen junissa ostetaan lippu tietylle vuorolle ja hinnoittelu on dynaamista. Lähiliikenteen junissa hinnoittelu perustuu vyöhykkeisiin, hinta on sama jokaisella vuorolla ja lippu ei ole tarpeen ostaa tiettyyn junavuoroon.

Taajamajunat kuuluvat VR:n omassa luokittelussa kaukoliikenteen alle, koska niihin ostetaan lippu tietylle vuorolle ja hinnoittelu on dynaamista, mutta käytännössä kyseessä on sama konsepti kuin lähijunissa.

Kaukoliikenteen junissa on lähtökohtaisesti

  • pistorasiat jokaisella paikalla,
  • pöytä kannettavalle tai ruoalle,
  • mukavat penkit 2+2,
  • penkit pääasiassa yhteen suuntaan,
  • melua vähentävä osastointi
  • kaksi yksilehtistä ovea kussakin vaunussa,
  • ravintolavaunu,
  • konduktööri,
  • hiljainen ykkösluokka ("Ekstra Rauhallinen") ja
  • IC-junissa myös leikkipaikka ja
  • IC-junissa ja Pendolino Plus -junissa tavallinen ykkösluokka ("Ekstra Rento" tai "Ekstra Plus").

Lähijunissa on lähtökohtaisesti

  • kovat penkit 2+3,
  • ei pistokkeita tai pöytiä,
  • vastakkaiset penkit,
  • vähemmän tai ei ollenkaan melua vähentävää osastointia,
  • ei ravintolavaunua,
  • ei konduktööriä ja
  • leveämmät oviaukot ja eteiset.

Osaan näistä on poikkeuksia, esimerkiksi Eil-junissa Iisalmen ja Ylivieskan välillä on konduktööri teknisistä syistä, koska Eil-vaunujen ovia ei pysty sulkemaan veturista, ja Sm5-optiosarjassa ja Sm7-junissa on enemmän pistorasioita, mutta lähtökohtaisesti siis näin.

Mitä mieltä olette, onko nykyinen jako kahteen konseptiin hyvä, ja voisiko sitä jotenkin kehittää?

Itse pohdin, että lähijunakonseptilla yritetään nykyisin hoitaa liian erilaisia liikennetehtäviä. Esimerkiksi Tampere–Haapamäki–Keuruu–Jyväskylä (2 h 32 min) on liian erilainen linjoja kuin suunnilleen kilometrin välein pysähtyvä Helsinki–Leppävaara 16 min.

Pitkillä lähijunareiteillä kannattaisi minusta käyttää kalustoa, jonka mukavuustaso vastaa nykyistä kaukojunaliikennettä. Sähkövetoiset pitkät lähijunalinjat kuten Helsinki–Karjaa–Hanko kannattaisi minusta käytännössä ajaa mieluummin IC-junilla, joiden mukavuustaso on parempi ja jotka myös muun muassa mahdollistavat matkan aikaisen työnteon paremmin. Lähijunalinjojen reiteillä ei kannata kuitenkaan olla ravintolavaunua, vaan niissä voisi olla tarjolla pelkkä automaatti, josta saa ainakin vettä. Ravintolavaunu on kuitenkin sen verran iso investointi sekä itse vaunun, vaunun kuluttaman sähkön, henkilökuntakustannusten että muiden kustannusten puolesta.

Jos pitkillä sähkövetoisilla lähijunalinjoilla olisi konduktööri, peruskokoonpano niillä voisi olla sähköveturi + hiljaisen ykkösluokan sisältävä IC-vaunu + leikkipaikan sisältävä IC-vaunu + lemmikkiosaston sisältävä IC-ohjausvaunu. Jos pitkillä sähkövetoisilla lähijunalinjoilla ei haluta oleven konduktööriä, peruskokoonpano voisi olla sähköveturi + tavallinen päivävaunu + leikkipaikan sisältävä IC-vaunu + lemmikkiosaston sisältävä IC-ohjausvaunu. Jos junassa on ykkösluokka, käytännössä siellä on pakko olla konduktööri, jotta saadaan kontrolloitua, kuka matkustaa ykkösluokassa.

Kyseeseen voisivat tulla esimerkiksi:
  • Helsinki–Karjaa–Hanko (1 h 58 min–2 h)
  • Helsinki–Riihimäki–Tampere (2 h 15 min–2 h 25 min).

Lisäksi jos junien mukavuus- ja palvelutaso olisi nykyistä parempi, voisi työnjakoa eri junatyyppien välillä muuttaa joissain tapauksissa. Esimerkiksi liikennöintiä voitaisiin muuttaa niin, että ajetaan yhtä soittoa Helsinki–Lahti–Kouvola–Kotka, kun nykyisin aikataulut on laadittu sen ajatuksen pohjalta, että matkustetaan mukavalla kaukojunalla Helsingistä Kouvolaan ja vaihdetaan lähijunaan Kouvolassa. Helsingin ja Tampereen välillä kulkevat kaukojunat taas voitaisiin muuttaa R-junien jatkeiksi, ellei ole erityisiä vastasyitä, kuten kapasiteetti tai kalustokierto.

Pitkien dieselvetoisten lähijunalinjojen tapauksessa voisi uusien dieselkiskobussien taso olla vastaavalla tavalla parempi. Käytännössä kyseeseen voisi tulla esimerkiksi:
  • Tampere–Haapamäki–Keuruu–Jyväskylä (2 h 32 min)
  • Jyväskylä–Keuruu–Seinäjoki (2 h 38 min)
  • Joensuu–Nurmes (2 h 6 min).

Koska dieselkiskobusseja tilataan niin vähän, käytännössä on järkevää käyttää samaa kalustoa myös lyhyemmillä linjoilla.

Haasteena on se, miten vuorot saa markkinoitua selkeästi. Nykyinen jako lähi- ja kaukoliikenteeseen on tosi selkeä. Vuorojen markkinoinnin kannalta selkein käytäntö voisi ehkä olla, että jos kyseessä on suhteellisen usein pysähtyvä juna, jossa ei ole ravintolavaunua, mutta jossa on parempi palvelutaso kuin Sm2-, Sm4-, Sm5 ja Sm7-junissa, siitä käytettäisiin omaa nimitystä. Saksankielisissä maissa tällaisia junia kutsutaan nimellä IR InterRegio, mikä sopisi minusta hyvin Suomeenkin.

Aikaisemmin Suomessa oli vähän vastaavanlainen konsepti, kun osaa taajamajunista liikennöitiin sinisellä pikajunakalustolla, jossa vaan ei ollut ravintolavaunua. Tuolloin ei käsittääkseni ollut mitään selkeää matkustajalle näkyvää merkkiä siitä, että taajamajuna ajetaan paremmalla kalustolla, muuten kuin että junan numero kuului eri sarjaan. Erillinen brändi voisi kuitenkin olla hyvä, jotta osaa etukäteen valita oikean vuoron esimerkiksi läppärityöskentelyn kannalta.

Olisi myös muuten mielenkiintoista keskustella nimenomaan konseptitasolla junaliikenteestä Suomessa. Voisiko jokin junatyyppi hoitaa jotain linjaa, jota nykyisin hoitaa toinen junatyyppi? Voisiko ehdotetun "IR:n" sijaan jokin toinen junatyyppi olla hyvä? Millaista kalustoa ja millaisia palveluja voisi olla, joita nyt ei ole? Esimerkiksi toinen asia, jota olen pitkään ihmetellyt on se, eikö todella makuuvaunuin voitaisi liikennöidä nykyistä laajemmin irrottamalla ja liittämällä niitä muutenkin ajettaviin vuoroihin.
 
Esimerkiksi toinen asia, jota olen pitkään ihmetellyt on se, eikö todella makuuvaunuin voitaisi liikennöidä nykyistä laajemmin irrottamalla ja liittämällä niitä muutenkin ajettaviin vuoroihin.
En usko että tuo olisi kannattavaa, sillä makuuhyttien hinnat ovat kalliita, joka ei houkuttele ainakaan yksin matkustavia. Makuuvaunujen siirtely asemilla vaatii myös veturin tekemään vaihtotöitä.

Tuo makuuvaunu idea on kyllä hyvä, mutta minun mielestäni kannattaisi makuuvaunuina kokeilla jotakin kapselihotellin tyyppistä ratkaisua. Tällöin esimerkiksi yksin matkustavat saattaisivat ostaa hytin. Kapselihotelli vaihtoehto vaatisi kyllä lisää tilaa matkatavaroille.

Uskon että suurin syy miksi makuuvaunuja ei käytetä on se, että ne seisovat suurimman osan ajastaan tuottamattomina asemilla.
 
Jos pitkillä sähkövetoisilla lähijunalinjoilla olisi konduktööri, peruskokoonpano niillä voisi olla sähköveturi + hiljaisen ykkösluokan sisältävä IC-vaunu + leikkipaikan sisältävä IC-vaunu + lemmikkiosaston sisältävä IC-ohjausvaunu. Jos pitkillä sähkövetoisilla lähijunalinjoilla ei haluta oleven konduktööriä, peruskokoonpano voisi olla sähköveturi + tavallinen päivävaunu + leikkipaikan sisältävä IC-vaunu + lemmikkiosaston sisältävä IC-ohjausvaunu. Jos junassa on ykkösluokka, käytännössä siellä on pakko olla konduktööri, jotta saadaan kontrolloitua, kuka matkustaa ykkösluokassa.

Kyseeseen voisivat tulla esimerkiksi:
  • Helsinki–Karjaa–Hanko (1 h 58 min–2 h)
  • Helsinki–Riihimäki–Tampere (2 h 15 min–2 h 25 min).

Lisäksi jos junien mukavuus- ja palvelutaso olisi nykyistä parempi, voisi työnjakoa eri junatyyppien välillä muuttaa joissain tapauksissa. Esimerkiksi liikennöintiä voitaisiin muuttaa niin, että ajetaan yhtä soittoa Helsinki–Lahti–Kouvola–Kotka, kun nykyisin aikataulut on laadittu sen ajatuksen pohjalta, että matkustetaan mukavalla kaukojunalla Helsingistä Kouvolaan ja vaihdetaan lähijunaan Kouvolassa. Helsingin ja Tampereen välillä kulkevat kaukojunat taas voitaisiin muuttaa R-junien jatkeiksi, ellei ole erityisiä vastasyitä, kuten kapasiteetti tai kalustokierto.
Tampereen R-junan pointti on tarjota halpa vaihtoehto joka palvelee myös pienempiä paikkakuntia.
IC-kaluston käyttö lisäisi kustannuksia ja on yleisesti täysin älytön idea. Jos haluaa matkustaa ns. mukavasti niin miksi ei kulkea jo olemassaolevalla IC-junalla? Sama pätee Helsinki-Hanko-väliin, onhan Karjaalle asti jo olemassa nopea kaukojunayhteys ja sieltä vaihto H-junaan jolla kestää vain tunti Hankoon.
Ihmiset jotka näillä pidemmillä lähijunalinjoilla kulkee käyttää niitä enimmäkseen niiden halpuuden, eikä mukavuuden vuoksi.
 
Itse pohdin, että lähijunakonseptilla yritetään nykyisin hoitaa liian erilaisia liikennetehtäviä. Esimerkiksi Tampere–Haapamäki–Keuruu–Jyväskylä (2 h 32 min) on liian erilainen linjoja kuin suunnilleen kilometrin välein pysähtyvä Helsinki–Leppävaara 16 min.
Tuon idea on palvella matkustusta pienten paikkakuntien välillä. Tampereelta pääsee jo nyt kaukojunalla Jyväskylään.
 
No niinhän se vertailusi linjoilla käytettävä kalustokin on täysin erilaista.

Pitkillä lähijunareiteillä kannattaisi minusta käyttää kalustoa, jonka mukavuustaso vastaa nykyistä kaukojunaliikennettä. Sähkövetoiset pitkät lähijunalinjat kuten Helsinki–Karjaa–Hanko kannattaisi minusta käytännössä ajaa mieluummin IC-junilla, joiden mukavuustaso on parempi ja jotka myös muun muassa mahdollistavat matkan aikaisen työnteon paremmin. Lähijunalinjojen reiteillä ei kannata kuitenkaan olla ravintolavaunua, vaan niissä voisi olla tarjolla pelkkä automaatti, josta saa ainakin vettä. Ravintolavaunu on kuitenkin sen verran iso investointi sekä itse vaunun, vaunun kuluttaman sähkön, henkilökuntakustannusten että muiden kustannusten puolesta.

Jos pitkillä sähkövetoisilla lähijunalinjoilla olisi konduktööri, peruskokoonpano niillä voisi olla sähköveturi + hiljaisen ykkösluokan sisältävä IC-vaunu + leikkipaikan sisältävä IC-vaunu + lemmikkiosaston sisältävä IC-ohjausvaunu. Jos pitkillä sähkövetoisilla lähijunalinjoilla ei haluta oleven konduktööriä, peruskokoonpano voisi olla sähköveturi + tavallinen päivävaunu + leikkipaikan sisältävä IC-vaunu + lemmikkiosaston sisältävä IC-ohjausvaunu. Jos junassa on ykkösluokka, käytännössä siellä on pakko olla konduktööri, jotta saadaan kontrolloitua, kuka matkustaa ykkösluokassa.

Kyseeseen voisivat tulla esimerkiksi:
  • Helsinki–Karjaa–Hanko (1 h 58 min–2 h)
  • Helsinki–Riihimäki–Tampere (2 h 15 min–2 h 25 min).
Onkohan nyt kolme kaksikerrosvaunua vähän ylimitoitettu yhden Sm4:n korvaaja (H-juna)? Energiatehokkuus myöskin on melko surkean puoleista, kun jatkuvassa pysähtelyssä jarrutusenergiaa menee koko ajan hukkaan, ja PELKKÄ veturi painaa lähes yhtä paljon kuin yksi Sm4 (Sr3 90 t vs. Sm4 114 t). Helsinki-Tampere välillä jo muutenkin suhaa koko ajan IC-junia, ja R-junalla tehdäänkin usein vähän lyhyempiä matkoja, tai sitten sillä mennään sen huokean hinnan ansiosta, kuten minäkin teen.

Lisäksi jos junien mukavuus- ja palvelutaso olisi nykyistä parempi, voisi työnjakoa eri junatyyppien välillä muuttaa joissain tapauksissa. Esimerkiksi liikennöintiä voitaisiin muuttaa niin, että ajetaan yhtä soittoa Helsinki–Lahti–Kouvola–Kotka, kun nykyisin aikataulut on laadittu sen ajatuksen pohjalta, että matkustetaan mukavalla kaukojunalla Helsingistä Kouvolaan ja vaihdetaan lähijunaan Kouvolassa. Helsingin ja Tampereen välillä kulkevat kaukojunat taas voitaisiin muuttaa R-junien jatkeiksi, ellei ole erityisiä vastasyitä, kuten kapasiteetti tai kalustokierto.
Kuinkakohan moni matkustelee junilla Helsingistä Kotkaan, kun matka-aika on bussiin verrattuna helposti tuntia pidempi? Varmaan lähinnä vaan junaharrastajat ja jotkut erityisen ympäristötietoiset..? Merkittävä osa Kotkan radan pidemmän matkan kulkijoista tulevat sieltä täältä, pohjoisesta ja idästä. Siksi tuollaiset vaihdot ovatkin tuossa tapauksessa toimivia, kun Kotkan radan junaan menevä voi siirtyä vaikkapa Lappeenrantaan menevästä IC:stä Kotkan radan junaan, ja Kotkan radalta Lappeenrantaan menevä voi vaihtaa siihen junaan, josta se Kotkan radalle menevä tuli.

Pitkien dieselvetoisten lähijunalinjojen tapauksessa voisi uusien dieselkiskobussien taso olla vastaavalla tavalla parempi. Käytännössä kyseeseen voisi tulla esimerkiksi:
  • Tampere–Haapamäki–Keuruu–Jyväskylä (2 h 32 min)
  • Jyväskylä–Keuruu–Seinäjoki (2 h 38 min)
  • Joensuu–Nurmes (2 h 6 min).

Koska dieselkiskobusseja tilataan niin vähän, käytännössä on järkevää käyttää samaa kalustoa myös lyhyemmillä linjoilla.

Haasteena on se, miten vuorot saa markkinoitua selkeästi. Nykyinen jako lähi- ja kaukoliikenteeseen on tosi selkeä. Vuorojen markkinoinnin kannalta selkein käytäntö voisi ehkä olla, että jos kyseessä on suhteellisen usein pysähtyvä juna, jossa ei ole ravintolavaunua, mutta jossa on parempi palvelutaso kuin Sm2-, Sm4-, Sm5 ja Sm7-junissa, siitä käytettäisiin omaa nimitystä. Saksankielisissä maissa tällaisia junia kutsutaan nimellä IR InterRegio, mikä sopisi minusta hyvin Suomeenkin.
Tarkoittaako se parempi palvelutaso nyt vesiautomaattia ja lemmikkivaunua? Sm7 on jo valmiiksi varustettu jonkin sortin ykkösluokalla, ja leikkivaunuja ei taida olla missään päin maailmaa "InterRegio"-junissa.

En nyt muutenkaan tiedä tarvitseeko nuo taajamajunien palvelemat tuppukylät mitään erityisen mukavia junia, kun pääasiahan on se, että juna kulkee ja penkissäkin on jonkin sortin pehmustetta. Kaikenlaisia palveluita ja matkustusluokkia nyt muutenkin on hankala mahduttaa yhteen vaunuun, eikä vaikkapa Nurmeksen suunnilla läheskään aina edes kahden vaunun junat ole perusteltuja.
 
Kauko- ja lähiliikenteen jaottelussa itseäni ärsyttää ehkä eniten, kuinka huonosti junat palvelevat spontaaneja 1-2 tunnin pituisia matkoja. Esimerkiksi jos asuu Tampereella tai Hämeenlinnassa ja vierailee Helsingissä (tai toiseen suuntaan), vaihtoehdot ovat (1) epämukava, harvoin kulkeva ja hieman hidas lähijuna, (2) reilusti etukäteen varattava kaukojuna, tai (3) kallis ja jopa loppuunmyyty spontaani kaukojuna. Ainakin HKI–TPE-rataa voisi mielestäni liikennöidä paljon järkevämmällä tavalla, jos välissä olisi jonkinlainen ketjun ensimmäistä viestiä vastaava junatyyppi.

Matka-aikojen puolesta hitaalla IC:llä menee 42 minuuttia Hämeenlinnasta Tampereelle verrattuna R-junan 47 minuuttiin. Multippeleilla liikennöitynä jonkinlainen nopea HKI–HL + hidas HL–TPE voisi siis kulkea 1-2 kertaa tunnissa korvaten sekä nykyisen hitaan IC:n että R-junan Hämeenlinnasta pohjoiseen juurikaan vaikuttamatta nykyisen hitaan IC:n matka-aikaan. Lippujen hinnoittelu olisi sama kuin lähijunissa. Oikeanlaisilla insentiiveillä tuo myös vapauttaisi paikkoja nopeista IC-junista Pohjanmaan matkustajia varten. Erityisesti Oulun suunnan matkustajamäärissä on ollut erittäin nopeaa kasvua, johon nykyinen liikenne ei ole pystynyt vastaamaan täysin.

Kalustoon on olemassa keskipitkällä tähtäimellä sellainen ratkaisu, että hankitaan moottoroituja Edo-vaunuja, joiden väliin saa lisättyä nykyisiä kaksikerrosvaunuja (vrt. Belgian rautateiden M7-kalusto). Näin vetävien akselien määrä pysyy tarpeeksi korkeana kiihtyvyyttä silmällä pitäen, eikä paino kasva samalla tavalla kuin Sr3:n kanssa. Nykyistä IC-kalustoa on mahdollista hyödyntää, ja uusissa vaunuissa olisi mahdollista käyttää paljon samoja komponentteja kuin nykyisissä vaunuissa. Ja tietysti matkustusmukavuus on IC:n tasoa, kuten tuon pituisella matkalla voisi toivoa. Lyhyellä tähtäimellä Pendolinot voisivat kelvata.

Multippelien käyttäminen saattaisi myös mahdollistaa tehokkaamman kalustonkäytön, jos R-junan tapaan yksiköitä jätetään matkan varrelle. Esimerkiksi Jyväskylän ja Pieksämäen välillä ei ole mitään tarvetta 6-vaunuisille junille, joita siellä nyt ajoittain kulkee.
 
Viimeksi muokattu:
Tampereen R-junan pointti on tarjota halpa vaihtoehto joka palvelee myös pienempiä paikkakuntia.
IC-kaluston käyttö lisäisi kustannuksia ja on yleisesti täysin älytön idea. Jos haluaa matkustaa ns. mukavasti niin miksi ei kulkea jo olemassaolevalla IC-junalla? Sama pätee Helsinki-Hanko-väliin, onhan Karjaalle asti jo olemassa nopea kaukojunayhteys ja sieltä vaihto H-junaan jolla kestää vain tunti Hankoon.
Ihmiset jotka näillä pidemmillä lähijunalinjoilla kulkee käyttää niitä enimmäkseen niiden halpuuden, eikä mukavuuden vuoksi.

Tuon idea on palvella matkustusta pienten paikkakuntien välillä. Tampereelta pääsee jo nyt kaukojunalla Jyväskylään.

En nyt muutenkaan tiedä tarvitseeko nuo taajamajunien palvelemat tuppukylät mitään erityisen mukavia junia, kun pääasiahan on se, että juna kulkee ja penkissäkin on jonkin sortin pehmustetta.

Usein ihmiset haluavat kulkea tiettyyn kellonaikaan. Olen mennyt tuolla Tampere–Keuruu–Jyväskylä kiskobussilla monta kertaa koko matkan, ja suurin osa muistakin matkustajista on mennyt koko matkan Tampereelta Jyväskylään ihan vaan siksi, että kiskobussi on sattunut kulkemaan sopivaan aikaan. Toisaalta vanhan radan seisakkeillekin kulkee matkustajia, eli kiertävämpää reittiä menevä juna ei ole myöskään turha.

Samoin Riihimäen, Hämeenlinnan, Toijalan ja Lempäälän asemille pääsee usein nopeammin ottamalla seuraavan R-junan sen sijaan, että odottaa seuraavaa kaukojunaa.

Helsingin ja Hangon välillä on todella eri asia mennä koko matka suoraan hyvän palvelutason junalla sen sijaan, että menee noin hyvän palvelutason junalla, joutuu vaihtamaan ja menee noin tunnin huonon palvelutason junalla.

Tarkoittaako se parempi palvelutaso nyt vesiautomaattia ja lemmikkivaunua?

Luettelin aloituksessa joitakin paremman palvelutason piirteitä. Paremman palvelutason piirteitä on muun muassa

- pehmeät penkit
- penkkien istumajärjestys 2 + 2
- erillinen hiljainen ykkösluokka
- ykkösluokka, jossa penkit on sijoiteltu vielä väljemmin, voi olla sama kuin edellinen
- enemmän osastointia
- pöytiä kannettaville tietokoneille
- paljon sähköpistokkeita.

Lemmikkiosasto ei ole paremman palvelutason piirre, mutta IC-päiväjunissa lemmikkiosasto sijoittuu yleensä ohjausvaunuun, joten siksi mainitsin sen erikseen.

Onkohan nyt kolme kaksikerrosvaunua vähän ylimitoitettu yhden Sm4:n korvaaja (H-juna)?

Viestistä tulisi liian pitkä, jos siinä mainitsisi kaikki mahdolliset junavuorot ja mikä kokoonpano niissä olisi. Niissä junissa, joissa nyt on vain yksi Sm4-yksikkö, voi hyvin olla vain kaksi matkustajavaunua. Jos matkustajat mahtuvat kahteen vaunuun, eikä kolmella vaunulla ajaminen ole tarpeen kalustokierron takia, leikkipaikan voi hyvin jättää pois. Jos kapasiteetin tai kalustokierron kannalta on perusteltua ajaa vähintään kolme vaunua pitkällä junalla, leikkipaikka on hyvä plussa. Joissain junissa taas saatetaan tarvita enemmänkin matkustajavaunuja kuin kolme.
Viesti yhdistetty automaattisesti:

Kalustoon on olemassa keskipitkällä tähtäimellä sellainen ratkaisu, että hankitaan moottoroituja Edo-vaunuja, joiden väliin saa lisättyä nykyisiä kaksikerrosvaunuja (vrt. Belgian rautateiden M7-kalusto). Näin vetävien akselien määrä pysyy tarpeeksi korkeana kiihtyvyyttä silmällä pitäen, eikä paino kasva samalla tavalla kuin Sr3:n kanssa. Nykyistä IC-kalustoa on mahdollista hyödyntää, ja uusissa vaunuissa olisi mahdollista käyttää paljon samoja komponentteja kuin nykyisissä vaunuissa. Ja tietysti matkustusmukavuus on IC:n tasoa, kuten tuon pituisella matkalla voisi toivoa.

Tämä on myös minusta hyvä idea. Tällöin pystyisi käyttämään joustavasti samoja IC-vaunuja sekä IR- että IC-junissa, joiden kysyntäprofiilit eroavat osin toisistaan, ja olisi useampia vetäviä akseleita suhteessa painoon, jolloin juna kiihtyisi nopeammin.
Viesti yhdistetty automaattisesti:

Kauko- ja lähiliikenteen jaottelussa itseäni ärsyttää ehkä eniten, kuinka huonosti junat palvelevat spontaaneja 1-2 tunnin pituisia matkoja. Esimerkiksi jos asuu Tampereella tai Hämeenlinnassa ja vierailee Helsingissä (tai toiseen suuntaan), vaihtoehdot ovat (1) epämukava, harvoin kulkeva ja hieman hidas lähijuna, (2) reilusti etukäteen varattava kaukojuna, tai (3) kallis ja jopa loppuunmyyty spontaani kaukojuna.

Olen tästä samaa mieltä ja mielestäni "IR" parantaisi myös tätä tilannetta. Hinnoittelu voisi perustua vyöhykkeisiin, jolloin ennalta suunnittelematon matkanteko olisi helppoa ja vaivatonta, mutta toisaalta palvelutaso olisi parempi. Lisäksi mahdollisesti erotukseksi nykyisiin lähijuniin myytäisiin myös ykkösluokan lippuja.

Jos junassa olisi ykkösluokka, paikallisliikenteen lippua, kuten HSL:n lippua käyttäville voisi olla myynnissä ykkösluokan lisälippu, jolloin paikallisliikenteen viranomaisen, kuten HSL:n, nousukorvaus kattaisi itse matkan ja ykkösluokan lisälippu vastaisi ykkös- ja kakkosluokkien hinnanerotusta.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös