RSS
Botti
- Liittynyt
- 10 Heinäkuu 2008
- Viestit
- 8,892

HKL selvitti palvelun kehittämistarpeita asiakaslähtöisen käyttäjätutkimuksen kautta ja tarkastelemalla HSL:n toteuttaman asiakaskyselyn tuloksia sekä kaupunkipyörien käytöstä kerättyä dataa. Käyttäjätutkimuksen yhteydessä tehtiin myös arvio palvelun yhteiskuntataloudellisista vaikutuksista. Arviota hyödynnetään mm. harkittaessa palvelun mahdollista laajentamista.
Laskelman perusteella kaupunkipyöräpalvelun hyöty/kustannussuhde on 3,7. Laskelmassa on otettu huomioon
- palvelun vuosittainen kustannus - 1,3 M€
- kaupunkipyörän käyttömaksut + 1,2 M€
- aikahyödyt + 2,4 M€
- terveyshyödyt + 2,0 M€ (vaihteluväli 0,8-3,2)
- joukkoliikenteen lipputulojen vähennys - 0,8 Me
Kaupunkipyöräpalvelulla oli vuonna 2017 noin 60 000 käyttäjää, joista yli puolet oli ostanut koko kauden. Käyttömaksuja kertyi noin 1,2 miljoonaa euroa.
Asiakaskyselyn perusteella kaupunkipyöräily korvaa eniten joukkoliikennematkoja, mutta myös automatkoja jää tekemättä merkittävästi. Yli kymmenen prosenttia kyselyyn vastanneista ilmoitti korvaavansa aiemmin autolla tekemiään matkoja nyt pyörämatkoilla. Lisäksi valtaosa kyselyyn vastanneista on kokenut kaupunkipyöräpalvelun tuoneen heille merkittäviä ajallisia säästöjä. Palvelun aikaansaamia terveyshyötyjä arvioitiin Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston 2014 tekemän selvityksen ”Pyöräilyn hyödyt ja kustannukset Helsingissä” perusteella. Vuodessa pyöräillään noin 3,5 miljoonaa kilometriä.
Kaupunkipyöräpalvelussa valmistaudutaan nyt tulevaan 2018 kauteen ja selvitetään mahdollisuuksia palvelun laajentamiselle. Harkinnassa on mm. ensi vaiheessa kauden pidentäminen keväällä. Päätökset palvelun laajentamisesta tehdään tulevan talven aikana.
Kaupunkipyörien käyttäjätutkimus ja asiakaslähtöinen suunnittelu (Trafix Oy, Palmu Inc Finland Oy 2017)
Lue uutinen HKL:n sivuilta...