Käytät vanhentunutta selainta. Selaimesi ei mahdollisesti näytä tätä tai muita sivustoja oikein. Sinun tulisi päivittää selaimesi tai käyttää vaihtoehtoista selainta..
Tässä ketjussa voi kukin esittää kysymyksiä pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen historiasta. Ensimmäinen kysymys, joka tulee mieleeni, on se, voivatko helsinkiläiset käyttää seutulinjoilla ennen seutulipun käyttöönottoa liikennöitsijöiden omia lippuja. HKL:n liput eivät näissä linjoissa kelvanneet.
Ensimmäinen kysymys, joka tulee mieleeni, on se, voivatko helsinkiläiset käyttää seutulinjoilla ennen seutulipun käyttöönottoa liikennöitsijöiden omia lippuja. HKL:n liput eivät näissä linjoissa kelvanneet.
Itse olen matkustanut väliä Helsingin kantakaupunki - Lauttasaari sillä tavoin, että matka maksettiin kuljettajalle käteisellä. Kuljettaja myi (espoolais-)firman oman taksan mukaisen lipun, jonka hinta ei muistaakseni tuolla välillä poikennut merkittävästi liikennelaitoksen kertalipun hinnasta. Koska matka kokonaisuudessaan ei edellyttänyt vaihtoa mihinkään muuhun liikennevälineeseen, vaihto-oikeuden puuttuminenkaan ei ollut ongelma. Ja joskus 1960-70-lukujen vaihteessa, jolloin etenkin matkustimme tuolla tavoin, ei HKL:n omatkaan liput (ainakaan kaikki) sallineet ihan millaisia tahansa vaihtoja. Vähintään vyöhykejutut piti selvittää huolella jne. matkustettaessa HKL:n liikennevälineillä vielä 1970-luvun ensimmäisinä vuosina.
Tässä ketjussa voi kukin esittää kysymyksiä pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen historiasta. Ensimmäinen kysymys, joka tulee mieleeni, on se, voivatko helsinkiläiset käyttää seutulinjoilla ennen seutulipun käyttöönottoa liikennöitsijöiden omia lippuja. HKL:n liput eivät näissä linjoissa kelvanneet.
Tämä on jo seutuaikaa, mutta suunnassa maalta kaupunkiin monet seutulinjojen kuskit oli haluttomia ottamaan matkustajia kyytiin Helsingin sisäisille matkoille. Asuin Munkkiniemessä ja olin Mechelininkadulla varusmiespalveluksessa. Munkkiniemen aukiolta kulki lukuisa määrä 200-sarjan busseja Mechelnininkatua pitkin, mutta saattoi olla niin, että kaikesta viittomisesta huolimatta vasta kolmas tai neljäs dösä huoli varusmiehen kyytiin. Parhaat sitten kyllä palveli erinomaisesti ja jätti pysäkin sijasta suoraan kasarmin portille.
Vyöhykkeistä (ja sektoreista) on netissä aika mukava tietopaketti, jonka on kirjoittanut tämän foorumin jäsen. Siellä kerrotaan, että Helsingissä oli neljä vyöhykettä 1 - 4 ja kolme sektoria. Lisäksi oli keskustalinjojen kattama edullisempien hintojen maksualue. Pitkät poikittaiset matkat saattoivat kulkea vähintään yhden sektorirajan yli, mikä aikaansai lisämaksun pitkille itä - länsisuuntaisille matkoille. Tämä tässä muodossa oli voimassa juuri ennen tasatariffin alkua, tasatariffi tuli voimaan 1.4.1973.
Linkin takana olevassa jutussa kerrotaan, mitä eri vaiheita oli ennen kevättä 1973 (ja muinakin aikoina). Helsingin sisälläkin oli rajoituksia lippujen kelpoisuuksissa HKL vs. muut liikennöistijät 30.4.1971 asti. Toukokuun alussa astui voimaan yhteistariffi eli HKL:n liput oikeuttivat sellaisenaan matkustamaan esim. Suomen Turistiauton (Helsingin sisäisen linjan) bussissa. Toisaalta Helsingin sisäisillä bussilinjoilla ei siitä lähtien muita tariffeja enää ollut, oli liikennöitsijä sitten kunnallinen tai yksityinen, osakeyhtiö tai laitos. Lähijunat tulivat HKL:n lippujen piiriin myöhemmin, vasta keväällä 1975. Viimeksi mainittu tarkoitti käytännössä sitä, että HKL:n liput kelpasivat junissa, kun matkan molempien päiden asemat sijaitsivat Helsingissä. Saman vuoden kesäkuussa Helsingin maaperälle tuli pari uutta asemaa Martinlaaksonradan varrelle, Pohjois-Haaga ja Kannelmäki. Malminkartano valmistui hieman myöhemmin.
Milloin Espoon ja Vantaan busseihin tuli linjanumero taakse? HKL:llä oli takanumero jo 1930-luvulla, STA:lla ja HML:llä vuodesta 1973 alkaen. Muut Helsingin liikennöitsijät eli Liikenne Oy, Saaren Auto, Sirolan Liikenne, Metsälän Linja ja Tammelundin Liikenne ottivat takanumeron käyttöön 1980-luvun alussa. Mutta milloin tämä tapahtui Espoon ja Vantaan liikennöitsijöillä? Oliko se 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa?
Milloin Espoon ja Vantaan busseihin tuli linjanumero taakse? HKL:llä oli takanumero jo 1930-luvulla, STA:lla ja HML:llä vuodesta 1973 alkaen. Muut Helsingin liikennöitsijät eli Liikenne Oy, Saaren Auto, Sirolan Liikenne, Metsälän Linja ja Tammelundin Liikenne ottivat takanumeron käyttöön 1980-luvun alussa. Mutta milloin tämä tapahtui Espoon ja Vantaan liikennöitsijöillä? Oliko se 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa?
HML-STA:n vuoden 1973 Helsingin linjoille tulleet autot olivat vielä nk. Heinähäkkejä, ja niissähän ei ollut takalinjakilpeä. Seuraavana vuonna tulleissa Volvo B59:issä ja Volvo / Deltoissa sitten jo oli.
Oy Liikenne Ab:n vuosina 1980 ja 1981 hankkimissa busseissa ei ollut takakilpeä. Sen jälkeen hankituissa ilmeisesti jo oli.
Vantaalla kaksi merkittävintä toimijaa 1980-luvulla olivat Vantaan Liikenne -konserni ja Hakunilan Liikenne (oli osa Oy Liikenne Ab -konsernia). VL:lle alkoi tulla takakilvellistä kalustoa viimeistään 1984. Voi olla että silloin ja vähän sen jälkeen Wiima M303:issa ja sen seuraajissa (M-korit) ei vielä takakilpiä esiintynyt. Hakunilan Liikenteelle hankittiin usein uutta kalustoa samoissa hankintaerissä kuin Oy Liikenne Ab:lle, ja usein varustelukin oli varsin yhteneväistä. Autoja oli tarpeen tullen mahdollista siirtää yksiköstä toiseen. Eli Hakunilallekin tuli takakilvellisiä busseja 1980-luvulla.
Espoossa firmoja oli paljon ja käytännötkin taisi olla kirjavia. Espoon Autollekin ehti tulla takakilvettömiä Wiima K202:sia, ehkä Paikallislinjojenkin puolelle alun perin hankittujenkin kohdalla nähtiin samaa. Saattoi mennä jopa niin, että kaikki 2+1+1-ovitetut K202:t toimitettiin ilman takalinjakilpeä, osa tästä kalustosta tuli 1990-luvun aivan alussa. Vasta 1+1+1-ovitettuihin K202:siin tuli takalinjakilpi, osaan taakse keskelle, osaan taakse toiseen laitaan. Espoon auton kaikista ensimmäiset K202:t olivat 1+0+1 -ovilla, 1986 tulleet keppivaihteisia. 1988 tulleet 2+1+1-autot olivat myös keppivaihteisia. Turuntien varikolle tuli 1988 edelleen keskiovettomia autoja (K202), mutta sentään automaattivaihteisina. Pikkuyhtiöiden kilpivarusteluun en keskittynyt oikein milloinkaan.
Vantaalla kaksi merkittävintä toimijaa 1980-luvulla olivat Vantaan Liikenne -konserni ja Hakunilan Liikenne (oli osa Oy Liikenne Ab -konsernia). VL:lle alkoi tulla takakilvellistä kalustoa viimeistään 1984. Voi olla että silloin ja vähän sen jälkeen Wiima M303:issa ja sen seuraajissa (M-korit) ei vielä takakilpiä esiintynyt. Hakunilan Liikenteelle hankittiin usein uutta kalustoa samoissa hankintaerissä kuin Oy Liikenne Ab:lle, ja usein varustelukin oli varsin yhteneväistä. Autoja oli tarpeen tullen mahdollista siirtää yksiköstä toiseen. Eli Hakunilallekin tuli takakilvellisiä busseja 1980-luvulla.
Milloin Espoon ja Vantaan busseihin tuli linjanumero taakse? HKL:llä oli takanumero jo 1930-luvulla, STA:lla ja HML:llä vuodesta 1973 alkaen. Muut Helsingin liikennöitsijät eli Liikenne Oy, Saaren Auto, Sirolan Liikenne, Metsälän Linja ja Tammelundin Liikenne ottivat takanumeron käyttöön 1980-luvun alussa. Mutta milloin tämä tapahtui Espoon ja Vantaan liikennöitsijöillä? Oliko se 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa?
Vantaan Liikenteelle ensimmäiset takalinjakilvellä varustetut bussit tulivat 1980-luvun puolivälissä. Muistelisin, että näin olisi ollut autosta 127 alkaen. Käyttöön takalinjakilvet tosin tulivat mielestäni vasta joitakin vuosia myöhemmin. Hakunilan Liikenteen puolella takalinjakilvet alkoivat tulla varusteluun hieman myöhemmin, oikeastaan kai siinä vaiheessa kun Vantaan linjoillekin alettiin hankkimaan samantyyppistä kaupunkiliikennekalustoa kuin konsernin Helsingin sisäisille linjoille. Käytännössä siis ehkä noin vuodesta 1987 alkaen. Joissain yksittäisissä autoissa takalinjakilpi saattoi olla jo aiemmin.
Olivat samaa konsernia vuoden 1991 loppupuolelta lähtien. Oy Liikenne Ab -konserni myytiin Koskisen suvulta pois vuoden 1991 syystalvella. Osa yhtiöistä meni Koiviston Autolle (mm. itse Oy Liikenne Ab ja porvoolaisyhtiöt) ja osa Vantaan Liikenteelle (mm. Hakunilan Liikenne ja Sirolan Liikenne). Tuossa tilanteessa tosiaan Sirolan Liikenne oli ollut joidenkin vuosien ajan Oy Liikenne Ab -konsernia.
Mutta siis väreistä: Hakunilan autojen väritys oli käytännössä sama Oy Liikenne Ab:n kanssa. Vuoden 1991 hankintaerään kuuluneista Volvo B10R / Lahti 400:sista Hakunilalle menneet autot maalattiin tehtaalla jo suoraan Vantaan Liikenteen väreihin, koska autojen ollessa tuotantolinjalla yrityskaupat ehtivät ratketa.
Olivat syksystä 1991 lähtien, jolloin Vantaan Liikenne ja Koiviston Auto ostivat Liikenne-konsernin. Tuossa jaossa Hakunilan Liikenne sitten päätyi osaksi Vantaan Liikenne -konsernia, mutta se toimi edelleen vanhalla nimellä Hakunilan varikolta käsin.
Käytettiinkö Keravalla, Tuusulassa, Sipoossa, Kirkkonummella ja Siuntiossa kilometritaksaa ennen näiden kuntien liittymistä HSL:ään? Käytetäänkö sitä edelleen kaukoliikenteessä?
Käytettiinkö Keravalla, Tuusulassa, Sipoossa, Kirkkonummella ja Siuntiossa kilometritaksaa ennen näiden kuntien liittymistä HSL:ään? Käytetäänkö sitä edelleen kaukoliikenteessä?
Tuusulassa ja Sipoossa kyllä. Keravalla ja Kirkkonummella oli jo ennen HSL:ää käytössä kiinteät hinnat (kunnan sisäinen lippu, jonka hinnan kunta itse päätti) sekä Seutulippu, jolla pääsi Helsinkiin asti. Matkan pituudella ei muuten ollut väliä, toki lipuissa oli voimassaoloaika. Seutulipun hinnan päätti YTV.
Nykyään ei ole laillista pakkoa käyttää Matkahuollon taulukkotaksaa kaukoliikenteessä. Moni näin silti tekee, kun on aina ennenkin tehty. Osa liikennöitsijöistä on kuitenkin ottanut käyttöön oman joko entistä halvemman tai kalliimman hinnoittelun. Nyt jos haen esimerkiksi matkaa Hyvinkäältä Helsinkiin, on kyytejä tarjolla 6-15 eurolla.
Kuka kertoo, miksi muistelen takalinjakilpien olleen erittäin epäluotettavia 90- ja 2000-luvuilla asuessani Itä-Helsingissä? Näyttivät siis hyvin usein väärän linjan tunnusta. Minulla on tästä kolme teoriaa:
1) Bussit olivat yleensä "vakiolinjalla" nykyisen tehostetun kalustokierron sijaan ja kilpi kiinteästi kyseisen linjan numerolla. Näin ollen bussin ollessa poikkeuksellisesti toisella linjalla, oli takana väärä numero
2) Nauhakilvet olisi pitänyt käydä manuaalisesti veivaamassa bussin takaosassa, eivätkä kuljettajat aina muistaneet tai jaksaneet sitä tehdä
3) Kun kilpi jäi jumiin tai meni muuten rikki, ei liikennöitsijää siitä sanktioitu, joten niiden korjauksia laiminlyötiin tai lykättiin
Viesti yhdistetty automaattisesti:
Miten ennen vanhaan tehtiin, jos osa vuoroista poikkesi jossain (verrattuna perusversioon tai suorimpaan mahdolliseen linjaan)? Jos esimerkiksi matkusti Rajamäeltä Kamppiin, jolla välillä osa vuoroista kulkee suoraan ja osa kiertää Röykän kautta - oliko Röykässä poikkeavalla vuorolla matkustaminen kalliimpaa? Eli pitikö pidemmästä matka-ajasta vielä maksaa ylimääräistäkin, vai menikö hinta lyhyimmän variaation mukaan?
Entä yksittäiset pistot (esim. Röykän kautta kulkevat vuorot kulkivat pääosin suoraan Röykkään, mutta osa teki matkalla 1 km edestakaisen piston Kiljavan sairaalalla - oli myös vuoroja, jotka käyvät siellä vain tarvittaessa). Laskettiinko nämä pistot kilometritaksaan, vai oliko edestakainen pisto laskettu nollaksi kilometriksi? (Tällöinkin pelkän piston verran matkustaminen olisi silti maksanut 3.30€ eikä 0€, sillä kilometrihinnoittelussa on myös minimi- ja maksimihinta)
Tuusulassa ja Sipoossa kyllä. Keravalla ja Kirkkonummella oli jo ennen HSL:ää käytössä kiinteät hinnat (kunnan sisäinen lippu, jonka hinnan kunta itse päätti) sekä Seutulippu, jolla pääsi Helsinkiin asti. Matkan pituudella ei muuten ollut väliä, toki lipuissa oli voimassaoloaika. Seutulipun hinnan päätti YTV.
Nykyään ei ole laillista pakkoa käyttää Matkahuollon taulukkotaksaa kaukoliikenteessä. Moni näin silti tekee, kun on aina ennenkin tehty. Osa liikennöitsijöistä on kuitenkin ottanut käyttöön oman joko entistä halvemman tai kalliimman hinnoittelun. Nyt jos haen esimerkiksi matkaa Hyvinkäältä Helsinkiin, on kyytejä tarjolla 6-15 eurolla.
Kuka kertoo, miksi muistelen takalinjakilpien olleen erittäin epäluotettavia 90- ja 2000-luvuilla asuessani Itä-Helsingissä? Näyttivät siis hyvin usein väärän linjan tunnusta. Minulla on tästä kolme teoriaa:
1) Bussit olivat yleensä "vakiolinjalla" nykyisen tehostetun kalustokierron sijaan ja kilpi kiinteästi kyseisen linjan numerolla. Näin ollen bussin ollessa poikkeuksellisesti toisella linjalla, oli takana väärä numero
2) Nauhakilvet olisi pitänyt käydä manuaalisesti veivaamassa bussin takaosassa, eivätkä kuljettajat aina muistaneet tai jaksaneet sitä tehdä
3) Kun kilpi jäi jumiin tai meni muuten rikki, ei liikennöitsijää siitä sanktioitu, joten niiden korjauksia laiminlyötiin tai lykättiin
Viesti yhdistetty automaattisesti:
Miten ennen vanhaan tehtiin, jos osa vuoroista poikkesi jossain (verrattuna perusversioon tai suorimpaan mahdolliseen linjaan)? Jos esimerkiksi matkusti Rajamäeltä Kamppiin, jolla välillä osa vuoroista kulkee suoraan ja osa kiertää Röykän kautta - oliko Röykässä poikkeavalla vuorolla matkustaminen kalliimpaa? Eli pitikö pidemmästä matka-ajasta vielä maksaa ylimääräistäkin, vai menikö hinta lyhyimmän variaation mukaan?
Entä yksittäiset pistot (esim. Röykän kautta kulkevat vuorot kulkivat pääosin suoraan Röykkään, mutta osa teki matkalla 1 km edestakaisen piston Kiljavan sairaalalla - oli myös vuoroja, jotka käyvät siellä vain tarvittaessa). Laskettiinko nämä pistot kilometritaksaan, vai oliko edestakainen pisto laskettu nollaksi kilometriksi? (Tällöinkin pelkän piston verran matkustaminen olisi silti maksanut 3.30€ eikä 0€, sillä kilometrihinnoittelussa on myös minimi- ja maksimihinta)
Kilometritaksasta vielä... Sitä käytettiin siis yksityisten liikennöitsijöiden Helsingin sisäisillä linjoilla vuoteen 1964 asti, joilloin se korvattiin HKL:n kanssa yhteisellä vyöhyketariffilla. Kilometritaksaa käytettiin Vantaan sisäisillä linjoilla 1980-luvun alkuun, Espoossa vuotten 1985 ja Vantaan suunnan seutulinjoilla vuotten 1986, seutulipun tuloon asti.
Lisäksi pysäkkikilvistä... Olivatko kaikki bussipysäkit Vantaalla 1970-luvun lopulle asti ja Espoossa 1980-luvun puoliväliin asti samanlaisia kuin nykyään maaseudulla, eli pelkkä musta bussinkuva keltaisessa merkissä, ei muuta? Siis ei lainkaan karttoja, linjanumeroita tai aikatauluja? Miten aikatauluja luettiin ennen pysäkkikilpiä ja missä, kun pysäkeillä ei niitä ollut? Helsingissä yksityisliikennöitsijöiden pysäkit olivat tällaisia 1960-luvun lopulle asti, joilloin niiden linjat otettiin HKL:n pysäkkikilpiin.
Miten aikatauluja luettiin ennen pysäkkikilpiä ja missä, kun pysäkeillä ei niitä ollut? Helsingissä yksityisliikennöitsijöiden pysäkit olivat tällaisia 1960-luvun lopulle asti, joilloin niiden linjat otettiin HKL:n pysäkkikilpiin.
Liikennöitsijöillä oli omat aikataulukirjansa. Todennäköisesti sellaisen sai kuljettajalta ja pyydettäessä postitettuna kotiin. Rautatieasemilta sai VR:n kirjasen ja HKL:n toimistolta kaupungin aikataulut. YTV:n yhteisiä aikataulukirjoja alettiin painamaan 70-luvulla. YTV:n aikataulukirja postitettiin kaikkiin koteihin ilmaiseksi.
Tämä sivusto käyttää evästeitä sisällön personoimiseksi, käyttökokemuksesi räätälöimiseksi sekä pitämään sinut kirjautuneena sisään mikäli rekisteröidyt.
Jatkamalla tämän sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.
