Kuvitelkaa vaikka, miten saadaan suljetuksi automarketit, järjestetyksi uudelleen kävelyetäisyydellä oleva päivittäistavarakauppojen verkko ja hoidetuksi ne ihmiset, jotka ovat nyt muuttaneet omakotitaloihin keskelle metsää, ja he eivät enää voikaan liikkua sieltä joka perheenjäsen omalla autollaan. Esimerkiksi sen vuoksi, että bensaa saa ostaa vain tietyn määrän taloutta kohden, ja se ei riitä 60-120 km/n päivittäiseen autoiluun. Ja sekin, minkä saa ostaa, maksaa ehkä 5 kertaa niin paljon kuin nyt.
Tämä lienee haasteena verrattavissa sodanjälkeiseen Karjalan evakkojen uudelleen asuttamiseen tai 1960-luvun maaltamuuttoon, jolloin siirryttiin maalta kaupunkien lähiöihin työmahdollisuuksien perässä, kun maatalouden rakennemuutos vapautti työvoimaa pelloilta.
Näen joitakin mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja:
- Osa matkoista voidaan tehdä sähköautoilla. Tämä on helpoin esittää, mutta ei ratkaise kuin pienen osan ongelmasta.
- Tietoliikenteeseen perustuvilla etätyöratkaisuilla voidaan vähentää liikkumistarvetta. Tämä sopii joillekin ja joihinkin tarkoituksiin, mutta ei ratkaise kuin osan ongelmasta.
- Hajanaisille omakotialueille voidaan yrittää järjestää joukkoliikennettä. Tämä on haasteellista korkeiden kustannusten vuoksi. Bussiliikenteellä voi päästä alkuun jos bensiiniä saa rajoitetusti, mutta jos halutaan öljyriippumattomuutta, vain sähkökäyttöinen raideliikenne tullee kyseeseen.
- Pahimmassa tapauksessa väestö täytyy asuttaa uudelleen, jolloin syntyy valtava muuttoliike kaupunkeihin, joita täytyy täydennysrakentaa rajulla kädellä, tai sitten täytyy kaavoittaa uusia tiiviitä alueita kaupunkien läheisyyteen, mahdollisesti olemassa olevien ratojen varsiin.
Tästä tulee kieltämättä menneen maailman meininki mieleen, mutta tulevaisuus voi olla tuollainen, jos varautumista ei aloiteta ajoissa eli mieluiten jo eilen.
Menneisyydestä saattaa löytyä tosin ratkaisujakin: luin jostain että 1800/1900-luvun vaihteessa Yhdysvalloissa oli raitioteitä niin paljon, että niiden yhteenlaskettu pituus ulottui rannikolta rannikolle. Myös Euroopan rautateistä suuri osa oli käsittääkseni käytännössä kevyitä maaseuturaitioteitä. Jos joku yhteys pitää tarjota näille omakotialueille, niin se voisi jatkossa olla sähkökäyttöinen pikaraitiotie, ei maantie.
Tätä tarkoitusta varten kannattaisi aloittaa innovointi- ja tuotekehitysprojekti, jonka lopputuloksena syntyisi mahdollisimman taloudellinen tapa rakentaa rataa ja liikennöidä sitä pitkin. Vaikka tavallinen ratikkarata on suhteellisen edullista rakentaa jo nyt, ainakin minua kiinnostaisi tietää, olisiko sitä mahdollista jollakin tavalla tehdä vielä edullisemmin (esimerkiksi esivalmistettujen moduulien avulla tms.?), mikä mahdollistaisi laajamittaisemman ja nopeamman rakentamisen. Luulisin tosin, että kustannusmielessä suurimmat haasteet liittyvät pohjan vakauden varmistamiseen sekä maansiirto- ja perustustöihin eivätkä niinkään itse kiskon laskemiseen...?
Uskoisin, että tuollaisissa oloissa voitaisiin syrjäisemmillä alueilla jossain määrin jopa tinkiä kulkuvälineen nopeudesta, jos vain yhteys pystyttäisiin tarjoamaan, jolloin radan laadunkaan ei tarvitse olla suurnopeus-luokkaa.
Sivuhuomautus: Luin juuri jostain lähteestä (en tosin muista mistä) lisää väliaikatietoja suunnitteilla olevasta NeoVal-järjestelmästä. Kyseessähän on TransLohrin kaltainen kumipyörä"ratikka", jossa on yksi ohjauskisko keskellä, radiokäyttöinen automaattiohjaus ja mahdollisuus modulaarisesti valita junan pituudeksi 1-6 vaunua. Toiseksi virroitusvaihtoehdoksi on kaavailtu akkuja, jotka pikaladattaisiin aina seisakkeiden kohdalla seuraavaa seisakeväliä varten. Järjestelmä on pyritty suunnittelemaan mahdollisimman kevyeksi, taloudelliseksi ja edulliseksi rakentaa. Minulla on kyllä epäilykseni tuon kumipyörätekniikan osalta erityisesti ajatellen Suomen talvioloja, enkä tiedä miten toimiva tuollainen akkuviritys olisi käytännössä, mutta ainakin tässä näkyy aitoa yritystä löytää teknisiä ratkaisuja tulevaisuuden haasteisiin. Tällaisia teemoja kannattaisi pohtia laajemminkin, myös perustuen kevyeeseen teräspyörätekniikkaan.
Silloin ei ole kyse siitä, onko ratikka kiva ja palveleeko se paremmin kuin junat ja metrot liityntäliikenteineen, vaan kyse on ainoasta keinosta hoitaa mittava osa liikenteestä ilman fossiilisia polttoaineita, jotka lisäävät CO2-kuormitusta.
Tätä eivät monet ihmiset vielä tajua. Oikeanlainen, riittävän tiivis kaavoitus ja raideliikenteeseen perustuva joukkoliikenne ovat sekä nykykriteereillä kiva vaihtoehto että tulevaisuuden kannalta varma vaihtoehto. Sopeutuminen kannattaisi aloittaa jo nyt kun se on vielä kivaa eikä vasta sitten hampaat irvessä kun on ihan viimeistään pakko. Viimeisillä ei ole sitten enää ollenkaan kivaa.
Vähän mietityttää, miten aikanaan käy niille kavereille, jotka nyt rakentavat talojaan kauas maaseudulle. Varmaan ihan kiva nyt, jos tykkää ympäristöstä, mutta kuinka pitkään siitä pystyy vielä nauttimaan... Me taas asumme n. 6-7 km päässä keskustasta, mikä on OK (kaupunkimainen ympäristö, hyvä joukkoliikenne bussilla nyt ja rata lähellä toivottavasti tulevaa pikaratikkaa tai lähijunaa varten), mutta mietityttää olisiko parempi asua vielä keskustammassa.
Ainoa suurempi periaatteellinen harmi on hintataso. Meidänkin asunnon laskennallinen hinta on 5 vuoden asumisen aikana noussut kai jo jotain 40 000 € (?) ja samaa tahtia tietysti nousevat muidenkin asuntojen hinnat. Pieni tarjonta pitää hinnat taivaissa eli pitäisi kaavoittaa vielä paljon lisää tiivistä, jotta hintataso saataisiin alemmaksi eikä varsinkaan asumisuraansa aloittelevia nuoria perheitä käytännössä pakotettaisi kauas naapurikuntien syrjäseuduille tai vaihtoehtoisesti ikuisiksi pankin torppareiksi. Vanhoja lähiöitäkin pitäisi saneerata ja tiivistää. Harmi vaan, että rakennusliikkeiden ja maanomistajien intressissä on pitää hinnat korkealla sääntelemällä tarjontaa. Eikä pankeillakaan ole mitään valittamista kun asuntojen hinnat ja lainasummat nousevat, eivätkä korotkaan enää ole niin alhaalla kuin muutama vuosi sitten. Asua kaikkien pitää vaikkei ihan kaikilla oikeasti varaa olisikaan kunnolla laskien...
