RSS
Botti
- Liittynyt
- 10 Heinäkuu 2008
- Viestit
- 8,892

- Vaihtotyö on mittava operaatio, ja vaatii ison työpanoksen. Mipro aloittaa koeajot radalla illan aikana alkaen metrolinjan idän haaroilta. Jos kaikki sujuu jatkossakin hyvin, pääsee HKL käynnistämään omat koeajonsa huomenna puoliltapäivin, kertoo HKL:n infra- ja kalustoyksikön johtaja Artturi Lähdetie.
Vaihtotyö on mittava ponnistus sekä HKL:n että asetinlaitteen toimittavan Mipron väelle. Töissä on viikonlopun aikana yhteensä noin 150 asiantuntijaa.
- Vaihtoa on myös valmisteltu pitkään, jotta ongelmia ei tulisi. Asetinlaitteen vaihdon vaatima liikennöintikatko on valitettava, mutta pakollinen, jotta koko metrolinjalle saadaan yksi, yhtenäinen asetinlaite, sanoo Lähdetie.
Asetinlaite on metron liikenteenohjausjärjestelmän perusta: se esimerkiksi ohjaa opastimia ja vaihteita sekä antaa ajantasaisen tiedon junien sijainnista radalla. Asetinlaite varmistaa, että junalle on vapaa kulkureitti ja junien välillä säilyy turvallinen etäisyys. Tähän asti metrolinjalla on ollut käytössä kahden eri valmistajan asetinlaitetta. Yhtenäisellä asetinlaitteella pystytään parantamaan metroliikenteen häiriönhallintaa ja nopeuttamaan häiriöistä palautumista.
Metroliikenne Matinkylästä Lauttasaareen sujuu tällä hetkellä suunnitellusti.
HSL:n mukaan metroa korvaava bussiliikenne sujuu hyvin, vaikkakin yksittäisissä vuoroissa on ollut täyttä. Korvaava bussi- ja raitiovaunuliikenne on pysynyt hyvin aikataulussaan.
Lisätietoa poikkeusliikenteestä www.hsl.fi
Lue lisää: mikä on asetinlaite?
Lue uutinen HKL:n sivuilta...