Nobina Finland Oy

Liittynyt
23 Marraskuu 2015
Viestit
1,930
Nobina on laajentanut sen verran muuallekin maahan, ettei kalustosijoituksista kysyminen yleensä enää oikein sovi kaupunkikohtaisille alueille tai lankoihin.

Etelä-Suomen bussit -kalustolistalle on ilmestynyt toistakymmentä enimmäkseen Pohjolan liikenteen entistä Volvoa, mutta muutakin kalustoa numerosta 1900 ylöspäin. Ainakin alustavasti vilkaisten tiedotteissa Oulun ja Turun tänä kesänä alkavista sopimuksista sanotaan ne ajettavan täysin tai lähes sähkökalustolla. Tuleeko uusi kalusto myöhässä ja nämä ovat sen aikaa korvaamassa vai mihin ovat menossa?

Väliaikaiseen kalustoon viittaa ainakin mukana oleva ex Nobina 898 uudelleennumeroituna 1912:sta. Sekä myös -08 Scania Omnilink-teli MNC-615 numerolla 1911, joka olisi noissa uusissa sopimuksissa yli-ikäinen ja samoin Helsingissäkin jo elokuun alussa.
 
Viimeksi muokattu:

Tuo väliaikaiskalusto varattu reilun kuukauden ajaksi Porvoon alueelle Neste Turnaround 2024 kuljetuksiin, ei pitäisi olla mitään vaikutusta muihin toimintoihin..
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös