RSS
Botti
- Liittynyt
- 10 Heinäkuu 2008
- Viestit
- 8,892

Kuka olet?
Olen kuvittaja, graafikko ja kuvataidekasvattaja. Asun tällä hetkellä Salzburgissa Itävallassa ja teen firmani kautta projekteja moneen tarpeeseen, painottuen tällä hetkellä kuvittamiseen.
Mistä sait inspiraation osallistua kilpailuun?
Ollessani Helsingissä, olen ihmetellyt sitä, miksi metroihin ei tehdä enemmän taidetta. Edelliset projektit asemilla eivät ole mielestäni juuri korostaneet visuaalisuutta. Pyrin suunnittelemaan teoksia sopimaan tilaan, niin että teokseni ratkaisee jonkin ongelman ja näin vahvistaa paikan luonnetta.
Millä tavoin työsi alkoi muotoutua?
Minulla on graafisen suunnittelijan tausta, joten alan aina ensimmäisenä miettiä paikkaa, johon työ tulee. Luin myös paljon Mellunmäen historiasta ja halusin ymmärtää, mikä on Mellunmäki ja miksi se on sinne rakennettu. Rakastan vintagea ja historiaa, joten aloin miettiä, miten ihmiset muuttivat maaseudulta Helsinkiin työn perässä, unelmineen ja tulevaisuuden haaveineen. Mitä he ovat lähteneet tavoittelemaan ja millaisia rakkaita tavaroita he ovat ottaneet mukaansa? Prosessin aikana olin myös itse muuttamassa, joten myös omat unelmani nivoutuvat lopulliseen ideaan puutarhaunelmista ikonisissa astioissa.
Millaisia ajatuksia toivot teosten herättävän katsojissa?
Toivon, että ne toisivat ihmisten arkeen iloa! Olisi ihanaa, että työt antaisivat mahdollisuuden uppoutua arjen unelmiin kiireen keskellä. Toisaalta teokset saattavat herättää monissa sukupolvissa myös muistoja menneestä.

Komulainen työskentelee katutaiteen parissa. Kuvan on ottanut Noora Vaarala.
Tutustu Veerantöihin: www.veerakomulainen.com
Lue uutinen HKL:n sivuilta...