RSS
Botti
- Liittynyt
- 10 Heinäkuu 2008
- Viestit
- 8,892

Jo viimeiset kaksi vuotta radan takana sijaitsevat taulupaikat ovat olleet kaupunkilaisten tekemän taiteen käytössä Ole Hyvä Helsinki -kampanjan kautta. Nyt näille paikoille etsitään pidempiaikaista, raikasta ja aikaa kestävää ulkoasua. Tavoitteena on löytää jokaiselle asemalle aseman ja aseman seudun omaa ilmettä kuvastava kokonaisuus.
Hakijoiden tulee esittää valitsemalleen metroasemalle suunnitelma, jonka kokonaisilmettä, soveltuvuutta valitulle asemalla ja yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä HKL arvioi. Taulujen toteutuksessa haetaan ulkoasun ja sisällön osalta pitkäaikaista, jopa vuosia kestävää kokonaisuutta.
Suunnitelma voi koostua kaikkiin aseman tauluihin toteutettavista toistuvista elementeistä tai taulut voidaan suunnitella yksittäisinä tai kahden taulun muodostavina taulupareina, kuitenkin koko aseman taulut huomioiden. Asemien taulujen määrät vaihtelevat (28 – 56 kappaletta), mikä otetaan huomioon lunastussummassa. Teoksissa ei saa esittää aatteellisia tai kaupallisia viestejä. HKL pidättää oikeuden myös olla hyväksymättä ehdotuksia.
Kilpailuohjelma ja tarkemmat tiedot ehdotusten tekoon löytyvät HKL:n verkkosivuilta www.hkl.fi. Lisätietoja kilpailusta saa 30.6. asti osoitteesta sanna.hagberg@hel.fi.
Kilpailuehdotukset on jätettävä 10.8. mennessä, jonka jälkeen HKL valitsee lunastettavan ehdotuksen kullekin asemalle. Hakemukset kuvaliitteineen osoitetaan 10.8.2018 mennessä HKL:lle: HKL – Postikeskus, PL 53250, 00099 Helsingin kaupunki tai sähköpostitse postikeskus.hkl@hel.fi.
> Lisätietoja ja kilpailuohjelma (https://www.hel.fi/hkl/fi/palaute/asemailme-kilpailu)
Lue uutinen HKL:n sivuilta...