RSS
Botti
- Liittynyt
- 10 Heinäkuu 2008
- Viestit
- 8,892
Nykyisen metron ja länsimetron täyden laajuuden koeajoliikennettä ajettiin torstaina varhaisesta aamusta yöhön asti.
Kokonaisuutena koeajo onnistui kohtuullisesti, vaikka aamulla tapahtunut liikenteenohjausjärjestelmän häiriö heijastuikin matkustajaliikenteeseen. HKL pahoittelee tästä matkustajille aiheutunutta haittaa.
HKL:n mukaan parannettavaa on vielä ennen kuin metroliikenteeltä edellytettävä toimintavarmuus ja luotettavuus saavutetaan ja länsimetro voidaan avata matkustajaliikenteelle. Erityisesti häiriöistä palautumisessa on kehitettävää.
Testiajoa on välttämätöntä tehdä mahdollisimman paljon tulevan metroliikenteen kaltaisesti. Tällä ehkäistään tulevia häiriöitä siinä vaiheessa, kun liikenne länsimetron osuudella aloitetaan.
Seuraava koeajo on aikataulutettu ensi viikon torstaiksi.
Lue uutinen HKL:n sivuilta...