- Liittynyt
- 19 Syyskuu 2007
- Viestit
- 841
Tapahtuu 2.10.2008 Oulussa ja Haaparannalla sekä junassa ja linja-autossa niiden välillä.
Kello 5.00 alkaa kelloradio elämöidä ja matkapuhelin vaatia huomiota osakseen. Pysäkillä palelemassa 5.36, onneksi ei sada. 5.44 ysitoista tulee, kymmenen minuuttia myöhemmin pois kyydistä Joukkoliikennekadulla. Miksi Oulussa ei tehty pysäkkejä niin kuin Jyväskylässä Vapaudenkadulla tai Kuopiossa torin ympärillä? Onhan kadulla pituutta! Sampolan Pirssin taukotuvan luona yksinäinen mittariauto odottelee myöhäistä tai aikaista kyydin tarvitsijaa. Tosiaan: Oulussa joukkoliikenneharrastaja turvautuu taksiin vain myöhään tai aikaisin. Tai kun kädet eivät riitä matkatavaroiden raahaamiseen. Juna Helsingistä Kolariin myöhässä: osoittautuu, että seitsemän minuuttia. Myös lähtö myöhästyy saman verran. Veturin vaihtoon kuluva aika on taidettu laskea tosi tarkasti, mutta eikö Kemissä ole vetureita vaihdettavaksi?
Konduktööri myy lipun Tornion Itäiselle. Ikkunan ulkopuolella yö vielä jatkuu, joten matkalukeminen esiin. Mikäs on rassannut Kalevan pääkirjoittajaa eilisiltana? ... Mustanaamio se jaksaa tänäänkin parantaa maailmaa - omalla tavallaan: ei yritä vaikuttaa syihin, vaan korjailee seurauksia. Onhan aita siinä matalin, kenelle tahansa. Mutta eikö Bangallassa kulje junia? Minkähän verran mahtaa raiteita olla Mawitaanin asemalla? Onko se savuton alue?
Ravintolavaunussa neljä rautatieherraa puhelee omiaan. Jätän referaatin tässä julkaisematta. Kemin jälkeen paikalle ilmestyy toimittaja sekä kuvaajakin. Isoin herra arvelee toimittajalle, että torniolaiset matkustavat Ylläkselle junalla.
Torniota lähestyttäessä aamu on jo valjennut. Kaakamossa, Kemin ja Tornion puolivälissä, entinen asemarakennus on siinä missä jo sata vuotta. Juna lipuu Tornion Itäiselle kolme minuuttia myöhässä. Laiturilla kaksi pysäkkikatosta, joista toisessa soittokunta. Viidessä minuutissa on puheet pidetty ja soitot soitettu. Juna jatkaa matkaa. Seisakkeelta alkaa autotie ja pyörätie jonnekin. Seisakkeelle päin ei ole mitään opasteita (vielä?). Onkohan Mawitaanissakin ainoa seisake epämääräisen teollisuusalueen laidalla tuntemattoman sivukujan päässä?
Vartin kävelymatkan jälkeen maha täyteen liikennemyymälän aamiaisella. 9.35 Luotomäelle K-kaupan eteen ihmettelemään, missä Tornion kaupungin palvelulinja kulkee. Ei ainakaan täällä. Aikataulu on Haaparannan(!) kunnan sivulla. Luotomäen kohdalla ei ole pysäkkiä päätiellä. Seuraava risteys häämöttää lännen suunnalla. Siellä saakin odottaa Salmelan autoa. Pysäkille pysähtyy Orajärvi eli Ylitornion tilausajot pienoisbussillaan ja Salmela sen perään vasta 9.58. Onkohan Rovaniemen myöhempi yöjuna ollut myöhässä? Orajärvessä ei ole minkäänlaista linjakilpeä, mutta eiköhän se ole junan jatkoyhteys Äkäslompoloon. Salmela on menossa Haaparannalle, joten Matkahuollon 44 matkan kortti alle kuudelle kilometrille saa kyytiä. Suomalaisella matkakortilla ulkomaille!
Haaparannalla on mukava ihmetellä kaukoliikenteen linjanumeroita, joita ei ole Suomessa vielä keksitty. Paikallista aikaa 9.10 lähtee kaksikerroksinen KustBussen linjalle 20 Uumajaan ja melkein samannäköinen Norrlandskusten 11.20 linjalle 100 Sundsvalliin. Länstrafiken Norrbottenin trikoloribussi aloittaa 10.40 linjalle 53 kohti Kiirunaa. Näyttää tarkemmin olevan Wälimaas Buss. Rahtia puretaan rekasta, jonka kyljessä lukee Bussgods-Pilen. Bussiaseman edessä mainos toivoo, että ostaisimme junaliput rakennuksessa olevasta matkatoimistosta.
(Jatkoa seuraa.:smile