Turun raitiotiehanke

Ylen tuorein artikkeli kertoo, että ainakin kuusi näistä seitsemästä ryhmäpäätöstä vastaan äänestäneistä ei sitä aijo noudattaa. https://yle.fi/a/74-20224028

SDP:stä kai kolme valtuutettua oli jo aikaisemmin ilmoittanut ettei noudata madollista ryhmäpäätöstä. Jos vastaan olisi äänestänyt vain nämä kolme ja Vihreät sekä Vas äänestää puolesta 13+11+10=34 olisi jo riittänyt projektin hyväksymiseen. Vihreät ovat kai jo ilmoittaneet, että kaikki ovat ratikan kannalla, mutta Vasemmistoliiton valtuutetuista en löydä tarkempaa tietoa. Ainoa googlailulla vastaan tuleva vastustaja on Yrttiaho, joka ei ole puoleen valtuustoryhmässä tällä hetkellä.

Ylen vaalikonevastauksista löysin juuri neljä Kokoomuksen valittua valtuutettua, jotka vastasivat kysymykseen projektin välittömästä hautaamisesta kielteisesti. Näistä kuitenkin Arve on korvautunut Mahosella, joka taas vastustaa kovasti. Kääntyykö suunnittelun lopettamista vastustanut vastaus sitten myönteiseksi ääneksi projektille on toinen asia.
 
Tämän hetken ratikkabarometri. Ainakin näyttää lupaavalta, vaikka kaikkien kanta ei olekaan selvillä.
 
Liitetiedostot

  • Screenshot_20260507_124033_com_facebook_katana_FbMainTabActivity.jpg
    Screenshot_20260507_124033_com_facebook_katana_FbMainTabActivity.jpg
    117.7 KB · Lukukerrat: 67
Tämän hetken ratikkabarometri. Ainakin näyttää lupaavalta, vaikka kaikkien kanta ei olekaan selvillä.

Kokoomuksessa tosiaan aika monta kannattavaa ääntä enemmän kuin vaalikonevastausten perusteella voisi päätellä. Vaikea kuvitella, että SDP:ssä ryhmäkurin puolesta äänestäneet äänestäisivät ryhmäkurin vastaisesti vastaan, eli käytännössä äänet on tasan 31-31. 34:ään ääneen tarvitaan siis vielä kummatkin vasemmistoliiton kantansa ilmoittamattomista ja yksi kokoomuksesta tai SDP:n jäljellä olevan vastustavan valtuutetun noudattavan ryhmäkuria.

SDP:n ryhmäkurin käyttö vähän kummastuttaa, kun valtuustoyhmässä kannat ovat suunnilleen tasan. Toisaalta taas ihmetyttää, miksi Vihreiden ryhmä ei ojenna yhtä vastustavaa valtuutettua äänestämään puolesta. Kun päätös näyttää olevan yhdestä äänestä kiinni, niin se olisi Vihreille melkein noloa, että heiltä tuli yksi vastaääni.
 
Turkulaista viestintää seuraamalla on kyllä tullut se käsitys, että SDP:ssä moni on äänestämässä ryhmäpäätöksen vastaisesti ratikkaa vastaan.
 
Demareissa ja kokkareissa homma on sen verran levällään, että ryhmäkurin vaatiminen kuulostaisi älyttömältä. Molemmat puolueet ovat saaneet tokan ääniä sekä sillä argmentilla, että ehdokas A kannattaa raitiotietä että sillä, että ehdokas B vastustaa sitä.
Vihreiden vastustava edustaja on RKP:stä loikannut sitoutumaton, jonka loikan perusteena oli aiemman puolueensa valtakunnantason yhteistyö persujen kanssa. Folkpartiet ei ole missään vaiheessa edustanut raitiomyönteistä kantaa.
 
Viimeksi muokattu:
Ylen eilisessä artikkelissa oli listattu kaikkien valtuutetuiden kannat ja tilanne oli 34-32 vastaan, jossa yksi Vasemmistoliiton edustaja ei suostunut kertomaan kantaansa. Lisäksi se kokoomuksen valtuutettu, jonka jääviyden takia kaupunginhallituksen päätös oli jouduttu uusimaan todennäköisesti jäävää itsensä uudelleen ja tilalle tulee vastustava varavaltuutettu eli tilanne olisi 35-31. Toisaalta sitten artikkelissa povattiin mikäli kaikki varsinaiset valtuutetut eivät pääse paikalle tasapeliä, jolloin ratikkaa vastustavan valtuuston puheenjohtajan ääni ratkaisisi.
 
Viimeksi muokattu:
Satuin juuri äänestyshetkellä lukemaan Hesarin artikkelia, jonka mukaan tämä Vasemmistoliiton epäröijä oli ilmoittanut äänestävänsä puolesta, yksi kokoomuslainen oli vaihtanut kantaansa sekä Vihreiden sitoutumaton ei ollut paikalla ja varavaltuutettu äänestää puolesta. Jostain löytyi sitten vielä kaksi ääntä lisää puolesta.
 
Pitää kyllä myöntää, että tämä tulos on yllätys. Sitä on vielä aikaista arvioida, kuinka iloinen tai surullinen...
 
Kaksi lisä-ääntä on tullut ilmeisesti yhden demarin kannanvaihdosta ja, ettei se yksi kokoomuslainen jäävännytkään itseään.
 
Kommentoin toisella forumilla, että jos Helsingissä Kaivokadun suunnitelma meni läpi lopulta hämmästyttävän yksimielisesti, niin tässä nyt tehtiin iso päätös pienellä enemmistöllä. Vrt. Tampereen luvut vuodelta 2016, 41-25. Toisaalta voisi luulla, että vastustajat tyytyvät päätökseen kohtuullisesti, kun näköjään melkein kaikki puolueet jakautuivat asiassa, eli mitään kovin yhtenäistä vastustuspuoluetta, joka enää kehittäisi lisämutkia matkaan, ei taida olla.

Tampereella rakennushanke meni sujuvasti ja etuajassa, samoin Raide-Jokeri. Toivon hartaasti samaa Turun raitiotielle. Myöhästymiset ja budjettiylitykset olisivat tietysti helppo jälkiulinan aihe vastustajille.

Tämän myötä näin kaukojunien matkustajana ottaa edelleen vähän lisää päähän se, että kaupungista lopetettiin rautatieasema ja Logomonsilta on sivussa ratikan reitiltä.
 
Takaisin
Ylös