Turun ratapiharemontti ja Helsingin liikenteen katkaiseminen Kupittaalle

Liittynyt
5 Heinäkuu 2005
Viestit
625
Turussa on lähitulevaisuudessa alkamassa isohko remontti, johon kuuluu koko ratapiha-alueen uudelleenjärjestely ja kaksoisraide Kupittaalle asti. Viimemainittu sisältää Aurajoen ylittävän Rautatiesillan uusimisen (eli ilmeisesti nykyisen sillan purkamisen ja uuden rakentamisen samaan paikkaan), mikä aiheuttaa Helsingin suunnan junien pääteaseman siirtymisen Kupittaalle.
Siltatyö on sen verran mittava, että Kupittaan arvellaan olevan Turun Helsingin-asema jopa parin vuoden ajan. Keskustaan tuleville tämä ei liene iso ongelma, varsinkaan, jos runkolinjasto saadaan toimimaan, jolloin Kupittaalta keskustaan kulkee jatkuvasti busseja, ja joen itäpuolelle menijäthän ovat tähänkin asti pääasiassa Kupittaan kautta kulkeneet. Yhteys satamaan on sen sijaan ongelmallisempi.
Tästä voi Turun tuntien kehittyä vielä ihan kiintoisa, ja paljon nyt odotettavissa olevaa monikerroksisempi soppa...

Lainaus:
Väyläviraston projektipäällikön Erkki Mäkelän mukaan ”todennäköisin aikaisin ajankohta” katkaisulle on 14. elokuuta 2022. Turun kaupunginhallitus totesi viime kesäkuussa, että matkustajien jatkoyhteyden Turun pääasemalle ja satamaan tulee järjestää muulla tavoin.
– Matkustajien jatkoyhteydet päärautatieasemalle ja satamaan tulee varmistaa. Järjestelyistä tulee sopia joukkoliikennetoimiston kanssa. Taksi-, saattoliikenne- ja liityntäpysäköinnin riittävyys ja toimivuus tulee varmistaa, Turun kaupunki ilmoitti.

Mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut. Väylävirastosta vahvistetaan, että mitään päätöksiä jatkoyhteyksistä ei ole tehty. Samaa sanotaan Turun joukkoliikenteestä.
– Ei ole ollut keskustelua. Varissuon Föli-linjat kulkevat sentään Turun pääaseman ja Kupittaan välillä. Mutta sataman suuntaan ei Kupittaalta ole vaihdotonta yhteyttä, sanoo Turun joukkoliikennepalvelujohtaja Sirpa Korte.

Turun seudun joukkoliikenne (Föli) sanoo, ettei sillä ole rahaa järjestää kuljetusta Kupittaalta Turun satamaan, joten Väyläviraston tulee se järjestää. Projektipäällikkö Mäkelä sanoo, että alun perin ratasuunnitelmassa ajateltiin liikenteen jatkuvan Turun pääasemalle asti, mutta sitten kustannukset paisuivat. Mäkelän mukaan junaliikenteen jatkumista ratatöiden aikana ei kuitenkaan turvata ”mihin hintaan hyvänsä”.

Turun Sanomia lähestynyt raideasiantuntija huomauttaa, että ”muualla Suomessa ei tällaista katkoa näin tärkeällä rataosuudella ole koskaan tehty”.
– Normaalisti katkot toteutetaan öisin, juhannuksena tai korkeintaan viikon mittaisena kuten rantaradalla joskus, hän ihmettelee. (TS)
 
Kuinka lähelle nykyistä Aurajoen siltaa uudet sillat tulevat? Olisiko siellä tilaa rakentaa pohjoisempi silta ensin, sitten siirtää liikenne sille ja sen jälkeen purkaa terässilta ja rakentaa uusi eteläinen silta? (Vai tästäkö oli kyse "kustannusten paisumisessa?")

Saa nähdä millainen haloo tästäkin tulee :smile:
 
Tämä kuvio meni lopulta aika hyvin. Helsingin liikenne piti Kupittaata päättärinään, toki hieman ongelmallisena sellaisena, elokuusta 2022 joulukuuhun 2024, ja nykyään junassa kuulutetaan Helsingistä tultaessa ennen Kupittaata, että keskustaankin pääsee. Tietenkin tätä jatkomahdollisuutta käyttävät harvemmat asiakkaat kuin edesmennyttä pääasemaa aikanaan, sillä Logomonsillan "aseman" maine on kiirinyt kauas, ja lisäksi on hyvin asiakkaiden tiedossa, että Kupittaalta pääsee jouhevasti Fölillä niin keskustaan, Pansion suuntaan, Varissuolle kuin Nummenpakallekin. Logomonsillalta Föliin päästäkseen pitää kävellä parinsadan metrin matka vanhan aseman pysäkeille.
Uusi junasilta on rakennettu täsmälleen samaan paikkaan kuin vanhakin, ja muutamia kymmeniä metrejä sen pohjoispuolelle uusi kevyen liikenteen silta, jonka nimi on Raunistulansilta. Molemmat ovat jo täysipainoisessa käytössä, joskin kevyen liikenteen raitteja täl pual jokke säädetään vielä.

Näin jälkeenpäin voidaan sanoa, että Kupittaa oli huono, joskin pakollinen väliaikaisratkaisu päättäriksi. Mutta tehtävästään se selvisi tyylikkäämmin kuin mitä Logomonsilta näyttää selviävän "pääaseman" statuksestaan, jota se joutunee kantamaan niin kauan, kunnes matkakeskus jonain päivänä (oman arvioni mukaan joskus vuosien 2035-45 välillä) rakennetaan.
 
Viimeksi muokattu:
Siis onko Turun rautatieasema siirretty jonnekin syrjään? Mikäs järki siinä oikein on? Mitä siellä vanhalla asemalla nyt on?
 
Sanoisin, että Logomonsillan maine on totuutta huonompi sijaintinsa puolesta. Vanhalta asemalta kulkee oven edestä linjat 32, 42 ja 220, uudelta vain 1B (sekä joskus harvoin 1C), eli suorat yhteydet ovat paremmat vanhalle asemalle, joskaan ei mahtavat sinnekään. Toisaalta uudelta asemalta on 300-400m lyhyempi kävelymatka linja-autoasemalle, Puutorille ja Kauppatorille, eli itselleni se oli ainakin kätevämpi, kun saavuin Turkuun pari viikkoa sitten.
 
Vanhalla pääasemalla ei ole mitään. Pytinki on myynnissä. Ratapiharempan myötä laiturit on viety noin 300 metriä linja-autoaseman suuntaan, ja niille pääsee ainoastaan Logomonsillan kautta (eli joko Ratapihankadun varrelta tai Kähärin puolelta).
Teoriassa (ja miksei käytännössäkin) olisi mahdollista rakentaa vanhalta asemalta alikulku uusille laitureille. Näiden myötä esteetön kulku toimisi silloinkin, kun hissit ovat epäkunnossa.
 
Siis onko Turun rautatieasema siirretty jonnekin syrjään? Mikäs järki siinä oikein on? Mitä siellä vanhalla asemalla nyt on?

Turkuun rakennettiin valtavan kallilla uusi silta, jotta ei tarvitse maksaa vanhan asemarakennuksen juoksevia kustannuksia, kuten lämmitys, siivous ja vesi. Uusi silta tarjoaa odotuspaikan sinänäsä kalliimmalla, mutta ilman lämmintä odotustilaa tai vessaa.

Vanhalla asemarakennuksella ei ole mitään, eikä sinne tule mitään, koska vanhan asemarakennuksen taloudellinen arvo on pakkasen puolella, mutta valtio myy rakennuksia vain, jos se saa niistä sellaisen korvauksen, jota se pitää "markkinahinnan" mukaisena. Aika näyttää, tullaanko vanhan asemarakennuksen ilmeestä pitämään huolta, vai onko se täynnä graffiteja ja ikkunat on rikottu 2027 ja lopuksi poltetaan maan tasalle 2028 siellä aikaansa viettävän nuorison toimesta.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
uudelta vain 1B (sekä joskus harvoin 1C)
Oikeastaan voisi sanoa niin päin, että 1C kulkee keskustan lenkkiä yhdellä autolla koko päivän vartin välein, mutta satamapiikkien aikana tulee lisää autoja liikenteeseen ja tunnuksena on 1B ja edelleen vuorovälinä se varttitunti.
 
Oikeastaan voisi sanoa niin päin, että 1C kulkee keskustan lenkkiä yhdellä autolla koko päivän vartin välein, mutta satamapiikkien aikana tulee lisää autoja liikenteeseen ja tunnuksena on 1B ja edelleen vuorovälinä se varttitunti.
Näinhän päin se olikin. Arki-iltojen satamapiikki näköjään alkaa jo klo 14, mikä hieman hämäsi. Arkisin 1B:llä näyttäisi siis olevan enemmän lähtöjä suuntaansa kuin 1C:llä, vaikka ei tosiaan kovin paljon enemmän.
 
Tässä hiukan käytännön esimerkkejä. Tampereen Työviksen johtajan Janne Auvisen kommentti on tyhjentävä: "Kyllä tää on parempi kaupunki kuin mitä nää uutiset antaa ymmärtää".
Onneksi on Kupittaa, ja muutamilla vuoroilla satamakin...

 
Tässä hiukan käytännön esimerkkejä. Tampereen Työviksen johtajan Janne Auvisen kommentti on tyhjentävä: "Kyllä tää on parempi kaupunki kuin mitä nää uutiset antaa ymmärtää".
Onneksi on Kupittaa, ja muutamilla vuoroilla satamakin...

Miten vain Turussa ei tiedetä, kenelle asemapalveluiden järjestäminen kuuluu? Artikkelissa palloa heitetään Väyläviraston, VR:n, Logomon ja Turun kaupungin välillä toisiaan syytellen, mutta miten asia ei sitten ole ongelma missään muualla?

Toinen asia, mikä ei ole ongelma missään muualla, on rullaportaat. Artikkelissa kerrotaan, ettei niitä toteuteta koskaan, sillä ihmiset toisivat kengän pohjissa hiekkaa jumittaen portaat toimintakyvyttömiksi. Miten ihmeessä Pasilassa, jossa kulkee "hieman" enemmän kenkäpareja päivässä, on sitten toimivat portaat ulkoa sisään?

Artikkelin äänestyksessä suurin osa oli äänestänyt, että tärkein asemapalvelu asemalla on lämmin odotustila. Olen itse samaa mieltä. Kaupungin puolella sellaista saa kuitenkin odottaa vähintään seuraavaan vuosikymmeneen uutta matkakeskusta.

Nyt kun varsinainen asema on kuitenkin vuosikausia radan pohjoispuolella, voisi ainakin sieltä suunnalta tulevat bussit koukata Logomon etuoven kautta ennen kuin menevät linja-autoasemalle. Vastaavasti etelästä linja-autoasemalle tulevat linjat jatkettaisiin vielä Logomolle. Vaikka uusi asema onkin lähempänä linja-autoasemaa, on silti sieltä Logomolle edelleen ylitettävä Ratapihankatu ja käveltävä yhteensä 700 metriä kylmässä. Se voi olla esim. matkalaukkujen kanssa ja/tai liikuntarajoitteiselle 15 minuutin epämukava lisä matkaan.
 
Helsingin Malmilla ne poistettiin kun rullaportaat aina rikki, taisivat olla avoimemmassa tilassa joten siitä kait ongelmat, olisikohan Turussa näin, Pasilassahan ne on aika suojassa
 
Helsingin Malmilla ne poistettiin kun rullaportaat aina rikki, taisivat olla avoimemmassa tilassa joten siitä kait ongelmat, olisikohan Turussa näin, Pasilassahan ne on aika suojassa
Tosin ne Malmin aseman liukuportaat taitavat olla 1990-luvun puolivälistä.
 
Takaisin
Ylös