Helb on nyt kuitenkin Koiviston Auton omistuksessa enemmän samalla viivalla muiden kanssa kuin kaupungin omistamana. Lisäksi Koiviston Auto on julkisesti kertonut tavoittelevansa liikevoittoa, eikä hintatason pitämistä kaikille tappiollisena. Onhan sitten vielä Pohjolan Liikenteen kaupunkilikenneosasto, mutta siellä on käsittääkseni ainakin yritetty toimia kannattavasti. Silti pidän epätarkoituksenmukaisena valtion osallistumista kilpailutettuun bussiliikenteeseen.
Liikkeenjohdollisia virheitä tehdään kaikissa firmoissa, Penan Nakkikioskista Nokiaan. Jos virhe selitetäänkin sitten tarkoituksellisesti tehdyksi tavaksi säästää yhteiskunnan rahoja ollaan politikoinnin ytimessä. Myös 339-DF:n mainitsema
pointti siitä, että HelBillä on avitettu muitakin kaupunkeja on hyvä muistaa. Ehkäpä helsinkiläiset poliitikot ovat ajatelleet, että rapatessa roiskuu ja kohtahan Helsinki kuitenkin nielaisee naapurinsa, myös sen koppavan Espoon ja sen
piskuisen hillosilmän sen keskeltä.
Minä olen saanut sellaisen kuvan, että omistajanvaltaa käyttäneet politiikot ovat ohjeistaneet Helbin pitämään hintatason alhaalla omilla tarjouksillaan. Tämä ei ole välttämättä tarkoittanut selkeän tappiollisia, vaan hiuksen hienosti
voitollisia tarjouksia. Joka tapauksessa HelB on ollut vähintäänkin merkittävä pelote muille toimijoille. Yleisesti kuitenkin edelleen ajatellaan, että yhteiskunnan omistama yritys ei voi mennä konkurssiin ja siksi sellainen yritys voi
toimia suuremmalla riskillä kuin yksityisesti omistetut. Ensimmäisen kerran (minun muistaakseni) tämä kysymys nousi laajempaan julkiseen keskusteluun juuri bussialan, tosin bussien rakentamisen, yhteydessä kun Ajokki Oy oli
menossa konkurssiin valtionyhtiönä. Ja varmasti moni edelleen ajattelee, että yhetiskunnan omistaman yrityksen ei tarvitse tuottaa mitään, kunhan se työllistää.
Koska oma kuvani tässä asiassa perustuu pelkästään tiedotusvälineistä saamaani informaatioon, ei yhtään ns sisäpiiritietoon, olisikin mielenkiintoista selvittää mitä Helbille on todellisuudessa ohjeistettu. Tosin epävirallinen ohjeistus
jäisi pääsosin edelleen pimentoon. Osa epävirallisesta ohjeistuksesta on toki julkaistu tiedostusvälineissäkin poliitikkojen "omina" mielipiteinä ja sen vaikutuksen tutkiminen olisi taas monimutkaisuudessaan ja poikkitieteellisyydessään
vaikea urakka.