Ripeät kuljettajat

Liikenteen tilaajat toivovat kuljettajilta ja liikennöitsijöiltä yksilöityjä tietoja liian kireistä ajoajoista."

Voi voi, kun sitten vain käyttäisivät sitä tietoja hyväksi. Sen verran taisivat, että höllensivät e23:sen aikataulua minuutilla. Itse en niin hirveästi ole havainnut. Tuo mainitsemani e21:sen vuoro pitäisi ehdottomasti saada vähän löysemmäksi.
 
Kun e21:sellä on Leppävaarasta lähtöaika m-p 16.41 ja Kalajärvellä aika 17.16 lasken aina +5minuuttia.

Aikataulun mukaan Kalajärven aika onkin "ohjeaika, jota ennen bussi ei ohita pysäkkiä", eikä suinkaan sitovaksi tarkoitettu saapumisaika.
 
Tämä on hyvä huomio. Kuljettaja joka kaahaa, ei välttämättä ole sen nopeampi kuin se joka ajaa tasaisesti. Ero tulee usein siinä, että se kaahaava kuljettaja pysähtyy liikennevaloihin. Se kuljettaja joka ajaa tasaisesti rullaa autoa kohti valoja perässä, mutta tulee valoihin niin, että voi painaa kaasua vain hieman lisää kun valot syttyvät.

Vaasasta käymään tullut ystäväni sanoikin, että ei ole pääkaupunkiseudulla oivallettu taloudellista ajotapaa bussien osalta, siellä kuljettajat ajavat hyvinkin taloudellisesti, kun kävin viimeksi kokeilemassa. Täällä taas ajetaan hirveää kyytiä, jos vielä ehtisi keltaisista läpi, ja jos ei ehdi niin joko mennään vaan tai sitten jotkut sääntöjä kunnioittavat vetävät täysjarrutuksen päälle ja tippuu penkiltä. Ei sekään ole hyvä, jos noin tunnollinen pitää olla, että matkustajille käy köpelösti. Ajaminen ilman äkkijarrutuksia, tasaisesti, olisi tietysti parasta.
 
Kylläpä on varsin älyvapaata tekstiä, ei voi muuta sanoa. Olisikin varsin mielenkiintoista saada vaikkapa ennakkotapaus siitä, että kuljettaja irtisanotaan jostain yrityksestä käyttäen perusteena "noudattaa nopeusrajoituksia ja on sen vuoksi usein aikataulusta myöhässä"... Jokainen kuljettaja toki ihan itse päättää, ottaako ylinopeutta ajamalla riskejä sakkojen suhteen. Vahvasti nimittäin veikkaan, että harvassa on myös tätä nykyä ne työnantajat, jotka maksaisi kuljettajiensa saamat mahdolliset sakot.

Kerran juttelin erään Helsingin ympäryskuntien vakiovuoroja ajavan kuljettajan kanssa ja hän sanoi, että talvisinkin on ylinopeutta ajettava pienillä jäisillä maaseututeillä, jotta pysyy aikataulussa, se on niin kireä. Jos alkaa myöhästellä kerrasta toiseen kun ajaa nopeusrajoitusten mukaan, alkaa työnantaja ihmetellä, että onko autossa vikaa vai mitä. Jos tämä jatkuu, niin kuljettaja siirretään toiselle linjalle. Jos tämäkään ei auta, niin kuljettaja savustetaan firmasta ulos. Sakkoja oli hänellekin tullut lukuisia, jotka oli joutunut omasta pussista maksamaan, mutta työnantaja oli tällaisen toiminnan hiljaa hyväksynyt. Kun aikataulu on kireä, säästää työnantaja kuljettajan palkassa. Jos myöhässä ollaan sääntöjen noudattamisen vuoksi, matkustajat valittavat ja kuljettaja ei saa tästä ajasta palkkaa. Joten en ole tätä juttua päästäni keksinyt, vaan siitä kertoi alalla kymmeniä vuosia ollut kuljettaja. Kuulemma aikataulu on vain kiristynyt vuosien myötä samaan aikaan kun nopeusrajoitukset ovat laskeneet.
 
<Mikko Laaksonen, JT, J_J>
Kiitokset hyvistä kommenteista...

Löysin ketjun vasta nyt, mutta tieliikennelainsäädännön vs. aikataulujen noudattamisesta en voi entisenä kuljettajana olla kuin samaa mieltä edelläolevien herrojen kanssa.

On varsin erikoista, että jotkut tähän ketjuun osallistuneet ns. joukkoliikenneharrastajat vaativat linja-autokuljettajien unohtavan kollektiivisesti vastuunsa matkustajista ja muista tielläliikkujista sekä vähät välittävän yhteisistä pelisäännöistä pelkästään aikataulujen tai elämysten tarjoamisen takia.

Jonkinlainen JKV olisi varmaan busseihinkin hyvä. Tarkoitan tällä laitetta, joka tunnistaa nopeusrajoitukset ja laittaa muistiinsa ainakin punaista päin ajamiset. Jossain vaiheessa olisi sitten pakko suunnitella sellaiset aikataulut, joita ei yritetä ajaa kiinni. Sitten voitaisiinkin tunnustaa tosiasiat ja alkaa tarjoamaan vain sellaista joukkoliikennettä, johon annetut resurssit annetussa infrassa oikeasti riittävät.

Tästä bussien ralli ja rata-ajotyylistä olisi paljon enemmänkin sanottavaa, mutta jääköön nyt tähän.
 
On varsin erikoista, että jotkut tähän ketjuun osallistuneet ns. joukkoliikenneharrastajat vaativat linja-autokuljettajien unohtavan kollektiivisesti vastuunsa matkustajista ja muista tielläliikkujista sekä vähät välittävän yhteisistä pelisäännöistä pelkästään aikataulujen tai elämysten tarjoamisen takia.

Onhan harrastajiakin eri koulukunnista, mutta mielipiteiden eroavaisuushan on vain hyvä asia. Näin saadaan keskustelua aikaiseksi ja se ehkä johtaa muutokseen suuntaan tai toiseen. Eivät ne eri mieltä olevat ole minusta sen vähempää harrastajia kuin "oikean" mielipiteen tunnustajatkaan.

Ilmeisesti valtaosan kuljettajista mielipide ei ole sellainen, että sääntöjä pitäisi noudattaa. Olen nimittäin lapsesta lähtien käyttänyt pääkaupunkiseudun bussiliikennettä ja harvoinpa ne bussikuskit sääntöjä pilkuntarkasti noudattavat. Pikemminkin, kun yleensä on ollut ripeitä kuljettajia ja joskus tulee sääntöjä noudattava, niin työmatkalaisten ilmeet ovat aika yrmeitä, kun matka ei tunnu taittuvan. Nämä vakikuljettajat kun tekevät aika rohkeitakin kiilauksia ja punaisia päin ajoja, jotta matka sujuisi edes joten kuten. Kyllähän se olisi tietysti parempi, jos aikatauluissa pysyminen hoituisi ihan sääntöjen mukaan mm. Helmi-etuuksilla. Mikähän on ajanut pk-seudun bussiliikenteen tällaiseen alennustilaan, että kuljettajilta on kadonnut motivaatio hoitaa homma hyvin ja bussitkin ovat aika sipissä kunnossa (mm. Koskela)? En minä epäile, että kuljettajat ammattitaidottomuuttaan kaahailisivat, mutta jostainhan sen on johduttava ja jostain syystä sille ei tehdä mitään. Mitenkähän paljon muuten bussilippujen hintoja jouduttaisiin nostamaan, jos kaikki alkaisivat ajaa sääntöjen mukaan ja kalustoa pitäisi lisätä tai asentaa etuuksia?
 
Viimeksi muokattu:
En minä epäile, että kuljettajat ammattitaidottomuuttaan kaahailisivat, mutta jostainhan sen on johduttava ja jostain syystä sille ei tehdä mitään.

Juuri äsken maikkarin kymmenen uutisissakin päästettiin ilmoille tuo ajatus, että kuljettajan "täytyy" ajaa ylinopeutta pysyäkseen aikataulussa. Karmaisevaa.

No joka tapauksessa yksi tekijä, jolla on vaikutusta, on aikataulusuunnittelun siirtyminen entistä enemmän tietokoneaikaan BUSCOM-rahastusjärjestelmän myötä. Toteutuneita ajoaikoja on tilastoitu sinne jo vuosia vaihtelevalla menestyksellä. Useiden kuljettajien tapana on ollut vaihtaa seuraavan sivun lähtö järjestelmään hyvissä ajoin ennen perille saapumista. Tämän seurauksena järjestelmään tallentuu edellisen sivun ajoaika liian lyhyenä, koska suunnan vaihto katkaisee toteutuneen ajoajan siihen. Näin saadaan mukavasti sahattua sekä omaa että työkaverien oksaa ja kun tähän soppaan lisätään vielä pk-seudun liikenteen jatkuva hidastuminen, on yhtälö valmis.
 
Viimeksi muokattu:
Ylinopeudet eivät saisi olla ratkaisu aikatauluissa pysymiseksi. Monet matkustajat joutuvat käyttämään vaihtoyhteyksiä, minkä vuoksi bussien kulun pitäisi olla mahdollisimman ennustettavaa suurimman mahdollisen nopeuden sijaan. Käytännössä tämän saavuttaminen on tietenkin vaikeaa.

Muutama kokemus kuljettajien ajotavoista:

1. Mies 20-30 v. Ajoi teli-Scalalla linjaa 615 lentoasemalta Rautatientorille pari talvea sitten. Keli oli liukas, mutta nopeus melkoinen. Vauhti oli sellainen, että matkustajat katselivat toisiaan ihmeissään. Tiukemmissa käännöksissäkin vauhtia oli niin paljon, että auto lähti monesti puskemaan. Tällöin kuljettaja jarrutti juuri sen verran, että etupyörille tuli riittävä pito auton kääntämiseksi. Etäisyyttä liikenteenjakajiin ei aina jäänyt kovinkaan paljon. Kuljettaja ajoi erittäin suurella nopeudella myös jäisiä ramppeja pitkin. Perille tultiin huomattavasti etuajassa.

2. Mies 40-50 v. Ajoi Concordian laatikko-Wiimalla Länsiväylää pitkin kesäisessä iltaruuhkassa. Bussikaistalla etenimme noin 111 km/h ja ohitimme kaikki vasemmanpuoleisia kaistoja käyttäneet henkilöautot. Kyyti oli kuitenkin hiljaista ja mukavaa. Tuntui, että sain rahoilleni vastinetta. Perille tultiin etuajassa.

3. Nainen 50-60 v. Ajoi Concordian puolimatalaa Scaniaa linjalla 195. Kiihdytti aina erittäin laiskasti, ajoi monesti noin 10 km/h alle nopeusrajoituksen ja jäi melkein kaikkiin punaisiin valoihin. Jarrutti jo keltaisellakin valolla, mikä on hyvin epätavallista (joskin laillista). Juoruili vanhempien, kyytiin tulevien matkustajien kanssa pysäkillä viivästyttäen näin matkantekoa entisestään. Ajallaan lähtenyt vuoro oli jo Tapiolassa yli 10 minuuttia aikataulustaan myöhässä. Kuljettaja hymyili koko matkan eikä näyttänyt ollenkaan olevan pahoillaan hitaasta köröttelystään. Kuljettajan kiireettömyys ärsytti melkoisesti, koska minulla oli kiire.

4. Mies 20-30 v. Ajoi laatikko-Wiimaa linjalla 67. Ylinopeutta ei ollut paljon, mutta kiire kuitenkin koko ajan. Kaikki kiihdytykset tehtiin kaasu pohjassa, minkä kuuli selvästi pakoputkessa olleen reiän vuoksi. Erityishuomiona jarrutusten jättäminen erittäin myöhään ja luottaminen siihen, että edellä olevat autot ehtisivät lähteä liikkeelle. Tämä johtikin sitten pariin tehokkaampaan jarrutukseen onnettomuuden estämiseksi. Lisäksi jarrut ilmeisesti tuottivat mielihyvää kuljettajalle niistä kuuluvan rääkyvän äänen vuoksi. Kuljettaja pumppasi jarruja melkein kaikissa pysähdyksissä metelin tuottamiseksi.

5. Mies 50-60 v. Ajoi Concordian laatikolla Espoon sisäisellä linjalla viime syksynä. Harkitseva, ennakoiva ja säästäväinen ajotapa. Bussi oli hyvin aikataulussaan, joten kuljettaja päästi aina takaa tulevat henkilöautot ohi ennen vilkun kytkemistä vasemmalle ja pysäkiltä lähtöä. Muistaakseni ei ollut ruuhka-aika, joten olosuhteet olivat aika helpot.


Voisinkin todeta, että
- aikataulut eivät saisi olla liian kireitä
- ruuhka-ajan myöhästymisiä ei yleensä voi kuroa umpeen
- ylinopeus hiljaisena aikana sekoittaa aikataulut ja vaihtoyhteydet
- ylinopeudet ja punaista päin ajamiset ovat melko tavallisia
- hidas ja muita tielläliikkujia kohtaan poikkeuksellisen kohtelias kuljettaja saa vuoron kuin vuoron jäämään jälkeen aikataulustaan, onneksi tällaiset ovat harvinaisia
 
Pikemminkin, kun yleensä on ollut ripeitä kuljettajia ja joskus tulee sääntöjä noudattava, niin työmatkalaisten ilmeet ovat aika yrmeitä, kun matka ei tunnu taittuvan.

Ymmärrän tämän kommentin niin, että liikennesääntöjen mukaan ajava kuljettaja ei voi olla ripeä. Väittäisin kyllä, että ripeys näkyy parhaiten pysäkeillä, ei pysäkkien välillä. Mielestäni ripeä kuljettaja hoitaa pysäkilläkäynnit nopeasti. Kaahaaminen on sitten ihan eri juttu eikä sillä oikeastaan ole mitään tekemistä ripeyden kanssa.

Myös matkustajat vaikuttavat siihen, kuinka ripeää matkanteko on. Olen huomannut omalla "kotilinjallani", että perjantaisin ja lauantaisin alkuillasta Helsinkiin päin menevät vuorot tulevat omalle pysäkilleni usein viitisen minuuttia hitaammin kuin muulloin. Syy hitaaseen matkantekoon on se, että tuolloin suurin osa matkustajista on kertalippulaisia. Eli ihan turha syyttää kuljettajaa siitä, että 30 ihmistä maksaa matkansa käteisellä.
 
Tuossa viimekesänä oli käymässä täällä etelässä appiukko. Hänellä on n35 vuoden kokemus bussilla ja yhdistelmällä ajosta. On ajellut koko ikänsä pohjoisessa. Katseli ja kauhisteli helsinkiläisten ajotyyliä, kaistan vaihtoa keskellä risteyksiä, punaisia päin ajoa valoissa, toisten bussien ohittelua kun oli pysähtynyt ottamaan matkustajia ja oma oli muutaman metrin päässä. Kyllä ajosarjoja on ehdottomasti muutettava `löysemmiksi`. Eli h75:lle tunti ajoaikaa, niinkuin liikenne oy:n aikaan. aikoja sitten. Ehkä kaahailu alkaisi loppumaan. Näin autot kestäisi paremmin, ja polttoaine säästöjä tulisi, Taloudellisesta ajotavasta voitaisi myös maksaa kuljettajille jokin lisä. Esim. concordian kokoisessa talossa 100 taloudellisinta kuljettajaa saisi sen
 
Jarrutti jo keltaisellakin valolla, mikä on hyvin epätavallista (joskin laillista).

Kyllä minulle autokoulussa ainakin opetettiin, että keltainen valo tarkoittaa, että on pysähdyttävä, jos se vain on turvallisesti tehtävissä. Tietysti se on laillista, laitontahan on mennä keltaisella, vaikka saisi auton hyvin pysäytettyä. Tässä on käynyt kyllä niin, että säännön venyttämisestä on tullut normi.

Ymmärrän tämän kommentin niin, että liikennesääntöjen mukaan ajava kuljettaja ei voi olla ripeä.

No otin tämän "ripeä kuljettaja"-termin kuvaamaan näitä tavanomaista kovemmin ajavia veikkosia. Sääntöjä toki voi noudattaa monella tapaa, joko kuin piru raamattua tai järkevästi, mutta ottaisin sääntöjä noudattavan kuljettajan esimerkiksi ihan normaalista kuljettajasta, jonka ajaminen sujuu hyvää vauhtia. Sitten on vielä näitä hitaita kuljettajia, jotka joko puhuvat kännykkään tai muuten vain ovat vähän liiankin kohteliaita päästäen muut edelleen ja ajaen alinopeutta.
 
4. Mies 20-30 v. Ajoi laatikko-Wiimaa linjalla 67. Ylinopeutta ei ollut paljon, mutta kiire kuitenkin koko ajan. Kaikki kiihdytykset tehtiin kaasu pohjassa, minkä kuuli selvästi pakoputkessa olleen reiän vuoksi. Erityishuomiona jarrutusten jättäminen erittäin myöhään ja luottaminen siihen, että edellä olevat autot ehtisivät lähteä liikkeelle. Tämä johtikin sitten pariin tehokkaampaan jarrutukseen onnettomuuden estämiseksi. Lisäksi jarrut ilmeisesti tuottivat mielihyvää kuljettajalle niistä kuuluvan rääkyvän äänen vuoksi. Kuljettaja pumppasi jarruja melkein kaikissa pysähdyksissä metelin tuottamiseksi.

Tämä voisi kuulua näihin hupikuskeihin, jotka ajavat siten, että saavat itselleen mielihyvää. Heidän mielestään kuljettajan työ on tylsää ja sitä saa piristää vähän ajamalla reilummalla otteella. Tällainen oli pari päivää sitten 76A-liityntälinjalla Malmilta Puistolan asemalle. Kova hoppu oli, kiihdytykset kaasu pohjassa ja mutkaan mentiin täysillä, sitten viime hetkellä kaikki kierrokset ratista niin, että bussi kallistui vaarallisenoloisesti. Kun joku painoi pysähdysnappia, ensin kuljettaja kaasutti kunnolla niin että moottorin hihna inisi (tyyppijuttu Concordialla) ja sitten täysi jarrutus pysäkille. Sama tahti näkyi jatkuvan, kun kuljettaja jatkoi reittiä Puistolan puolelle. Laskettu matka-aika on 9 minuuttia, tämä reissu meni 6 minuuttiin. Olihan se kyllä aika kyytiä, ei meinannut penkillä edes pysyä ja pari kertaa löin polveni edellä olevaan penkkiin kun oli niin kova jarrutus.

Ovat nämä jotkut kuljettajat välillä muutenkin vähän erikoisia, mahtavatkohan olla juuri ne samat "ripeät kuljettajat" jotka ovat myös erikoistuneita murahtelemaan ja kettuilemaan matkustajilleen. Meinasin tänään jäädä oven väliin, kun kuljettaja tuli päättärillä ulos bussista ja olin menossa sisään, eikä tämä kuljettaja mitään sanonut ettei vielä sisään pääse, vaan muina miehinä paukautti oven kiinni suoraan nenäni edestä sieltä rekisterikilven vierestä luukusta. On se aika ihmeellistä välillä tuo meininki. Ei käy kateeksi kuljettajakollegoita, kun tällaisia tyyppejä sattuu taukotupaan. Vaikka voivathan he olla mukavaakin seuraa siellä taukotuvalla, vaikka duunin teko ei ihan nappiin sattuisi menemäänkään.
 
Viimeksi muokattu:
Taloudellisesta ajotavasta voitaisi myös maksaa kuljettajille jokin lisä. Esim. concordian kokoisessa talossa 100 taloudellisinta kuljettajaa saisi sen

Tämähän on jo käytössä Pohjolan Liikenteellä. Olen huomannut, että siellä on rauhallisempi ajotahti, mutta matka taittuu silti melkein yhtä nopeasti kuin rallikuskien kyydissä. Lähinnä ero johtuu siitä, että Mannerheimintien ja Tukholmankadun risteyksessä nämä rallikuskit kiilaavat autojonon etupäähän ja näin voittavat vihreät valot seuraavastakin risteyksestä matkustajien oton jälkeen.
 
Juuri äsken maikkarin kymmenen uutisissakin päästettiin ilmoille tuo ajatus, että kuljettajan "täytyy" ajaa ylinopeutta pysyäkseen aikataulussa. Karmaisevaa.


Toivottavasti ytv ja hkl alkaisivat nyt heräilemään. Kuten uutisissa sanottiin, pitäisi saada lepotaukoja, ja aikatauluja lyösemmiksi. En haluaisi tietää välttämättä, että istun kyydissä, jonka kuljettaja on ajanut 5 tuntia yhteen soittoon ilman kunnollisia taukoja 30:nen asteen helteessä. Se että, kuljettajien todella pitää ajaa ylinopeutta pysyäkseen aikataulussa ei ole hyvä asia. Concordialla kun autokierto on vielä tehty välillä niin tiukaksi, että minuutti aikaa toiselta linjalta toiselle linjalle. Joskus hieman säälityttää teitä arvon linja-autonkuljettajat, kun ette ehdi pitämään edes kovalla helteellä kunnollisia taukoja. Kesällä vielä, kun yleensä ei ole niin kauhea kiire tekisi mieli sanoa kuljettajille, "että ei se mitään jos muutaman minuutin myöhässä lähtee, saatpahan taon pidettyä" yms.

Palakseni nm. kaasupussin kirjoitelmaan vielä. Kertomuksen 3 tyyppiset minuakin ärsyttävät. Ei sellainen ole oikein hyvä juttu, ei myöskään kertomuksen 1 kuvailu. Itse pidän kohdan 2 ja kohdan 5 kertomuksien tyyppisistä ajotavoista.
 
Viimeksi muokattu:
- hidas ja muita tielläliikkujia kohtaan poikkeuksellisen kohtelias kuljettaja saa vuoron kuin vuoron jäämään jälkeen aikataulustaan, onneksi tällaiset ovat harvinaisia

22:lla on eräs nuori kuljettaja, joka antaa aina tietä henkilöautoille ja ei pidä kiirettä. Keltaisiinkin pysähdytään. Ei se minua haitannut, kun lähdin päättäriltä ja tein lyhyen matkan vain tuolla linjalla, mutta en tiedä miten hyvin linja pysyi loppupäässä aikataulussaan. Paluuvuoro oli ainakin reippaasti myöhässä. Kuukaudenko pari ehti olla tällä linjalla, kunnes eräs päivä hänen tilalleen oli tullut iäkäs setä, jonka ajotyyli oli vauhdikkaampaa. Väkisinkin tuli mieleen, että oliko tämä joku työnantajan tekemä siirto, vai omasta tahdostaanko oli lähtenyt. Pitää katsoa, näkyisikö vielä joku päivä linjalla. 22 on kyllä haasteellinen reitti Kallion päässä, pitää myöntää.
 
Takaisin
Ylös