Bussinkuljettaja hakattiin tajuttomaksi Elielinaukiolla

Tuota, kävelen esimerkiksi sen Elielinaukion läpi päivittäin, enkä ole tuosta yo. eri mieltä. Pointti oli se että en keksi mikä viimeisen kahden vuoden aikana olisi niin olennaisesti muuttunut että se selittäisi kolminkertaisen määrän kuljettajien kimppuun käymisiä.

Jos tosiaan luminen talvi on ainoa selitys minkä joku toteaisi bussinkuljettajan pahoinpitelyn syyksi niin olis kyllä syytä mennä psykologin juttusille tai muuttaa pattayalle. Jos tosiaan hermot on niin kireällä että pitää ulkopuolisia hakata kun lunta tulee?
Eiköhän tässä pari vuotta ole ollut taantumaa, työttömyyttä, mielenterveyspalveluitten alasajoa, kriminaalien päähänsilittelyä jne. Eiköhän bussikuskien pahoinpitelijät ole ihan niitä tapakriminaaleja joita päästetään varoituksella oikeudessa jotka kokevat asian niin että mitä tahansa saa tehdä ilman seuraamuksia. Olishan se hyvä tilastoida missä tapahtuu eniten bussikuskien pahoinpitelyjä, vois jotenkin aavistella että niillä alueilla mihin on asutettu kaikki ihmiset joilla menee huonosti.
Kyllä helsingissä pitäis miettiä mitä asialle voitaisiin tehdä, jos naapurikunnissa tapahtuu murto-osa vrt. helsinkiin niin jokin mättää helsingissä ja pahasti.
 
Jos tosiaan luminen talvi on ainoa selitys minkä joku toteaisi bussinkuljettajan pahoinpitelyn syyksi niin olis kyllä syytä mennä psykologin juttusille tai muuttaa pattayalle. Jos tosiaan hermot on niin kireällä että pitää ulkopuolisia hakata kun lunta tulee?
Eiköhän tässä pari vuotta ole ollut taantumaa, työttömyyttä, mielenterveyspalveluitten alasajoa, kriminaalien päähänsilittelyä jne.
Inttämisenkin uhalla, vuonna 2008 ei ollut "taantumaa, työttömyyttä, mielenterveyspalveluitten alasajoa, kriminaalien päähänsilittelyä jne."?

Kyllä helsingissä pitäis miettiä mitä asialle voitaisiin tehdä, jos naapurikunnissa tapahtuu murto-osa vrt. helsinkiin niin jokin mättää helsingissä ja pahasti.
Niin siis luvut on koko pääkaupunkiseudulta. Ja minua nimenomaan kiinnostaa se mikä ihan tarkalleen mättää ja mitä sille voi joukkoliikennepuolella tehdä.

---------- Viesti lisätty kello 13:57 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 13:30 ----------

Vastaavaa nousua ei kuitenkaan näy esim. väkivaltarikoksissa:
Helsingin Uutiset sanoi:
Pahoinpitelyt lisääntyivät noin sadalla 6 420:een. Törkeiden tapausten määrä kuitenkin väheni 186:sta 151:een.

Väkivaltaa on kitkenyt se, että poliisi on näkynyt yleisillä paikoilla ja jalkautunut häiriöpaikkoihin yhä enemmän.
http://www.helsinginuutiset.fi/Uutiset/Uutiset/Ilkivalta-rumensi-Helsingin-rikostilastot
Melkoinen mysteeri tuo on miksi juuri bussinkuljettajien kokema väkivalta on kasvanut noin rajusti. En keksi kuin kaukaahaettuja ja epätodennäköisiä selityksiä sille mikä on vuodessa tai kahdessa muuttunut, onkos esimerkiksi viimeisen vuoden tai parin sisään tapahtunut liikennöinnissä sellaisia muutoksia että syrjäisten pysäkkien määrä on lisääntynyt?
 
Yksi mahdollisuus on, että tällaisista tilanteista raportointi/tilastointi on muuttunut. Esimerkiksi niin, että 2008 on päätetty, että jokainen bussikuskiin käsikiskäyminen tulee ilmoittaa eteenpäin. Sitten kahden vuoden aikana porukka on hiljalleen sisäistänyt ohjeen. Ennen ehkä lievemmät tapaukset on jätetty ilmoittamatta. Tämä on tietysti silkkaa spekulaatiota. Jos olisi tilastotietoa pidemmältä ajalta voisi tietysti pohtia myös kuinka pitkäaikainen trendi on kyseessä.

Tuon vartioinnin lisäämisen kannalta olisi hyvä tietää tapauksien maantieteellinen hajonta. Jos tätä tapahtuu paljon juuri Rautatieaseman kupeessa, voisi lisävartioinnilla, tai mieluummin lisätyllä poliisiläsnäololla, saada melko nopeita tuloksia.

Tämän yksittäistapauksen kannalta pohdinnalla ei tietenkään ole merkitystä. Toivottavasti uhri toipuu.
 
Bussikuskeille riitti väkivalta - uhkaavat lakolla

Onko tämä siis kaikkien HSL-seudun liikennöitsijöiden yhteinen vaatimus? Jos (ja varmaankin kun) lakko tulee, onko aivan kaikki bussiliikenne siis täysin pysähdyksissä kaikkien liikennöitsijöiden osalta? Mitä tarkoittaa, että liikenne olisi "pysähdyksissä aamuun asti"? Kello viiteen?
 
Loistavaa! Toivottavasti toteutuu, pistää ihmiset miettimään. :D
Vaikken kuski olekkaan, niin koen tämän tärkeänä. Olen valmis vaikka jäämään pysäkille, kunhan kuljettajien turvallisuus paranee. Jokainen meistä on niin paljon velkaa bussikuskeille että sitä ei voi koskaan "maksaa" takaisin.

Minä olen aina päässyt turvallisesti perille säässä kuin säässä, Kiitos! Mutta ei riitä että saan itse turvallisen kyydin, myös kuljettajan on voitava työskennellä turvallisesti!
 
Bussikuskeille riitti väkivalta - uhkaavat lakolla

Onko tämä siis kaikkien HSL-seudun liikennöitsijöiden yhteinen vaatimus? Jos (ja varmaankin kun) lakko tulee, onko aivan kaikki bussiliikenne siis täysin pysähdyksissä kaikkien liikennöitsijöiden osalta? Mitä tarkoittaa, että liikenne olisi "pysähdyksissä aamuun asti"? Kello viiteen?
Tästä lakosta en valita, oikealla asialla.

---------- Viesti lisätty kello 15:47 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 15:45 ----------

Yksi mahdollisuus on, että tällaisista tilanteista raportointi/tilastointi on muuttunut. Esimerkiksi niin, että 2008 on päätetty, että jokainen bussikuskiin käsikiskäyminen tulee ilmoittaa eteenpäin. Sitten kahden vuoden aikana porukka on hiljalleen sisäistänyt ohjeen. Ennen ehkä lievemmät tapaukset on jätetty ilmoittamatta. Tämä on tietysti silkkaa spekulaatiota. Jos olisi tilastotietoa pidemmältä ajalta voisi tietysti pohtia myös kuinka pitkäaikainen trendi on kyseessä.
Juu, tuo on se ilmeisin selitys, mutta tosiaankin spekulaatiota.
 
Bussikuskeille riitti väkivalta - uhkaavat lakolla

Onko tämä siis kaikkien HSL-seudun liikennöitsijöiden yhteinen vaatimus? Jos (ja varmaankin kun) lakko tulee, onko aivan kaikki bussiliikenne siis täysin pysähdyksissä kaikkien liikennöitsijöiden osalta? Mitä tarkoittaa, että liikenne olisi "pysähdyksissä aamuun asti"? Kello viiteen?

HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi sanoo, että vartijat järjestetään kuljettajien toivomiin paikkoihin.
 
http://yle.fi/alueet/helsinki/2011/...aakaupunkiseudulla_viikonloppuna_2351509.html

On kyllä ihme ja kumma, jos HSL vasta painostuksen alaisena huolehtii kuljettajien turvallisuudesta.

Sen pistäisi olla näin:
1. Kuljettajien turvallisuus ja viihtyisyys 2. Matkustajien turvallisuus, 3. Aikataulut 4. Raha

Mutta nyt se on:
1. Raha 2. Aikataulut 3. Matkustajien turvallisuus 4. Kuljettajien turvallisuus ja viihtyisyys.
 
Ei kyllä ole niinkään, sillä HSL tuottaa koko ajan tappiota ja liput ovat edullisia. Jotta HSL tahkoaisi rahaa, olisi ajettava puolet harvemmin yhtä isoa bussia tuulilasikuormassa tai lippujen hinnat pitäisi tuplata. Ykkösenä on mainonta/imago.

Aikataulut nyt on niin ja näin, viimeksi sunnuntaina h52 oli 9 min myöhässä ja h54b 15 min. Seutu- ja U-linjatkin ovat jatkuvasti myöhässä. Lähijunakin on nykyään luotettavamman tuntuinen (aikataulussa pysyäkseen) kuin bussi.

Kuitenkin etuuksia on yritetty järjestää, mutta talvella jotkut reitit ajetaan hitaammin, joten talvelle pitäisi saada omat aikataulut, jolloin myös reitti-ja aikataulumuutoksia voisi tehdä useammin niin, että painettu versio olisi päivitetty. Talviaikataulut voisivat olla voimassa 1.11. - 31.3., jokaiselle vuodenajalle omat aikataulut. Tasauspysäkkejä pitää lisätä ja juurikin mm. kaikille seutu- ja u-linjoille sekä Helsingissä mm. linjoille 10,14,18,52,54,55,58,59,65-69 ja 73-75.

Kuljettajilla täytyy olla mahdollisuus saada apua nopeasti, busseissa pitäisi olla SOS-napit, toinen kolareille/bussin rikki menemiselle ja toinen kuljettajaa ja/tai matkustajia uhkaavia/raharenkiä tai matkustajien omaisuutta vieviä henkilöitä varten. Joka bussi olisi varustettu GPS:llä, ja automaattinen järjestelmä varmistaa että lähin vartija/poliisipartio saa tiedon tilanteesta. GPS ratkaisisi myös reaaliaikataulujen vähyysongelman.
 
Tarkoitin aikatauluilla sitä että, HSL:llä luovat hienonnäköisiä aikatauluja riippumatta siitä pystyykö niitä oikeasti ajamaan. Eli aikataulut ovat tärkeämmät kuin se pystyyko kuljettaja oikeasti niiden mukaan ajamaan.
 
HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi sanoo, että vartijat järjestetään kuljettajien toivomiin paikkoihin.

HSL:ko järjestää? Miksi ihmeessä? Sehän on bussiliikennöitsijän oma, sisäinen asia, jos firma haluaa vartiointia henkilökunnalleen.

Ei ratikka- ja metrovartijoitakaan HSL:n pussista makseta vaan liikennöitsijän eli HKL:n.

Tietysti loppujen lopuksi veronmaksaja maksaa kaiken, mutta silti on väärä signaali HSL:ltä ryhtyä ottamaan tällaisia kuluja harteilleen. Bussinkuljettajien tulisi painostaa omaa firmaansa, ei liikenteen tilaajaa.

Edit: olisi pitänyt lukea tuo IL:n uutinen ennen kommentointia. Siellä sanotaan, että Rihtniemi uskoo, että tilanteesta päästään neuvottelemaan jo torstaina eri bussiyhtiöiden edustajien kanssa. Eli tuo menee ilmeisesti niin kuin pitääkin: HSL ilmoittaa liikennöitsijöille, että tilattu liikenne on hoidettava, lakkoja ei saa tulla, ja jos se edellyttää vartiointia, niin liikennöitsijöiden tulee sitä vartiointia sitten järjestää omalla kustannuksellaan. IL:n otsikko vaan on harhaanjohtava.
 
Viimeksi muokattu:
Ei ratikka- ja metrovartijoitakaan HSL:n pussista makseta vaan liikennöitsijän eli HKL:n.

Entäs jos liikennöintisopimuksen hintaan on sisällytetty vartiointikulut? Silloinhan vartiointi on raitiovaunuissa ja metroissa myös tavallaan välikäden kautta HSL:n maksamaa.
 
Vartiointi, niin kuin kaikki muutkin kulut, on aina välikäden kautta HSL:n maksamaa, ja siten edelleen välikäden kautta veronmaksajien maksamaa.

Kiskopuolella vartiointia on ollut aiemminkin, ja HKL ja VR tietävät, mitä se maksaa. Silloin ne tietysti sisällyttävät kulut niihin hintoihin, joita HSL:lta laskuttavat. Sitä en tiedä, onko avatuissa hinnoissa erikseen sellaista momenttia kuin vartiointi. Ehkä on, ehkä ei. Oikeastaan koko asia ei edes kuulu HSL:lle. HSL tilaa liikennettä liikennöitsijältä, liikennöitsijä sitten huolehtii siitä, että liikenne järjestetään ja että sen työntekijöillä on sellaiset työolosuhteet, että työskentely on mahdollista.

Nykyisissä bussisopimuksissa liikennöitsijät tuskin ovat katelaskelmissaan ottaneet huomioon vartiointikuluja, kun ei sellaisia ole ennen ollut. Jos kuljettajat alkavat "yllättäen" vaatia vartiointia, niin liikennöitsijä kärsii kulut omasta pussistaan nykyisten sopimusten aikana. Uusiin sopimuksiin vartiointikulut voi tietysti lisätä eli nostaa HSL:ltä perittävää hintaa.
 
Tarkoitin aikatauluilla sitä että, HSL:llä luovat hienonnäköisiä aikatauluja riippumatta siitä pystyykö niitä oikeasti ajamaan. Eli aikataulut ovat tärkeämmät kuin se pystyyko kuljettaja oikeasti niiden mukaan ajamaan.
HSL ei luo liian tiukkoja aikatauluja vaan liikennöitsijät, jotka haluavat ajaa linjat muutamaa autoa vähemmällä kuin HSL tarjouskilpailuissa on suunnitellut! HSL suunnittelee aikataulut toteutuneiden ajoaikojen pohjalta, selviää Buscom-tiedoista ja enenevissä määrin satelliittipaikannusten ja helmin perusteella. Eli jos kuljettajat käyttävät näitä laitteita oikein, myös aikataulut löystyvät pikkuhiljaa. Ei syytetä HSL:ää ihan kaikesta sentään...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Bussikuskeille riitti väkivalta - uhkaavat lakolla

Onko tämä siis kaikkien HSL-seudun liikennöitsijöiden yhteinen vaatimus? Jos (ja varmaankin kun) lakko tulee, onko aivan kaikki bussiliikenne siis täysin pysähdyksissä kaikkien liikennöitsijöiden osalta? Mitä tarkoittaa, että liikenne olisi "pysähdyksissä aamuun asti"? Kello viiteen?

Mahtavaa! Itse tuen täysillä tuota lakkoa, ei mitään sitä vastaan... Ainakaan täysin.. Töihin en voi perjantaina ENKÄ lauantaina mennä, koska en illalla pääsisi kotiin sieltä. Tästä kärsii ainakin Helsingin nuoriso, jotka joutuvat olla kaduilla perjantai ja lauantai-illat kun nuorisotalot ovat Helsingissä kiinni, jos bussilakko toteutuu. Esim. omalta työpaikaltani ainoastaan 1 ohjaaja pääsisi töihin, koska hänen täytyy käyttää ainoastaan metroa... Saa nähä minkälainen päivä on tulossa...

Mutta ymmärrän kyllä hyvin lakon syyn, ja toivon että HSL tekee tarjouksen, joska liikennöitsijät eivät voi kieltäytyä.
 
Takaisin
Ylös