Bussinkuljettaja hakattiin tajuttomaksi Elielinaukiolla


Tämä todistaa juuri sen ettei keskustan isojen terminaalien vartiointi poista näitä väkivaltatilanteita. Mielestäni olisi tehokkaampaa järjestää vartiointia laajemmalle alueelle vaikka autopartioiden muodossa. Partioita voisi olla vaikkapa neljä: keskusta (Sörnäinen, Hakaniemi, Rautatientori, Kamppi), itäinen (Herttoniemestä itäänpäin), pohjoinen (Malmi, Puistola, Jakomäki, Tikkurila), läntinen (Haaga, Kannelmäki, Malminkartano, Myyrmäki). Lisäksi metron vartijoilla pitäisi olla oikeus puuttua myös busseissa tapahtuviin uhkatilanteisiin, tästä olisi merkittävää hyötyä Itä-Helsingin bussiterminaaleissa.

Yllättäviin tilanteisiin partioistakaan ei ole apua koska tekijä todennäköisesti ehtii poistua paikalta ennen partion saapumista, mutta varsinkin sellainen tilanne bussissa jossa esim. isompi porukka aiheuttaa häiriötä, sotkee tai rikkoo paikkoja niin kuljettaja voisi pyytää partion matkan varrelle poistamaan häiriköt, mieluummin niin kuin itse puuttua tilanteeseen ja saada turpaansa. Joku voi tietenkin sanoa että nämä tehtävät kuuluvat poliisille, mutta tosiasia on se, että usein poliisin tulo kestää niin kauan että vandaalit ovat jo ehtineet häipyä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Juttelin tänä yönä Pohjolan Liikenteen bussikuskin kanssa, sanoi olleensa 4 vuotta töissä Pohjolan Kaupunkiliikenteellä ja ennen sitä ajoi Savonlinjalla kaukovuoroja (ja näiden välissä oli kuukauden töissä Concordialla, josta lähti pois kyllästyttyään autojen huonoon kuntoon). Oli todella mukava kuljettaja, moikkasi kaikkia ja oli muutenkin ystävällinen. Yhdellä pysäkillä joltain matkustajalta putosi hanska bussiin hänen jäädessään pois kyydistä, kuski huomasi asian, avasi auton etuoven ja huusi sieltä pois jääneelle matkustajalle että häneltä putosi hanska bussiin.

Kyseista kuljettajaa ei oltu ikinä uhkailtu väkivallalla hänen ollessaan bussikuskina. Suomeksi sanottuna siis bussikuskien (varsinkin yöbussikuskien) asenteet ja käyttäytyminen matkustajia kohtaan on niin töykeää, että vähemmästäkin siinä syntyy riitatilanteita. Tuntuu, että suurin osa yöbussikuskeista ajaa yöllä vain siksi, että saavat yölisää, ja ovat sitten töissä kärttyisiä koska "joutuvat" ajamaan yöllä.

Heti toissa viikonloppuna, kun bussiterminaalien tehostettu yövartiointi aloitettiin, huomasin, että yökuljettajista tuli paljon töykeämpiä kuin edellisviikonloppuna. Tai en tiedä, ehkä minulle osui juuri ne koko HSL-alueen töykeimmät kuljettajat juuri tuona viikonloppuna? Joka tapauksessa minulle tuli sellainen olo, että kuljettajat alkoivat ajattelemaan, että nyt on vartiointia, joten voidaan olla matkustajaa kohtaan vaikka kuinka töykeitä - vartija pelastaa tilanteen jos tulee sanaharkkaa ja vartija tietysti automaattisesti ajattelee, että vika on matkustajassa eikä kuljettajassa, koska matkustaja on juonut alkoholia ja käyttäytyy siksi aggressiivisesti.

Olen myös usein huomannut, että yöbussikuskit ajavat usein pysäkkien ohi, jos joku painaa pysäytysnappia - pysähtyvät esimerkiksi vain joka toisella pysäkillä. Samoin kävi viime yönä: 90N Vuosaaresta kello 1.52, joku matkustaja halusi jäädä pois 2 pysäkkiä ennen Herttoniemen metroaseman pysäkkiä, kuski hidasti pysäkille, mutta jatkoikin matkaa, koska ovilla ei seissyt ketään kun bussi ajoi vielä suunnilleen 20 km/h vauhtia. Ajoi myös seuraavan pysäkin ohi, jolloin takaa kuului: "Anteeks mut sä oot ajanu nyt kahen pysäkin ohi pysähtymättä nii voisitsä pysähtyä?" Kuski vastasi jotain, että ei pysähtynyt, koska ovilla ei ollut ketään. Siihen kuului mielestäni loistava vastaus matkustajalta: "No mä luulin että tätä nappia painamalla tää bussi pysähtyy." Itse menin bussilla Rautatientorille saakka, mutta olisi kyllä tehnyt mieli jäädä vaikka Kaisaniemessä ja kävellä sieltä - olisin painanut nappia Hakaniemen jälkeen ja kävellyt bussin eteen ja sanonut kuskille että "mä jäisin muuten seuraavalla".

OT: Saavatko kuskit muuten jotain palkkiota, jos joku matkustaja lähettää kuljettajasta hyvää palautetta HSL:lle? Vai riippuuko liikennöitsijästä annetaanko hyvästä palautteesta jotain bonuksia?
 
Viimeksi muokattu:
OT: Saavatko kuskit muuten jotain palkkiota, jos joku matkustaja lähettää kuljettajasta hyvää palautetta HSL:lle? Vai riippuuko liikennöitsijästä annetaanko hyvästä palautteesta jotain bonuksia?

Tuskin muuta palkkiota kuin hyvän mielen ja tuntuu nuo hyvät palautteet viipyvän melko pitkään matkalla.
 
Heti toissa viikonloppuna, kun bussiterminaalien tehostettu yövartiointi aloitettiin, huomasin, että yökuljettajista tuli paljon töykeämpiä kuin edellisviikonloppuna. Tai en tiedä, ehkä minulle osui juuri ne koko HSL-alueen töykeimmät kuljettajat juuri tuona viikonloppuna? Joka tapauksessa minulle tuli sellainen olo, että kuljettajat alkoivat ajattelemaan, että nyt on vartiointia, joten voidaan olla matkustajaa kohtaan vaikka kuinka töykeitä - vartija pelastaa tilanteen jos tulee sanaharkkaa ja vartija tietysti automaattisesti ajattelee, että vika on matkustajassa eikä kuljettajassa, koska matkustaja on juonut alkoholia ja käyttäytyy siksi aggressiivisesti.
Sitä saa mitä tilaa.
Vai olisiko niin, että kuljettajien kypsymys siihen käytöstavattomaan massaan, mitä etuovista vyöryy sisään, on saavuttanut jo uuden asteen.

Olen myös usein huomannut, että yöbussikuskit ajavat usein pysäkkien ohi, jos joku painaa pysäytysnappia - pysähtyvät esimerkiksi vain joka toisella pysäkillä. Samoin kävi viime yönä: 90N Vuosaaresta kello 1.52, joku matkustaja halusi jäädä pois 2 pysäkkiä ennen Herttoniemen metroaseman pysäkkiä, kuski hidasti pysäkille, mutta jatkoikin matkaa, koska ovilla ei seissyt ketään kun bussi ajoi vielä suunnilleen 20 km/h vauhtia. Ajoi myös seuraavan pysäkin ohi, jolloin takaa kuului: "Anteeks mut sä oot ajanu nyt kahen pysäkin ohi pysähtymättä nii voisitsä pysähtyä?" Kuski vastasi jotain, että ei pysähtynyt, koska ovilla ei ollut ketään. Siihen kuului mielestäni loistava vastaus matkustajalta: "No mä luulin että tätä nappia painamalla tää bussi pysähtyy." Itse menin bussilla Rautatientorille saakka, mutta olisi kyllä tehnyt mieli jäädä vaikka Kaisaniemessä ja kävellä sieltä - olisin painanut nappia Hakaniemen jälkeen ja kävellyt bussin eteen ja sanonut kuskille että "mä jäisin muuten seuraavalla".
Tätä ongelmaa on viime vuosina alkanut esiintyä enenevässä määrin erityisesti nuorten keskuudessa. Hyviin tapoihin kuuluu muiden matkan nopeuttamiseksi mennä poistumisoville seisomaan jo bussin ollessa pysähtymässä. Ovatko nykynuoret niin heikkokuntoisia seisomaan vai mistä tämä tapa on tullut, että vasta bussin pysähdyttyä ja ovien avauduttua ruvetaan vääntäytymään penkistä ylös ovia kohti. Siis täyttä piittaamattomuutta muita matkustajia kohtaan, joiden matka hidastuu ääliökäytöksen takia!
Voi kuinka monta kertaa on saanut viedä tomppeleita seuraavalle pysäkille, kun on sattunut vaikkapa seuraavankaltainen tilanne: Pysähdytään pysäkille ja joku seisoo valmiina keskiovilla. Ovet auki ja matkustaja luikahtaa keskiovista ulos eikä autossa näy mitään muuta poistumiseen viittaavaa liikehdintää, joten sitten ovet kiinni. Vilkku vasempaan pysäkiltä liikkeellelähdön merkiksi ja eikös vasta sillä hetkellä joku neropatti saanut käsilaukkunsa käsiinsä ja painaa nappia ja huutaa haluavansa pois vielä tällä pysäkillä. Mutta silloin se on jo myöhäistä. Mistä minä voisin tietää, että juuri se maailmankaikkeuden keskipiste haluaisi jäädä vielä pois sillä pysäkillä jos ei mitään elettäkään poistumisaikeesta ole ovien ollessa auki?
 
Joidenkin nuorempien matkustajien harrastuksena on myös painaa stop-nappulaa joka pysäkillä vaikkei oltaisi edes jäämässä pois, ihan vaan kuljettajan kiusaksi, onko se sitten ihme jos kuski ajaa pysäkin ohi pysähtymättä jos ketään ei ole ovilla seisomassa! Itse ainakin nousen penkiltä ja menen oven kohdalle odottamaan ennen kuin bussi on pysähtynyt pysäkille. Varsinkin nuorilla tytöillä tuntuu olevan sellainen tyyli että sitten vasta vaivaudutaan nousemaan penkistä kun ollaan jo pysäkillä ja ovet ovat auenneet.
 
Kyllä mulle se, että "pysähtyy"-nappia on painettu ja asianomainen merkkivalo palaa on aivan selvä viesti matkustajilta, että joku heistä haluaa bussin pysähtyvän seuraavalla pysäkillä. Mitään muuta ei tarvita sen merkiksi.

Joskus joku saattaa painaa nappia aivan pysäkin tuntumassa, jolloin yleensä hiljennän vauhtia ja kysyn että "oliko jonkun matkustajista tarkoitus jäädä tällä vai seuraavalla pysäkillä". Monesti tässäkin tapauksessa matkustaja on jo pahoitellut ja tarkoittanut vasta seuraavaa pysäkkiä.

Me teemme työtämme muunmuassa sen vuoksi, että pysähdymme pysäkeillä matkustajien ottamista ja jättämistä varten. Se kuuluu olennaisena osana bussinkuljettajan työnkuvaan.

Myönnän, että joskus itsekin olen epähuomiossa tai muuten ajanut pysäkin ohi, vaikka nappia on painettu ja merkkivalot palavat kuten kuuluu. Vähintä mitä silloin ammattikuljettajan tulee tehdä on pahoitella virhettään ja yleensä asia hoituukin niin. Joukkoliikenneammattilaisen ammattitaito punnitaankin mielestäni monesti siinäkin, että miten osataan hoitaa selvien virhetilanteiden jälkipyykki asiallisesti.

Esimerkki itseltä vuosien varrelta:
Ajoin linjaa h42 ja ajatuksissani hurautin Hämeenlinnanväylää Kannelmäen liittymän ohi. No, sen kummemmin hätäilemättä kävin seuraavassa liittymässä kääntymässä ja palasin tuota pikaa oikealle reitille. Pahoittelin "ylimääräistä kiertoajelua" matkustajilleni (mikrofoonilla kuuluttamalla) ja kas: sainkin aploodit koko bussilastilta.
 
Viimeksi muokattu:
Kyseista kuljettajaa ei oltu ikinä uhkailtu väkivallalla hänen ollessaan bussikuskina. Suomeksi sanottuna siis bussikuskien (varsinkin yöbussikuskien) asenteet ja käyttäytyminen matkustajia kohtaan on niin töykeää, että vähemmästäkin siinä syntyy riitatilanteita.

Tottakai tiettyyn rajaan saakka joku toinen persoona tulee konfliktitilanteissa paremmin toimeen puhumalla kuin taas joku toinen. Hieno asia tämän mainitsemasi ja muidenkin vastaavan pelisilmän omaavien kuljettajien kannalta! Siltikin työturvallisuuden pitää olla mahdollisimman hyvin taattu, olipa kuljettaja ns.läppäveikko tai ei. Ja jos vartiointi tuo lisää turvallisuutta yöbussi-liikenteeseen, niin hyvä homma. Harvoinpa se kuljettaja alkaa riitaa haastamaan, otaksun. Esimerkiksi se, että vaatii matkustajaa käyttäytymään kuten pitää, ei ole riidan haastamista vaikka näin tuntuu moni nykypäivänä kuvittelevan.

Vaikka se bussinkuljettaja ja bussi on juurikin matkustajia palvelemassa, ei se tarkoita sitä, että matkustaja voi käyttäytyä miten sattuu.
 
Viimeksi muokattu:
kysymys nimimerkille WADE. pidätkö väkivaltaa oikeutettuna?jos minua ei sinun juttusi miellytä saanko pahoinpidellä sinut?
 
OT: Saavatko kuskit muuten jotain palkkiota, jos joku matkustaja lähettää kuljettajasta hyvää palautetta HSL:lle? Vai riippuuko liikennöitsijästä annetaanko hyvästä palautteesta jotain bonuksia?
Veolialla ainakin positiivinen palaute kirjataan järjestelmään ja kuljettajalle annetaan n.s. aterialipuke (Näin oli ainakin silloin kun olin kyseisen yhtiön palveluksessa)
 
Joidenkin nuorempien matkustajien harrastuksena on myös painaa stop-nappulaa joka pysäkillä vaikkei oltaisi edes jäämässä pois, ihan vaan kuljettajan kiusaksi, onko se sitten ihme jos kuski ajaa pysäkin ohi pysähtymättä jos ketään ei ole ovilla seisomassa! Itse ainakin nousen penkiltä ja menen oven kohdalle odottamaan ennen kuin bussi on pysähtynyt pysäkille. Varsinkin nuorilla tytöillä tuntuu olevan sellainen tyyli että sitten vasta vaivaudutaan nousemaan penkistä kun ollaan jo pysäkillä ja ovet ovat auenneet.
Jos on mutkainen ja pomppuinen tie on ihan turha lähteä ovelle kun voi myöhemminkin mennä matkaa hidastamatta. Ainoa ongelma on stop-napin painelijat, mutta empä ole niihinkään törmännyt vuosiin - nykyään on sen verran kehittyneitä älypuhelimia että taitaa olla niitä mukavampi ajankuluksi käyttää.
OT: Saavatko kuskit muuten jotain palkkiota, jos joku matkustaja lähettää kuljettajasta hyvää palautetta HSL:lle? Vai riippuuko liikennöitsijästä annetaanko hyvästä palautteesta jotain bonuksia?
Veolialla ainakin positiivinen palaute kirjataan järjestelmään ja kuljettajalle annetaan n.s. aterialipuke (Näin oli ainakin silloin kun olin kyseisen yhtiön palveluksessa)
Sitten vaan kavereita kokoon ja kaikki antaa hyvää palautetta - sitten porkukalla aterioimaan:D
 
kysymys nimimerkille WADE. pidätkö väkivaltaa oikeutettuna?jos minua ei sinun juttusi miellytä saanko pahoinpidellä sinut?

Väkivalta ei missään nimessä ole oikeutettua, mutta asiakasta pitää kuitenkin mielestäni yrittää palvella niin hyvin kuin mahdollista. Tässä pari esimerkkiä:

Hyvä esimerkki:

Viime yönä 700N kello 2.30 lähdössä Rautatientorilta. Kyytiin tulee minuuttia ennen lähtöaikaa ehkä noin 50-vuotias rouva, ja ihmettelee ettei hänen matkakorttinsa toimi - hän ei ole ikinä ollut kuulemma näin myöhään liikkeellä. Kuljettaja kertoo, että nyt on yötaksa ja kausilippu ei toimi.

Huono esimerkki:

Useasti kuskeilla on tapana vain möllöttää, kun matkustaja tulee yötaksan aikana kyytiin ja kausilippu ei toimi. Jos asiaa kysytään kuljettajalta, kuljettaja suostuu sanomaan, että "yötaksa", sen enempää asiaa selittämättä.

Hyvä esimerkki:

Tilanne 700N:ssä jatkuu. Matkustaja kysyy, paljonko Helsingin sisäinen lippu maksaa. Tässä vaiheessa jo merkkiääni, joka kertoo bussin lähtöajan, kuuluu bussin etuosasta, mutta kuljettaja palvelee silti matkustajansa loppuun asti eikä lähde huristelemaan pitkin mukulakiviä rouvan yrittäessä kaivella kolikoita lompakostaan ja samalla yrittäessä pitää kiinni jostain. Liikkeelle päästään 2.32, matkustajan saatua kaivettua lompakosta 4 euroa.

Huono esimerkki:

Tilanne huonon esimerkin bussissa jatkuu. Matkustaja kysyy, paljonko maksaa, kuski sanoo "kuusi". Matkustaja ihmettelee suurta hintaa Helsingin sisäiselle lipulle. Kuljettaja sanoo, että tämä on seutulinja ja kulkee Vantaalle asti, eikä ota kyytiin Helsingin sisäisiä matkustajia.

Okei, tuo oli ehkä vähän kärjistettyä, mutta tässä on esimerkki oikeasta elämästä juuri 2 viikkoa sitten perjantailta, kun tehostettu terminaalivartiointi oli aloitettu. Kyseessä 362N Elielinaukiolta kello 0.15:

Kyytiin tulee joku matkustaja, matkakortti piippaa ja matkustaja (joka ei luultavasti ole syntyjään suomalainen) kysyy kuljettajalta kohteliaasti jotain. Kuski HUUTAA matkustajalle takaisin että "se sun matkakorttis piippas jo". Matkustaja kysyy uudestaan jotain ja kuski huutaa takaisin että "se sun matkakorttis piippas jo, kuunteletsä ollenkaa?!" Matkustaja lähtee kävelemään peremmälle ja sanoo myös kuljettajalle, että "Okei... Älä puhu noin rumasti." Tässä tilanteessa oli onneksi matkustajana joku, joka ymmärsi, ettei väkivallalla mitään ratkaista, mutta varmasti jos olisi ollut kyseessä joku ehkä vähän juopunut henkilö niin kuka tietää, miten tilanne olisi jatkunut.
 
Matkustaja kysyy, paljonko Helsingin sisäinen lippu maksaa. Tässä vaiheessa jo merkkiääni, joka kertoo bussin lähtöajan, kuuluu bussin etuosasta, mutta kuljettaja palvelee silti matkustajansa loppuun asti eikä lähde huristelemaan pitkin mukulakiviä rouvan yrittäessä kaivella kolikoita lompakostaan ja samalla yrittäessä pitää kiinni jostain. Liikkeelle päästään 2.32, matkustajan saatua kaivettua lompakosta 4 euroa.

Jos liikkeelle ei lähdetä huristelemaan pitkin mukulakiviä, niin siinä rahojenkaivelua 2 min odottaessa ovelle tulee 10 matkustajaa lisää, joista jokainen on menossa Kurviin, ja heistä taas yksi kaivelee rahoja pari minuuttia. Ja kun niiden rahojen kaivelua odotetaan, tulee ovelle taas 10 matkustajaa lisää jne., kunnes bussi on täynnä. Sitten Hakaniemestä Vantaalle menevät eivät mahdu enää kyytiin. Kurvin jälkeen kaikki mahtuvatkin taas istumaan.
 
Takaisin
Ylös