Uudet bussit, vuodenvaihde 2013/2014

Kaivokselassa on useita Pl:n uusia Volvoja. Näihinkin näytti tulleen sähköiset liukuovet.(?)

---------- Viestit yhdistetty klo 14:38 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 9:09 ----------

Tänään tuli yksi sennäköinen vastaan Kehä III:lla Juvanmalmin kohdalla. Auto oli kokovalkoinen ja etulinjakilvessä luki valkoisella 1 ja jokin määränpää. Mietinkin että mihinköhän kyseinen kulkine oli matkalla. Vilahti niin äkkiä ohi että luulin autoa OmniCityksi mutta olikin siis linkki:)

Tätä kuvausta vastaava läjä seisoi Konalan Scan-autolla tänään. Linjakilvessä oli linja 1 ja määränpää tanskaksi.
 
Jos oikein muistan, niin Pohjola laitattaa kaikkiin vuodenvaihteen autoihin sähköliukuovet.
Näin tuntuu olevan, en tosin voi tarkistaa asiaa juuri nyt, sillä olen lomalla. Sen verran kuitenkin olen uusia VDL:iä tsekkaillut, että nuo sähköliukuovet pitävät sulkeutuessaan samaa ääntä kuin Variotramien vastaavat (piiing).
 
Jos oikein muistan, niin Pohjola laitattaa kaikkiin vuodenvaihteen autoihin sähköliukuovet.

VDL:iin on asennettu Tamwaren ovet jo tehtaalla, samaten Volvoihin, jotka ovat kaikki nyt saapuneet. Ivecoihin niitä ei tule, mutta ovijärjestely tule olemaan hieman poikkeuksellinen 2+2+0. Ovitus poikkeaa sikälikin yleisestä, että ne tulevat olemaan samanlaisia kuin mitä PL tilasi S501:lle, eli sisäänpäin aukeavia ja ovipumput kattokanavakoteloissa. Se, tulevatko autot linjalta tilatunkaltaisina, onkin sitten eri asia. Moottorina Tector 9 (euro6), jonka "kemiantehtaan" voisi nyt olettaa toimivan, se kun on suunnilleen sama, kuin mitä Ivecon kuorma-autoissa, ja niissä ei linja-autojen ongelmia ole nähty kuten EEV Tector 8:ssa.

Nuo Omnilinkit jäävät sellaisiksi kuin ovat, ja niille tullaan antamaan vain tekohengitystä, jotta saataisiin liikkeelle. Nuorimmalla on ajettu vajaat 800tkm! Niille onkin jo tehty toimintasuunnitelma, jonka mukaan pari autoa jää noiden Crossareiden tultua vara-autoiksi, loput romutetaan.

Nämä uudet Euro6- Volvot muuten saattavat nostaa ykskaks joutokäynnin noin 1200 kierrokseen pakokaasujen lämmitystä varten kuljettajan toiminnasta riippumatta, jos vaihde vaan on vapaalla ja moottori käynnissä.
 
Onko Nobinan linjoille h79, 109, 206, 212 ja 213 tulevista uutukaisista mitään muuta tietoa kuin määrä? Kummallisen hiljaista on ollut...

h79: 6x uusi Euro6-teli
109: 1x uusi Euro6-teli
206, 212, 213: 5x uusi Euro6
 
Onko Nobinan linjoille h79, 109, 206, 212 ja 213 tulevista uutukaisista mitään muuta tietoa kuin määrä? Kummallisen hiljaista on ollut...

h79: 6x uusi Euro6-teli
109: 1x uusi Euro6-teli
206, 212, 213: 5x uusi Euro6

Näiden tultua poistoon menee varmaankin loput Carrus City L:t ja kenties joitakin euro3-tasoisia Ikaruksia.
 
Ivecoihin niitä ei tule, mutta ovijärjestely tule olemaan hieman poikkeuksellinen 2+2+0. Ovitus poikkeaa sikälikin yleisestä, että ne tulevat olemaan samanlaisia kuin mitä PL tilasi S501:lle, eli sisäänpäin aukeavia ja ovipumput kattokanavakoteloissa.

Eikö A2-luokan autoihin pitäisi kuitenkin tulla vielä takaovi lisäksi? Pl:hän oli tilannut 4 A1 ja 4 A2 Crossaria.
Siellä lienee taas joku iso tilaus pohjalla, kun autot tulevat taas myöhässä.

Onko nuo Omnilinkit Pl:n hankkimia vai Vehicon? Outoa jos ovat Vehicon järjestämiä, kun EasyKM:llä olisi ollut sopiva määrä Wl:n Crossareita, joita olisi ollut nyt hyvä sauma vähän ulkoiluttaa välillä. "Autot tykkää että niillä ajetaan" :D
 
Takaisin
Ylös