Sähköbusseja Tampereelle

Puuttuuko Pohjolan Liikenteeltä vielä yksi Yutong E12 Tampereelta? Kun katsoin, että linjalle 10 vaadittu kalusto oli 10 matalaa (talvikaudelle), ja tällä hetkellä lyhyitä Yutongeja on Tampereella vasta yhdeksän (#855-#863). Vai voiko tuo kymmenes auto olla myös jokin VDL-dieseleistä?
 
TKL:n on käynnistämässä sähköbussihankintaa neuvottelumenettelyllä vuosille 2024 sekä optioina myös vuosille 2025 ja 2026.

"Kilpailutuksen vaatima aika ja valmistajilta saatu tieto toimitusajoista mahdollistavat bussien liikennekäytön aloittamisen aikaisintaan vuoden 2024 alkupuolella."

Sähköbussien hankinta kytkeytyy vahvasti myös TKL:n uuteen varikkohankkeeseen, jossa on huomioitu sähköbussien latausinfra ja sen vaatimat tarpeet. Pöytäkirjan mukaan "Sähköisen liikenteen aloittaminen jo ennen tarkoitukseen suunnitellun varikon valmistumista vaatii Nekalan kiinteistölle rakennettavat autojen latauspisteet. Nykyinen muuntamo hyödyntäen tällaiset latauspisteet olisi rakennettavissa noin kymmenen sähköbussin liikenteen aloittamiseksi. -- Tehdyn selvityksen mukaan kymmenen sähköbussin verottoman hinnan odotetaan kilpailutuksessa asettuvan noin 5-6 miljoonan euron tasolle."

Asiat selviävät TKL:n johtokunnan 24.8.2022 pidetyn kokouksen pöytäkirjasta (pykälä 43): https://tampere.cloudnc.fi/fi-FI/To...enne_Liikelaitoksen_johtokunta/Kokous_2482022
 
Tarkoittaako tämä nyt, ettei TKL:lle tule mitään uutta kalustoa ennen tuota 2024:ää, kuten toisessa ketjussa oli spekuloitu?
 
Tarkoittaako tämä nyt, ettei TKL:lle tule mitään uutta kalustoa ennen tuota 2024:ää, kuten toisessa ketjussa oli spekuloitu?

Tarkoittaa kyllä. Pykälä 45: "Varikkotoimintojen kehittämissuunnitelman mukaiset uudet kalustoinvestoinnit ajoittuvat vuodesta 2024 eteenpäin. Vähenevä suoritemäärä mahdollistaa siihen asti tapahtuvan operoinnin nykyisellä kalustolla. Vuodelle 2023 ei kalustoinvestointeihin ole kehysneuvotteluissa varattu rahaa."

Historiallisen pitkä tauko uudishankinnoissa. Edelliset uudet siis vuosimallia 2019.
 
Jaa mutta mitä tarkoittaa tuo hankinnan arvioitu enimmäismäärä 30 miljoonaa? Sillä nyt jo saisi aika monta haitarionnikkaa vaikka useammalle vuodelle hankinta jakaantuisikin.

Tossahan se on kerrottu "Tilaaja hankkii akkusähkökäyttöisiä nivelsähköbusseja 5-10 kappaletta jaettuna eri toimittajille sekä niihin liittyvät huolenpitopalvelut. Optiokaudella tilaaja voi hankkia kymmeniä vastaavia autoja lisää sisältäen huolenpitosopimukset."

Hankinnan arvoon lasketaan mukaan myös optiokaudet. Tässä tapauksessa myös huoltopalvelut ja niiden kustannukset. Tuo on oikeastaan arvio kattohinnasta. Ei siis toteutuva hinta.
 
Esityslistalla sanotaan:

Tehdyn selvityksen mukaan kymmenen sähköbussin verottoman hinnan odotetaan kilpailutuksessa asettuvan noin 5-6 miljoonan euron tasolle.

Jossain vaiheessa sanottiin akkubussin hankintahinnan olevan tuplasti verrattuna vastaavaan dieselbussiin, ja nivelbussin maksavan puolitoistakertaisesti verrattuna 250 tuhatta € maksavaan perusbussiin. Mikäli sähkönivelbussin saa puolella miljoonalla, niin sähköbussien lisähinta on jo pudonnut vain kolmannekseen.
 
On kyllä hyvä laatu noissa busseissa. Pakko avautua.

Miten voi olla niin, että näistä uusista Made in PRC / Made in China -busseista on jo Stop-nappeja rikki/halkeamilla?

IMG_20220923_183550_HDR.jpg

Tämä foorumi laittoi kuvan väärinpäin, ladatessa oli oikein.

En lähde autoa yksilöimään, mutta tuo on jo surullista nähtävää. Mitähän lie muovia tuokin on, kun halkeilee heti. Myös toinen saman auton nappula alkoi halkeilla eli sekin menee kohta rikki.

Sitten kun katsoo noita esim. Scaloja, ikivanhoja, niin niissäkin on kestävämmät nappulat.

Surulliseksi vetää tällainen vai rikkooko noita joku systemaattisesti? Pari taidettakin oli kyseisessä autossa, vaikka kameroita joka nurkalla.
 
On kyllä hyvä laatu noissa busseissa. Pakko avautua.

Miten voi olla niin, että näistä uusista Made in PRC / Made in China -busseista on jo Stop-nappeja rikki/halkeamilla?

Näytä liitetiedosto 3390

Tämä foorumi laittoi kuvan väärinpäin, ladatessa oli oikein.

En lähde autoa yksilöimään, mutta tuo on jo surullista nähtävää. Mitähän lie muovia tuokin on, kun halkeilee heti. Myös toinen saman auton nappula alkoi halkeilla eli sekin menee kohta rikki.

Sitten kun katsoo noita esim. Scaloja, ikivanhoja, niin niissäkin on kestävämmät nappulat.

Surulliseksi vetää tällainen vai rikkooko noita joku systemaattisesti? Pari taidettakin oli kyseisessä autossa, vaikka kameroita joka nurkalla.

Tää Tampere on siitä ihmeellinen kaupunki, että täällä asuu liikaa näitä äidin pikkuisia kullannuppuja, jotka vandalisoi autoja rikkomalla niitä, tai tekemällä tägejä tusseilla tai raaputtamalla jopa ikkunoita vaihtokuntoon.

Kameravalvonta ei juurikaan auta kun niitä ei kuljettaja livenä näe. Pahimmilla häiriköillä ei ole mitään hävittävää ja tuskin myöskään mitään perittävissä.

Valitettavaa kyllä, mutta täällä Tampereella tuntuu näitä ilkivallantekijöitä olevan jopa enemmän kuin pääkaupunkiseudulla vaikka siellä on enemmän liikennettä.

Noi haljenneet stop-napit on ilkivallan jäljiltä, ne ei mene noemaalilla käytöllä rikki, pääkaupunkiseudun autoissa ovat selvinneet ehjinä.
 
Ja autoihin myös kaiken lisäksi oksennellaan ja jopa tyhjennetään virtsarakko... Aika usein on täytyny käydä kuljettajalle sanomassa, mukavaa on kuljettajankin alkaa semmoisia siivoamaan...
 
Takaisin
Ylös