Helsingin raitioliikenteen supistukset 2006

Re: Säästöjen laskenta

Camo Lissabone sanoi:
Mikko Laaksonen sanoi:
Antero Alku sanoi:
Jos siis tällä periaatteella halutaan säästää, se on mahdollista vain muilta kuin Helsingin bussiliikenteeltä ostettujen vuorojen lopettamisella.
Helsingin bussiliikenteen vuoroista voidaan vallan hyvin säästää.
Kuinka niin? Bussiliikennettä on kurjistettu jo ihan liikaa!
Äskeinen kommentti irtosi nyt asiayhteydestään. Pointti oli se, että HKL:n säästäminen itse tuottamastaan metro- ja raitiovaunuliikenteestä tuottaa helposti vain näennäissäästöjä kun kiinteät kulut eivät muutu, vain muuttuvat (kuljettaja, varaosat, sähkö) muuttuvat.

Sen sijaan Helsingin bussiliikenne Oy:n talous on sillä tavoin erotettu Helsingin kaupungin taloudesta, että sen ajamista bussivuoroista säästämällä voidaan säästää myös kiinteitä kuluja. Se puolestaan johtuu siitä, että Helsingin bussiliikenne Oy:n talous ei perustu yksinomaan Helsingin sisäisiin ajoihin vaan se ajaa myös muuta YTV-liikennettä ja voi osallistua myös kilpailuihin muualla. Eli HelB voi saada tuloja kiinteiden kulujensa kattamiseksi myös muualta kuin Helsingiltä.

Tämä ei ollut suoraan kommentti sen puolesta että bussiliikenteestä pitäisi nyt säästää.
 
JE sanoi:
Mahdollista, vaikkei ehkä todennäköistä, voisi kai olla myös yöliikenteen karsiminen tai jokin linjaston muu muuttelu.
Yöliikenteen karsiminen näyttää iskevän lisäsäästönä, ensi viikolla joukkoliikennelautakunnalle ehdotetaan 3T:n yöliikenteen lopettamista kokonaan 4.6.2006 alkaen (3B hoitaisi siis yksin kolmosen yöliikenteen) ja yhden vaunun ottamista pois nelosen yöliikenteestä.
 
HKL ei uskalla antaa järjestelyn tueksi mitään kunnollisia matkustajalaskelmia eikä muitakaan kunnon perusteluja, koska
  • matkustajamäärät ovat varsinkin viikonloppuisin niin suuria, että karsimisvaraa ei ole
  • yövuoroissa matka jätetään yleensä maksamatta, kun kontrollia ei ole (yövuoroissa ei ole koskaan tarkastajia) ja tähän ei jostain syystä haluta puuttua
  • yöliikenteen hoitaminen busseilla tutkittiin 70-luvulla, mutta idean toteuttamisesta luovuttiin
Kukahan selvittäisi, kuinka monta prosenttia ratikkamatkustajista näyttää matkakorttia lukulaitteelle? Jos harhaudumme uskomaan, että matkakorttilaitteen laskema lukumäärä on sama kuin linjan matkustajamäärä, niin johan voisimme karsia puolet ratikkavuoroista pois saman tien, eikä vain yöllä vaan ihan kaikkina liikennöintiaikoina.
 
Ei kai kukaan käytä matkakorttilaitteita matkustajalaskureina? Jos käyttää niin ratikkaliikenteen matkustajamäärät kymmenkertaistuvat jos lipunnäytöstä tehdään pakollista :roll:
Joskus tuntuu, että raitioliikenteen supistusten todelliset syyt liittyvät kuitenkin kaupungin raitiotievastaiseen asenteeseen, eivät rahaan. Jos raha ratkaisisi, lypsävää lehmää ei tahdottaisi teloittaa. Mikä vain saadaan näyttämään kannattamattomalta, kun katsotaan pelkkiä menoja eikä ollenkaan tuloja.
 
HKL-Raitioliikenteellä on matkustajalaskentalaitteet yhdessä nivelvaunussa (50) ja yhdessä matalalattiavaunussa (201). Näitä vaunuja käytetään matkustajalaskentaan.

rvk1249
 
Tuo oli kiinnostava ja myös helpottava tieto. Luulisi että esim. valokennopohjainen laskuri olisi melko täsmällinen.
 
Onko erityistä syytä 3T:n pienempiin matkustajamääriin 3B:hen verrattuna? 3T on joutunut sen takia aikamoiseen kurjistuskierteeseen.
 
Syy on siinä, että erittäin suuri osa yöliikenteen käyttäjistä on kaupunkilaisia, jotka ovat viettäneet iltaa aktiviteetin tai toisen parissa keskustassa, ja tarvitsevat vaunua kotiinpaluuta varten. Kallioon matkustavat käyttävät 3B:tä, kun taas Töölöön menijät 3T:tä. Lännen suuntaan palvelee myös nelonen ja Mannerheimintien bussit, kun taas Kalliossa yöbussitarjonta ei päätä huimaa. Mutta tästäkin logiikasta huolimatta 3B:n ja 3T:n käsitteleminen erillistapauksina on idiotismia, ja kostautuu kaupungille muodossa tai toisessa.
 
Älyttömintä koko hommassa on tämä takapuoli edellä puuhun -tekniikka. Ensin karsitaan vuorot ja linjat pois ja sitten laaditaan kokonaissuunnitelma. Eikö kannattaisi edetä niin, että ensin tutkitaan se yölinjaston rationalisointi kokonaisuutena ja sen jälkeen ryhdytään toimenpiteisiin.

Mistä muuten tämä lisäsäästötarve, jota ei esityslistatekstissä mitenkään perustella, nyt yhtäkkiä on tullut?
 
Keskustelin tänään Jlk:n pj:n Jessica Karhun kanssa. Hän kertoi, että lautakunnassa on jo aiemmin keskusteltu epävirallisesti linjan 3 yöliikenteen karsimisesta. Kuitenkaan asiasta ei missään vaiheessa ollut puhuttu niin, että toisen kolmosen yöliikenne lakkaisi kokonaan, vaan supistuksia oli tarkoitus tehdä molemmilla linjoilla tasapuolisesti.

Keskustelun perusteella uskon, että esitys linjan 3T yöliikenteen lopettamisesta ei toteudu sellaisenaan.
 
Tuo kuullostaa hyvältä uutiselta. Vuorovälit yökolmosilla voivat kyllä tuon jälkeen toisaalta olla ihan mitä vain.
 
JE sanoi:
Vuorovälit yökolmosilla voivat kyllä tuon jälkeen toisaalta olla ihan mitä vain.
3B:n yöliikennettä ajetaan nyt arkiöisin 3x15=45 ja 3T:n 3x16=48. Kolmen vaunun poisto yöliikenteestä tarkoittaisi siis että 3B:tä ajettaisiin jatkossa 2x22/23=45 ja 3T:tä 1x48=48. Noin pitkä vuoroväli 3T:llä ei olisi enää mielekäs, joten jos tasaisiin supistuksiin päädytään otetaan luultavasti vain molemmilta kolmosilta yksi vaunu pois (ja päädytään 22 - 24 min vuoroväliin) ja säästetään kolmannen yövaunun verran jostakin muualta.
 
Tai sitten jätetään Eiran lenkki ajamatta ja säästetään kierrosajassa valtavasti.
 
339-DF sanoi:
Tai sitten jätetään Eiran lenkki ajamatta ja säästetään kierrosajassa valtavasti.
Eikö raitioliikenteessä olisi todella mahdollista tehdä Tampereen kaltaista "hiljaisen ajan linjastoa" joka eroaisi päiväsaikaan ajettavasta peruslinjastosta? Esim. juuri jätettäisiin toiselta kolmoselta eiran lenkki ajamatta.
 
Helsingissä oli aikanaan tällainen. Päivällä 4 kulki Kirurgi-Munkkiniemi, 3 suoraan Mannerheimintietä, 5 Katajanokka-Töölöntori, 6 Hietalahti-Arabia ja 10 Linjat-Ruskeasuo.

Yöllä linjat 6 ja 10 yhdistettiin: 10N Ruskeasuo-Rautatientori-Arabia. Samoin linja 5 integroitiin 3 ja 4 kanssa: 4N Katajanokka-Munkkiniemi ja 3 yöllä Runeberginkadun kautta.

Joskus ammoisina aikoina myös linjalla 1 oli yöliikennettä: kun päivävaunut kääntyivät Kauppatorilla, niin yöllä kierrettiin keskustalenkki eli Kruununhaka-Senaatintori-Kaivokatu-Kaisaniemi.

Linja 10N korvautui vuonna 1977 lähiöiden bussilinjoilla ja 1985 linjan 5 korvaava yöliikenne otettiin käyttöön kaikkina liikennöintiaikoina.

Jos ajatellaan nykylinjastoa, niin rv-liikenteessä pärjättäisiin mielestäni kahdella point-to-point-linjalla: 4N Katajanokka-Töölö-Munkkiniemi 4 vaunulla ja 3N Erottaja-Kallio-Vallila 3 vaunulla. Tulevaisuudessa 4N voi kulkea Kampin kautta ja 3N Sturenkadulta Aleksis Kiven kadulle ja Itä-Pasilaan. Säästöä nykyisestä 3 vaunua.
 
Takaisin
Ylös