MLNRV3-hankinta

Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Ja näin tapahtuu ainoastaan lastenvaunuovilla (NrI/II 2.ovet ja MLNRV 3.ovet). NrI/II vaunuissa tarvitsee tuolloin painaa lastenvaununappia. MLNRV-vaunuissa en muista aukeaako sulkeutuva 3.ovi myös normaalinapilla. Muilla ovilla, ja muilla napeilla ovi ei aukea ulko/sisänapista uudestaan.

Kiitos mielenkiintoisesta nippelitiedosta. Olen siis vahingossa painanut lastenvaununappia. Toimiiko samoin sekä sisä- että ulkopuolisista lastenvaununapeista?
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Kiitos mielenkiintoisesta nippelitiedosta. Olen siis vahingossa painanut lastenvaununappia. Toimiiko samoin sekä sisä- että ulkopuolisista lastenvaununapeista?

Kyllä näin on, ja myös ohjaamon kojelaudan "lastenvaunu auki"-napista saa sulkeutuvan 2.ovet NrI/II-vaunussa aukeamaan. Joskus kun se on ollut tarpeen, ei sormi ole ollut lähelläkään nappia.
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Kyytinnousijan määritelmä on myös joustava :) Viime sunnuntaina otin kuvan lähestyvästä kympistä Johanneksen kirkon pysäkillä aikomuksenani päästä keskustaan, mutta vaunu hurauttikin ohi. Kah kamera kädessä en enää olekaan matkustaja, vaikka seisoisin keskellä pysäkkiä. Erillistä pysäyttämismerkkiähän ei yleensä vaadita, vaan pysäkillä olevan matkustajan pitäisi riittää tai ainakin näin minulle on väitetty kuljettajia ohjeistettavan.

Muistaakseni tuolla Johanneksen kirkon pysäkillä pysähtyy raitiovaunu 10:n lisäksi myös bussi 16, joten ellet näyttänyt kympin kuljettajalle käsimerkkiä ja vaunusta ei ollut kukaan jäämässä pois ei vaunulla ollut syytä pysähtyä, sillä olisithan voinut olla odottamassa bussiakin.
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Tämän päivän Hesarin mukaan markkinaoikeus on hylännyt Koncarin valituksen ja HKL pääsee jatkamaan hankintaa. Lehdessä haastateltu HKL:n hallintojohtaja Yrjö Judström arvioi, että hankintapäätös saadaan tehtyä syksyllä.
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Lehdessä haastateltu HKL:n hallintojohtaja Yrjö Judström arvioi, että hankintapäätös saadaan tehtyä syksyllä.

Onneksi viivästystä tuli tästä sitten vain kolmisen kuukautta. On kai edelleen mahdollista, että ensimmäinen protovaunu tulisi vuoden 2011 lopussa.
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Se on kyllä sääli, että meillä o tullut tavaksi se, että häviäjä lähtee valituskierrokselle ikään kuin automaattisesti. Loppujen lopuksi sillä ei kuitenkaan saavuteta muuta kuin kiusaa vaunuhankinnalle, ylimääräistä työtä tilaajalle ja varmistus siitä, että valittajalta ei ainakaan koskaan tilata mitään.

Končar sai jo aikaan muutaman kuukauden viiveen hankintaan. Nyt Škoda ei ilmeisesti onnistu siinä, mutta harmia saavat kuitenkin aikaan.

Veikkauksia: vieläkö on odotettavissa lisää valituksia? Jos nyt vaikka CAF voittaa, niin Bomba valittaa. Tai jotain. Tylsää :(
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Se on kyllä sääli, että meillä o tullut tavaksi se, että häviäjä lähtee valituskierrokselle ikään kuin automaattisesti.

Joku Skodan johtajahan sanoi jo aikaa sitten etukäteen, että toimivat näin jos tarjous ei pärjää, kun firman ihmiset ovat ilmeisesti katkeroituneet Saksan ja Ranskan isoilla kotiin päin vetävilla markkinoilla. Teknisestihän tuo ei vissiin ollut valitus tarjouksen hylkäämispäätöksestä, vaan HKL:n haastaminen riita-asiassa oikeuteen koko kilpailumenettelyä koskien. Liekö Skoda sitä mieltä, että koko tarjouspyyntö on laadittu Transtechia varten.
 
Asia kyllä nähdään täysin nurinkurisesti. Transtech on kehittänyt vaununsa tätä kilpailutusta varten, ei toisinpäin. Škodalla ja kaikilla muillakin valmistajilla on ollut täysin yhtäläinen mahdollisuus tarjota parhaiten HKL:n tarpeisiin sopivaa vaunua, senhän HKL varmisti esikilpailutuksella.
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Helsingin uudet matalattiavaunut (NRV2010) tilataan Transtech Oy:ltä

Kiitos nopeasta raportoinnista!

Kommentoinkin jo blogiisi, mutta laitetaan tännekin:

Vaunun speksi näyttää tuolla tarkkuudella näin maallikon silmään hyvältä (joskin olisin toivonut pidempää, mutta tässä lienee nyt realiteettien rajat), ja tarjouskin on varmasti ollut hyvä, kun Transtech yrittää saada jalkaa oven väliin ratikkamarkkinoille.

Mutta...

Kyllä aika paljon huolestuttaa se, että vaunut tilataan uudenlaisella konseptilla talolta, joka ei ole ikinä suunnitellut ratikoita. Edeltäjän ratikkatuotanto 30 vuotta sitten ei käytännössä merkkaa enää mitään: designit, työkalut ja henkilöstö ovat sittemmin vaihtuneet.

Miten voidaan varmistaa, ettei Varioiden ongelma, eli testaamaton konsepti joka ei toimikaan, toistu? Rataverkkomme ei ole maailman helpoin, ja matalalattiavaunujen tekeminen sille on todistettavasti vaikeaa.

Täytyy sanoa, että ite olisin laittanut tarjouspyyntöön aika korkealla painolla todistettavat onnistuneet toimitukset. Vaikka maksaa enemmän hannkiessa, saattaa kokonaiskustannus olla halvempi.

Tämä nyt on tietysti jälkijättöistä nurkasta huutelua. Toivotaan että tulee hyviä vaunuja eikä lastentauteja esiinny pahasti!
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

No, hyvä kun tuli vihdoin päätös.

Se mitä kysyisin on että onko vaunun lattia koko pituudeltaan samalla korkeudella vai onko sisällä esim telien kohdalla jotain "kyhmyjä"? Miten kääntyvät telit on ylipäänsä saatu mahtumaan matalan lattian alle? Onko istumajärjestys 2 + 2 vai 1 + 2?

t. Rainer
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Kyllä aika paljon huolestuttaa se, että vaunut tilataan uudenlaisella konseptilla talolta, joka ei ole ikinä suunnitellut ratikoita. Edeltäjän ratikkatuotanto 30 vuotta sitten ei käytännössä merkkaa enää mitään: designit, työkalut ja henkilöstö ovat sittemmin vaihtuneet.

Minua huolestuttaa sama asia.

Varioiden osalta on onni onnettomuudessa ollut, että toimittaja on ollut vakavarainen ja pitänyt vastuunsa. Transtech taas on nyrkkipaja, joka menee nopeasti konkkaan jos toimituksessa menee jotain pieleen.
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

->Millä laskentatavalla tuo kapasiteetti, 148 matkustajaa, on saatu, kuinka monta seisomapaikkaa on neliömetrillä ja toisaalta, mikä on nykyvaunujen kapasiteetti samalla laskentatavalla?
 
Takaisin
Ylös