MLNRV3-hankinta

Kun on ollut Jokerin aloitus ja vaunujen toimitus puheena, niin rupesin etsiskelemään tietoa, milloin Kruunusiltojen vaunut ollaan toimittamassa. Vaunujen hankkimisen hankesuunnitelma on melkein kolme vuotta vanha, ajalta jolloin siltaprojektin valmistumisajankohta oli vielä 2026 puolella ja Yliskylään oli tulossa vielä oma varikko. Suunnitelman käsittelyasiakirjoissa kuitenkin mainitaan 23 vaunun saapumisen vievän 18-20kk, joka on suunnilleen samaa vauhtia, kuin nyt jokerin vaunuilla. Uudemman tiedon kanssa ilmeisesti ongelmana tiedonhankinnassa on ettei KLOY:n asiakirjat ole julkisia. HKL:n puolella vielä olevan metrolafkan investointikulut tämän vuoden talousarviossa ovat vielä Helsingin sivuilla luettavissa.

Joka tapauksessa laskeskelin, jotta kaikki vaunut olisivat käyttökunnossa Tammikuussa 2027, toimitusten pitäisi alkaa viimeistään toukokuussa 2025, eli vain 8kk sen jälkeen kuin viimeinen jokerin vaunu on saapunut nykyisellä vauhdilla. Nämähän saapuisivat Ruskeasuon varikolle, eli niitä voi käyttää muussakin liikenteessä ainakin aluksi, eli ei välttämättä menetettäisi mitään, vaikka vaunut toimitettaisiin heti jokerivaunujen perään, tai ainakin pienemmällä tauolla. Etenkin Kalasataman linjalla voisi olla hyötyä isommasta vaunukoosta ja sitä kauttahan toinen Kruunusiltojen linja on ajamassa, kun silta aukeaa.

Toinen asia on sitten tarvitaanko koko 23 vaunun erää heti kättelyssä, kun 12 ajaa vain Hakaniemeen, eli voidaanko loput toimittaa vasta siltojen avautumisen jälkeen. Toisaalta projekti voi myös valmistua etuajassa, kuten jokerin kanssa.

Onko muille kantautunut mitään tietoa näistä?
 
Pulpahti tällainen mieleen, luulen, että tämä vaatii sisäpiiritietoa: onko muissa kuin 601:ssä edes asennettuna kantakaupunki-tyylista vaihteenkääntäjää?
 
Kaupungin talousarviossa 2024 https://www.hel.fi/static/helsinki/talousarvio/talousarvioesitys-2024.pdf sivu 307 Kruunusiltojen kalustoinvestoinnit on aikataulutettu vuodesta 2024 eteenpäin rahamäärillä 1,0; 36,6 ja 43,6M€. Eli aika varmasti voidaan sanoa, ettei vielä ensi vuonna saavu projektin vaunuja. Saapumiset näyttäisivät myös painottuvan tämänhetkistä aloitusvuotta edeltävälle vuodelle 2026, kun rahamäärät vastaavat 10 ja 13 vaunua noille vuosille. 13 vaunua vuodessa on myös ollut jotakuinkin Jokerin vaunujen saapumistahti.

Toinen asia on sitten tarvitaanko koko 23 vaunun erää heti kättelyssä, kun 12 ajaa vain Hakaniemeen, eli voidaanko loput toimittaa vasta siltojen avautumisen jälkeen. Toisaalta projekti voi myös valmistua etuajassa, kuten jokerin kanssa.

Tähän liittyen on investointiohjelmassa samalla sivulla talousarviota projektille Länsisataman pikaraitiotie (Läpi) aikataulutettu 8 ja 5,1 Miljoonaa euroa vuosille 2026 ja 2027, eli hyvällä tuurilla väliaikainen päätepysäkki Hakaniemessä jää vain vuoden pituiseksi ja kaikki Kruunusiltojen vaunut tarvitaan vasta silloin. Vuoden 2028 alku on kuitenkin jonkin verran ennen Koskelan uuden varikon valmistumista, eli varikkotilan ahtaus voi vaikuttaa linjan 12 Länsiterminaaliin jatkumiseen myöskin.

Tosin tällaiset investointiohjelmataulukot ovat olleet aikaisemmin hyvin epäluotettavia seuraavaa tai paria seuraavaa vuotta pidemmälle.
 
Takaisin
Ylös