MLNRV3-hankinta

T&T:kin sanoo: "Kiinalaisyhtiön mukaan tshekkiyhtiön kaupassa ei ole vielä päästy lopulliseen sitovaan sopimukseen", mistä suoraan näkee, että kiinalaiset ovat vahvistaneet kiinnostuksensa. Eli on tuo asia mukana suomenkielisessäkin versiossa. Siksipä ajattelin, että toteutumistodennäköisyys on aika suuri. Tavanomaisempaa kun on se, että molemmat osapuolet kiistävät jyrkästi julkisuudessa kaiken, kunnes sitten ollaan jo loppumetreillä ja kauppa varmistunut.
 
HS:n mielipidesivulla joku kritisoi Articien väritystä, mutta tekstiä ei pääse näkemään verkossa: http://www.hs.fi/mielipide/art-2000003825821.html

Olisiko jollakulla HS-tilaajalla mahdollisuus referoida teksti tänne?
Ei siinä Articeiden väritystä kritisoida, vaan Varioiden: kirjoitus on vuodelta 1999. HS lisäsi kaikki artikkelit vuodesta 1990 alkaen sivuilleen viime aikoina, joten siksi sitä ei ole voinut lukea aiemmin. Kirjoittaja tietysti kritisoi Varion ohutta keltaista viivaa katonrajassa, sillä hänen mielestään keltaista olisi pitänyt olla enemmän, jotta väritys olisi perinteikäs.
 
Nyt on sitten jo mustaa valkoisella siitä, että Variotramit lähtevät. Ilmeisesti neuvottelut Bombardierin kanssa eivät ole johtaneet sellaiseen lopputulokseen, että huoltosopimus jatkuisi. Edelleen tästä voi päätellä myös, että HKL:n aikomuksena on pitää vaunut liikenteessä sen aikaa kun ne kestävät. Teksti on Ratikkaprojektin loppuraportin sivulta 27 (Kslk:n listan liite 25.4.). Siinä todetaan samalla ensimmäistä kertaa virallisesti ääneen se, että superhitaat vaihdenopeudet johtuvat Variotrameista.

"Näinpä on turvallisuussyistä sekä vaunujen ja risteysten säästämiseksi jouduttu asettamaan Variotram-vaunuja varten vaihteisiin 10 km/h yliajonopeusrajoitus. Nopeusrajoitus koskee myös muita vaunutyyppejä, vaikka ongelmat ovat suurimmat juuri tällä vaunutyypillä. Variotram-vaunut poistuvat liikenteestä vuoteen 2019 mennessä, jolloin kaluston asettamista nopeusrajoitteista voidaan osin luopua."

Articejahan on tulossa nyt yhteensä 60 kappaletta. Elokuussa uudistuva raitiolinjasto vähentää vaunutarvetta huomattavasti, joten jatkossa liikenteen hoito sujuu 52 välipalavaunulla ja 60 Articilla hyvin.

Kalasatama ja Kruunuvuoren linja saattavat vaatia lisäkalustoa, tai sitten ei. Toistaiseksi uudet rataosat on aika pitkälti hoidettu kaluston kokonaismäärää kasvattamatta.
 
Vaunu numero 428 kävi Tampereella ja keräsi hyvin huomiota. Tässä muutama juttulinkki:

https://yle.fi/uutiset/3-9652050
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/ta...en-ihme-veti-vakea-magneetin-lailla-200185989
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/ra...lta-se-naytti-pispalan-valtatiella-200190749/

Tamperelaisena hieman yllätyin, miten ahdas vaunun käytäväkuilu on. Tai siis se on ihan yhtä ahdas kuin vanhoissakin. En ole tällaiseen uuteen Helsingissä vielä tutustunut ja sen ulkonäkö jotenkin luo ilmavamman mielikuvan. Tampereen 25cm lisäleveys tulee tarpeeseen.
 
Vaunu numero 428 kävi Tampereella ja keräsi hyvin huomiota.

Tamperelaisena hieman yllätyin, miten ahdas vaunun käytäväkuilu on. Tai siis se on ihan yhtä ahdas kuin vanhoissakin. En ole tällaiseen uuteen Helsingissä vielä tutustunut ja sen ulkonäkö jotenkin luo ilmavamman mielikuvan. Tampereen 25cm lisäleveys tulee tarpeeseen.

Onhan se ahdas – juuri niin leveä kuin metrin raideleveydellä voi pyörien väliin mahtua. Eiköhän Tampereen 1435 mm raideleveys näy aika suoraan käytävänkin leveydessä. Innolla odotan, että sieltä jokin protovaunu tai maketti saataisiin tänne näytille.
 
https://www.railjournal.com/fleet/final-order-placed-for-forcity-smart-artic-helsinki-tram/

Osaako joku sanoa, onko tosiaan niin ettei Articeja tehdä Helsinkiin enää enempää, kuten tuo juttu sivulauseessa väittää? Mistä moinen, jos optiosta on vielä kymmeniä vaunuja tekemättä? (SkyscraperForumilla puolalaiset vetävät tästä jo ties millaisia johtopäätöksiä, siksi kyselen...)

HKL:n varikkosuunnitelmassa olevassa kalustoennusteessa ei aijota noita nykyisentyyppisiä Articceja enempää tilata, ja MLNRV1 sekä 2:sta vuodesta 2027 korvaa "uusi vaunutyyppi", joka voi siis olla Artic, mutta ei tuo X34 "Helsinki" malli, jota tulee olemaan täällä 70 ja Schoneichessä 3. Kyllä tilaukset loppuun tehdään ja eikä tuossa sanota että valmistus loppuisi heti vaan Schoneichen kolmannen vaunun tilauksen myötä, eli kun se on toimitettu niin enempää ei tehdä.

Tuossa tarkoitetaan juuri Helsingin versiota, joka on sovitettu 15m kaarresäteille. Tampereenhan ratikka tulee olemaan myös Artic X34, mutta 25m kaarresäteen takia se on kymmenen metriä pitempi. Tilatut 70 vaunua riittää kantakaupungin verkon laajennuksiin 2023 asti, mutta Kalasatamaa varten pitää jo tilata lisää vaunuja, jotka todennäköisesti tulevat olemaan Jokerivaunuja, eikä vielä uutta kantakaupunkivaunua.
 
HKL jakoi twitterissä kuvan kantakaupunki-Artic sarjan viimeisestä vaunusta tehtaalla koottavana. Viimeisen vaunun numeroksi on tulossa sittenkin 472, eli protovaunujen korvaajat numeroidaan sarjan loppuun.
 
Hieman off-topic: Onko HRO:llä tai HKL:lla ollut aikaisemmin 400-sarjan vaunuja?
HRO:n puolella on ollut moottorivaunuja alkaen numerosta 401 ylöspäin vuodesta 1930 alkaen. Tuosta eteen päin tilatuille (HRO:n) moottorivaunuille varattiin nimenomaan 400-sarjan numeroita, mutta sotien takia osa vaunuista pystyttiin toimittamaan vasta HKL:n aikana, jolloin 437:stä ylös päin olleet numerot jäivät teoreettisiksi numerovarauksiksi. Neliakselinen ASEA-vaunu HKL 186 sitä vastoin ehti olla muutaman vuoden numerolla 436, HRO-aikakauden viimeisinä vuosina. Hyvin iso osa HRO:n vaunukalustosta sai uudet numerot liikennelaitoksen aloittaessa toimintansa. Toisaalta esimerkiksi vaunut 121 - 150 olivat näillä numeroilla niin HRO:lla kuin HKL:llakin, tämä esimerkkisarja oli vuosilta 1928 - 29.

Tarkempia tietoja voi hakea Suomen Raitiotieseuran kotisivuilta https://www.raitio.org
 
Kysymys vähän aiheen sivusta: kuinka suuri osa kaikkien Skodan myymien Articien valmistuksesta tapahtuu Otanmäessä? Pahoittelut, jos tästä on jo foorumin muissa ketjuissa. En äkkiseltään hakemalla löytänyt.

Skoda on siis vaunumallin sivulla listattujen referenssien mukaan myynyt Forcity Smart Tram / Artic malleja pitkät sarjat Rhein-Neckar-Verkehrille (Heidelberg, Mannheim, Ludwigshafen) ja Tsekkiin Ostravaan ja Skodan kotikaupunkiin Plzeňiin. Kootaanko näitä vaunuja Otanmäessä, vai Skodan tehtailla vähän lähempänä?

https://www.skoda.cz/en/products/tramcars/forcity-smart/

Tuo on muuten käsittääkseni heittämällä laajinta suomalaisen kiskokaluston vientiä ikinä, jos nyt suomalaiseksi sitten lasketaan.
 
Toi Ostravan yksinivelinen Artic näyttää aika mielenkiintoiselta. Tehdäänköhän siitä vielä niveletön malli johonkin? Lissaboniin?
 
Kysymys vähän aiheen sivusta: kuinka suuri osa kaikkien Skodan myymien Articien valmistuksesta tapahtuu Otanmäessä? Pahoittelut, jos tästä on jo foorumin muissa ketjuissa. En äkkiseltään hakemalla löytänyt.

Skoda on siis vaunumallin sivulla listattujen referenssien mukaan myynyt Forcity Smart Tram / Artic malleja pitkät sarjat Rhein-Neckar-Verkehrille (Heidelberg, Mannheim, Ludwigshafen) ja Tsekkiin Ostravaan ja Skodan kotikaupunkiin Plzeňiin. Kootaanko näitä vaunuja Otanmäessä, vai Skodan tehtailla vähän lähempänä?

https://www.skoda.cz/en/products/tramcars/forcity-smart/

Tuo on muuten käsittääkseni heittämällä laajinta suomalaisen kiskokaluston vientiä ikinä, jos nyt suomalaiseksi sitten lasketaan.

ForCity Smart Articeja eli Transtechin perua olevia malleja ovat ForCity Smart Artic Helsinki, ForCity Smart Artic Tampere, ForCity Smart Artic Jokeri sekä ForCity Smart RNV. Muut ForCity Smart -mallit ovat Škodan itsensä kehittämiä malleja. Esimerkiksi nuo Ostravan ja Pilsenin mallit ovat korileveydeltään 2,5 metriä ja muotoilultaan eri tuoteperhettä.

Transtechille alihankintana muotoilua tehnyt Suomalainen IDIS Design on ollut kaikkien neljän ensiksi mainitun mallin päämuotoilija ja mallien sukulaisuus näkyykin selvästi esim. sisustuksessa kattopaneelien muotoilussa ja muutamissa muissa yksityiskohdissa.

Otanmäessä on valmistettu/koottu kaikki Suomeen jäävät Articit (sekä SRS:lle Saksaan tänä vuonna toimitettu yksilö) korin hitsaus ja varustelu mukaan lukien, kun taas RNV:lle Saksaan toimitettavan pitkän sarjan korit hitsataan Otanmäessä, mutta vaunujen muu varustelu tapahtuu Tšekin tehtaalla (lähde: Kainuun Sanomat).

Toki Tampereelle ja Jokerille tuleviin Articeihin on tehty suunnittelua myös Tšekeissä. Esim. sähkökäyttö, ajomoottorit ja ohjaamossa käytettävää tekniikkaa tulee suoraan Škodalta. 1000 millin raideleveydelle rakennettujen Helsingin ja Jokerin vaunujen telit ovat myös Otanmäen valmistetta, kun taas Tampereen vaunujen telit tulevat Škodalta.
 
Takaisin
Ylös