Sivu 5 / 5 EnsimmäinenEnsimmäinen 12345
Näytetään tulokset 61-69/69

Viestiketju: Raide-Jokerin rakentaminen

  1. #61

    Liittynyt
    14.05.2010
    Viestejä
    71

    oletus Vs: Raide-Jokerin rakentaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut 339-DF Näytä viesti
    Tarkoitin, että jos valituksen kohde pystyy osoittamaan, että valitus on ilmeisen perusteeton taikka jopa vain kiusantekomielessä tehty, ja myös, että valituksen kohteelle on syntynyt valituksen aiheuttaman viivästymisen vuoksi todellisia, todennettavia kustannuksia, niin valittajalle syntyisi vahingonkorvausvelvollisuus.

    Suurissa hankkeissa tuollaiset ylimääräiset kustannukset voivat olla miljoonaluokassa.
    Joulukuussa 2020 julkaistussa HS:n erikoisartikkelissa mainittiin seuraavaa:

    "PATTERIMÄELLÄ Raide-Jokeri on saanut poikkeusluvan puunkaatoa varten, mutta päätöksestä voidaan valittaa. Jos näin käy, tunneliurakka seisahtuu syyskuussa.

    Raide-Jokeria urakoivan allianssin projektipäällikkö YIT:n Ari Bergström laskee, että tähän mennessä lisäkustannuksia on veronmaksajille kertynyt valitusten vuoksi jo puoli miljoonaa euroa, ja summa nousee 3,5 miljoonaan euroon, vaikkei lisävalituksia enää tulisi."


    Tämä on toki urakoitsijan näkemys asiasta, mutta toisaalta siellä päässä mahdolliset lisäkustannukset ensimmäisenä näkyvätkin. En osaa arvioida, millainen valitus voitaisiin katsoa perusteettomaksi ja ollaanko tässä Patterimäen tapauksessa lähelläkään sellaista tapausta, mutta varmaankin tuon 3,5 miljoonaa euroa olisi voinut käyttää johonkin hyödyllisempäänkin - varsinkin korona-aikoina tuollaiselle rahamäärälle olisi varmasti paljonkin käyttöä.

  2. #62
    Makke93 avatar
    Liittynyt
    23.11.2015
    Sijainti
    Myyrmäki, Vantaa
    Viestejä
    809

    oletus Vs: Raide-Jokerin rakentaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Rehtori Näytä viesti
    KHO ei antanut valituslupaa Patterinmäen länsipuolelle, eli nyt koko osuus on mahdollista toteuttaa. Ikävää että viherhörhöt saivat venytettyä prosessia näin pitkään, mutta nyt onneksi päästään eteenpäin.
    Ehdin jo luulla, että KHO oli ottanut asian käsittelyyn, kun valitusluvan hausta oli vierähtänyt yli kuukausi.

    Näiden kutsuminen viherhörhöiksi antaa sivusta seuraajalle kuvan, että tässä olisi ollut oikea, vaikka ehkä väärin suunnattu huoli liito-oravista. Ja ettei niitä käytetty vain keppihevosena, kuten lintujen pesintää valituskierteen alussa. Toivon mukaan projektissa on nyt otettu opiksi eikä jäädä odottelemaan seuraavaa valitusta mistä lie harvinaiskasvista, kun kerran puskurit on syöty.


    Asiasta toiseen, Maaherrantien rakentaminen alkaa 1.3 ja 550 siirtyy poikkeusreitille, josta se ei enää palaa ennen kuin mennään jo kiskoja pitkin. Eli jos haluaa kokea sen vielä kerran bussin kyydissä niin aikaa on enää viikko.

  3. #63
    MJG
    MJG ei ole kirjautuneena

    Liittynyt
    29.06.2009
    Viestejä
    314

    oletus Vs: Raide-Jokerin rakentaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Jolittn Näytä viesti
    Joulukuussa 2020 julkaistussa HS:n erikoisartikkelissa mainittiin seuraavaa:

    "PATTERIMÄELLÄ Raide-Jokeri on saanut poikkeusluvan puunkaatoa varten, mutta päätöksestä voidaan valittaa. Jos näin käy, tunneliurakka seisahtuu syyskuussa.

    Raide-Jokeria urakoivan allianssin projektipäällikkö YIT:n Ari Bergström laskee, että tähän mennessä lisäkustannuksia on veronmaksajille kertynyt valitusten vuoksi jo puoli miljoonaa euroa, ja summa nousee 3,5 miljoonaan euroon, vaikkei lisävalituksia enää tulisi."


    Tämä on toki urakoitsijan näkemys asiasta, mutta toisaalta siellä päässä mahdolliset lisäkustannukset ensimmäisenä näkyvätkin. En osaa arvioida, millainen valitus voitaisiin katsoa perusteettomaksi ja ollaanko tässä Patterimäen tapauksessa lähelläkään sellaista tapausta, mutta varmaankin tuon 3,5 miljoonaa euroa olisi voinut käyttää johonkin hyödyllisempäänkin - varsinkin korona-aikoina tuollaiselle rahamäärälle olisi varmasti paljonkin käyttöä.
    Mainittu spekulatiivinen summa ei synny valituksista, jotka ovat normaalia peruskauraa, vaan taitamattomasta suunnittelusta, joka ei ole ottanut valitusten mahdollisuutta huomioon.

  4. #64
    Makke93 avatar
    Liittynyt
    23.11.2015
    Sijainti
    Myyrmäki, Vantaa
    Viestejä
    809

    oletus Vs: Raide-Jokerin rakentaminen

    Jokerin sivulla on tiedote, että Patterimäen länsipuolen rakentaminen alkoi viime maanantaina puunkaadoilla https://raidejokeri.info/patterimaen...tyot-alkoivat/

  5. #65
    Tunnistettu jäsen
    Liittynyt
    28.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    1471

    oletus Vs: Raide-Jokerin rakentaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut MJG Näytä viesti
    Mainittu spekulatiivinen summa ei synny valituksista, jotka ovat normaalia peruskauraa, vaan taitamattomasta suunnittelusta, joka ei ole ottanut valitusten mahdollisuutta huomioon.
    Patterimäen tapauksessa käytetty valitusreitti on täysin uusi. Eräänlainen innovaatio siis. Taitavakaan suunnittelija ei käytännössä pysty varautumaan sellaiseen, mistä kenelläkään ei ole aiempaa kokemusta. Normaaleihin asemakaavan valitusaikoihin oli toki varauduttu ja ne valituskierrokset käytiinkin aikataulujen puitteissa. Kuten myös yleiskaavan valituskierrokset ennen asemakaavaa.

    Innovaatio oli siis vaatia työmaan käynnistyessä Ely-keskukselta kiireellistä toimenpidekieltoa ja valittaa siitä, ettei toimenpidekieltoa määrätty.

    Jatkossakaan tämän valitusriskin poistamiseen ei olisi juuri muuta keinoa kuin kaataa puut pari vuotta ennen töiden suunniteltua aloitusta, mikä olisi monella muulla tavalla ongelmallista. Tai sitten varsinaisen rakentamisen aikatauluun pitäisi lisätä pari vuotta ylimääräistä.

  6. #66
    Makke93 avatar
    Liittynyt
    23.11.2015
    Sijainti
    Myyrmäki, Vantaa
    Viestejä
    809

    oletus Vs: Raide-Jokerin rakentaminen

    Jäät oli jalkakäytäviltä sulanut sen verran, että pääsin eilen tekemään kävelylenkin katsomaan töiden etenemistä Patterimäen länsipuolelta, kun sieltä ei projekti itse ole kuvia julkaissut.

    Tuli otettua pari kuvaa ihmetellessä. Näkymä työmaan länsipäästä
    Keskiosasta kuvat 1 ja 2 sekä Puita aidattuna työmaan varrella ja tunnelin tulevan läntisen suuaukon paikka

    Lisäksi otin kuvia mäen itäiseltä puolelta työmaan keskivaiheilta 1 2 ja 3 sekä näkymän Pitäjänmäentieltä

  7. #67
    Makke93 avatar
    Liittynyt
    23.11.2015
    Sijainti
    Myyrmäki, Vantaa
    Viestejä
    809

    oletus Vs: Raide-Jokerin rakentaminen

    Projektin sivulla ilmoitettiin eilen, että rakentamishommissa on päästy puoleenväliin. Lisäksi kerrottiin tavoitteena olevan, että vuoden lopussa olisi rataa valmiina noin 20km.

    Aika pitkään saa valmis rata seisoa käyttämättömänä, kun koeajot on tarkoitus aloittaa vasta 2023.

  8. #68

    Liittynyt
    02.11.2015
    Sijainti
    Espoo
    Viestejä
    67

    oletus Vs: Raide-Jokerin rakentaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Makke93 Näytä viesti
    Projektin sivulla ilmoitettiin eilen, että rakentamishommissa on päästy puoleenväliin. Lisäksi kerrottiin tavoitteena olevan, että vuoden lopussa olisi rataa valmiina noin 20km.

    Aika pitkään saa valmis rata seisoa käyttämättömänä, kun koeajot on tarkoitus aloittaa vasta 2023.
    No en nyt sanoisi, että se kauhean kauaa seisoisi käyttämättömänä. Jos puoleenväliin pääsyyn on mennyt 1v9kk, ja 2019-2020 talvi ei ollut kummoinen, niin voisi kuvitella, että lopun rakentamiseen menee noin 2 vuotta. Siinä ollaankin jo 2023 puolella, jolloin onkin tarkoitus aloittaa käyttöönottotestit ja koeliikenne.

  9. #69

    Liittynyt
    15.01.2014
    Viestejä
    272

    oletus Vs: Raide-Jokerin rakentaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Makke93 Näytä viesti
    Projektin sivulla ilmoitettiin eilen, että rakentamishommissa on päästy puoleenväliin. Lisäksi kerrottiin tavoitteena olevan, että vuoden lopussa olisi rataa valmiina noin 20km.

    Aika pitkään saa valmis rata seisoa käyttämättömänä, kun koeajot on tarkoitus aloittaa vasta 2023.
    Elizbeth Line:n rakentamista Lontoossa jo ihmisiän seuranneeena parempi sanoa että hyvä että ei ole kiire, toisaalta luulisin että iso töisiä ja vaikeita paikkoja vielä tekemättä joten eiköhän tässä aika käytetä aika hyvin.

Sivu 5 / 5 EnsimmäinenEnsimmäinen 12345

Vastaavia viestiketjuja

  1. HKL: Raide-Jokerin rakentaminen alkaa maanantaina 3. kesäkuuta useassa kohteessa
    kirjoittanut RSS foorumissa Joukkoliikenneuutiset
    Vastauksia: 5
    Viimeisin viesti: 10.05.2019, 05:35
  2. HSL: Raide-Jokerin hankesuunnittelu loppusuoralla
    kirjoittanut RSS foorumissa Joukkoliikenneuutiset
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 09.11.2015, 16:00
  3. HSL: Raide-Jokerin asukastilaisuudet alkavat 11.5.
    kirjoittanut RSS foorumissa Joukkoliikenneuutiset
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 07.05.2015, 13:30
  4. Raide-Jokerin nopeuttaminen
    kirjoittanut Knightrider foorumissa Kehittämishankkeet
    Vastauksia: 109
    Viimeisin viesti: 12.03.2011, 10:18
  5. Raide-Jokerin varikko
    kirjoittanut 339-DF foorumissa Kehittämishankkeet
    Vastauksia: 11
    Viimeisin viesti: 27.03.2008, 05:45

Tämän viestiketjun aihemerkinnät

Lähettämissäännöt

  • Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Et voi vastata viesteihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •