Laajasalon raideyhteys

Rakennuslautakunnan esityslistalla (http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/d...ad991b1/17esityslista02092008.pdf?MOD=AJPERES) ei valitettavasti ole sen järkevämpää tekstiä kuin yleisten töiden lautakunnan pöytäkirjassa. Siltarakentaminen ja raitioliikenne torjutaan hyvin heppoisin perustein.
Kaikesta päätellen on vielä "monta kantoa kaskessa" ennenkuin mitään lopullista päätöstä raitiotiestä Laajasaloon on lyöty lukkoon :(. Puhumattakaan sen toteuttamisesta.
 
Laajasalon ratikan kohtalonkysymys on nyt se, annetaanko rakentaa silta vai pitääkö ympäristösyistä mennä tunneliin.

Minusta raitio- ja kevyenliikenteen silta on ihan ok, kyllähän kaupungissa siltoja voi olla.Ilmeisesti osalle ihmisistä siltahankkeesta tulee kuitenkin mieleen suunnilleen Smith-Polvisen hankkeen sillat.

Ratikka toimii Laajasalon etäisyyksillä ihan erinomaisesti.
 
Paitsi ehkä se, että tähän asti kaikki Helsingin sillat ovat olleet rumia.
Toisaalta, ne on järjestäen tehty 60-70 luvulla, aikansa betoniarkkitehtuuri tuppaa olemaan rumaa. Muita uusia siltoja ei tule mieleen kuin Vanhankaupungin lahden kävelysilta, eikä se ole minusta ollenkaan hassummpi.
 
Makuasiat eivät ole kunnollisia argumentteja. Esillä olleissa siltamalleissa oli variaatioita ensimmäisistä katsannoista.
 
Ympäristölautakunnalla on tämän päivän kokouksessaan lausunnon antaminen Kruunuvuorenrannan osayleiskaavasta. Tässä lautakunnassa näyttää selvitykset olevan luetut. Ei esitetä selvitettäväksi asioita jotka on jo selvitetty ja ymmärretään esitetyn ratkaisun edut.

Antero
 
Ympäristölautakunnalla on tämän päivän kokouksessaan lausunnon antaminen Kruunuvuorenrannan osayleiskaavasta. Tässä lautakunnassa näyttää selvitykset olevan luetut. Ei esitetä selvitettäväksi asioita jotka on jo selvitetty ja ymmärretään esitetyn ratkaisun edut.
Ainakaan lautoista ei lautakunta melunnut:
Ympäristölautakunta sanoi:
Lausunto kaupunginhallitukselle Kruunuvuorenrannan osayleiskaavaehdotuksesta

Hyväksyttiin yksimielisesti jäsen Kati Vierikon lisäysehdotus kohtaan Liikennejärjestelyt (s. 22), 1. kappale, lauseen

"kevyen liikenteen reitit ovat tärkeä edellytys pyöräilyn edistämiseksi" jälkeen.

Uusi teksti:

"Ympäristölautakunta ehdottaa että sillasta ja mahdollisista muista joukkoliikennevaihtoehdoista tehtäisiin ympäristönvaikutusten arviointi. Tuleva siltarakenne vaatii huomattavia perustuksia Kruunuvuorenrannan puolella. Osayleiskaavan laadintavaiheessa on tarpeen selvittää siltahankkeen luonto- ja ympäristövaikutukset. Suunnittelussa tulee huomioida erityisesti merialueen tuulisuus, liityntäkohta Kruunuvuorenrannan puolella ja CO2- ja pienhiukkaspäästöt, eri liikennemuotojen tarvitsemien asemien ja muun infrastruktuurin energiankulutus sekä niiden tuottamat CO2-päästöt sekä eri vaihtoehtojen vaikutus kevyen liikenteen, joukkoliikenteen ja henkilöautoliikenteen määriin ja kulkutapaosuuksiin".


Hyväksyttiin yksimielisesti jäsen Simo Hämäläisen lisäysehdotus sivulle 22, toiseksi viimeisen kappaleen loppuun:

"Suunnittelussa tulee huomioida sujuva pääsy Herttoniemen metroaseman liityntäpysäköintiin."
http://www.hel.fi/wps/portal/Ympari...=/Ymk/fi/uutiset/ymparistolautakunta_2_9_2008
 
Vaikuttaisi tuon perusteella siltä, että metro on vielä selkeästi pelissä mukana.
 
En oikeasti tajua mitä lautakunta ajaa takaa Herttoniemen metron liityntäpysäköinnillä, jos Laajasalosta on suora yhteys keskustaan niin en oikein ymmärrä miksi joku ajaisi autolla Herttoniemeen ja nousisi siellä metroon? Mutta ei tuosta nyt mitään haittaakaan ole.
 
En oikeasti tajua mitä lautakunta ajaa takaa Herttoniemen metron liityntäpysäköinnillä, jos Laajasalosta on suora yhteys keskustaan niin en oikein ymmärrä miksi joku ajaisi autolla Herttoniemeen ja nousisi siellä metroon? Mutta ei tuosta nyt mitään haittaakaan ole.

Teoriassa kai joku idän suuntaan menevä voisi tehdä niin. Miksei, jos työpaikka on ihan jonkun metroaseman nurkalla tai vaikka Kalasatama-Sörnäinen -alueella. Mutta auto + metro + liityntäbussi ei kyllä ole vaihtoehto.
 
Ihmiset matkustavat monista syistä ja monilla eri tavoilla. Jotkut saattavat hyvinkin jättää auton liityntäpysäköintiin, ja matkustaa metrolla itään tai länteen, ehkä joskus vielä etelään ja pohjoiseenkin, vaikkei se tarjolla olevien joukkoliikennereittien perusteella olisi loogisin tai ideaalein.
 
Rakennuslautakunta onneksi palautti uudelleen valmisteltavaksi lausunnon Kruunuvuorenrannan osayleiskaavasta. Uusi ehdotus (http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/f...ad991b1/18esityslista16092008.pdf?MOD=AJPERES) onkin sitten ihan eri planeetalta:

Rakennuslautakunta sanoi:
Liikenneratkaisut ovat avainasemassa alueen identiteetin ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumiselle. Nopea raitiotie keskustaan on ainoa mahdollisuus toteuttaa yleiskaava 2002:n selostusosassa jo edellytetty kiinteä joukkoliikenneyhteys Kruunuvuoren ja keskustan välille. Raitiotie- ja kevyen liikenteen yhteys keskustaan heti 2010–luvun alussa mahdollistaa Kruunuvuorelle identiteetin Munkkiniemen tapaisena, urbaanina mutta pienimittakaavaisena kantakaupungin jatkeena. Jälkeenpäin rakennettu joukkoliikenne ei enää muuta alueen luonnetta ja arvostusta.

Suvilahden pienvenesataman sulkeminen purjeveneiltä ei tue kaupungin pyrkimyksiä tarjota asukkaille toimivia ja kestäviä virkistysratkaisuja. Vaihtoehtoisia tunneliratkaisuja tulee vielä tutkia. Sama koskee kilometrin mittaista, Kruunuvuorenselän ylittävää siltaa penkereineen. Esteettisesti suunnitellun, monumentaalisen raitiotie- ja kevyen liikenteen sillan voi ajatella olevan osa merenrantakaupunkia. Silta voi parhaimmillaan jopa parantaa kaupunkikuvaa sekä Helsingin imagoa kestävän kehityksen kaupunkina. Tästä huolimatta on vielä tarkkaan harkittava Kruunuvuoren sillan korvaamista tunnelilla. Tunneliratkaisu ei myöskään sisällä sellaisia talviaikaisen jäätymisen ja tuulisuuden aiheuttamia liikenteellisiä riskitekijöitä, jotka väistämättä liittyvät ylipitkään siltaan. Lauttayhteyden kaltaisella omaperäisellä liikennöintiratkaisulla on alueen erityispiirteitä mahdollista korostaa. Valittiin kiinteäksi yhteydeksi silta- tai tunnelivaihtoehto tai niiden yhdistelmä, ei lauttayhteydestä tule kokonaan luopua.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
HS uutisoi tänään, että Helsinki valmistautuu budjetissaan (ja tulevien vuosien menoarvioissaan) siihen, että Kruunuvuoreen johtava ratikkasilta valmistuu ja otetaan käyttöön vuonna 2014.
 
Takaisin
Ylös