Laajasalon raideyhteys

Mitäs tämä em. metrojuttu nyt onkaan taas, Antero tai Mirva? Eikö ole jo päätös raitiotiestä Kruunuvuoren salmen yli sillalla?
 
En ole Antero enkä Mirva, mutta päätöstä Kruunuvuorenrannan joukkoliikenneratkaisusta ei ole. Joukkoliikennelautakunta ja kaupunkisuunnittelulautakunta ovat päätyneet ehdottamaan raitiotieratkaisua, mutta lopullinen päätösvaltahan asiassa on kaupunginvaltuustolla.
 
En ole Antero enkä Mirva, mutta päätöstä Kruunuvuorenrannan joukkoliikenneratkaisusta ei ole. Joukkoliikennelautakunta ja kaupunkisuunnittelulautakunta ovat päätyneet ehdottamaan raitiotieratkaisua, mutta lopullinen päätösvaltahan asiassa on kaupunginvaltuustolla.
Just. Eli kaikki on tavallaan "auki" vielä ja voi muuttua suuntaan tai toiseen? Toki hankkeen toteutumiseekin on vielä niin pitkä aika, että moni asia ehtii muuttua vielä ennen sitä.
 
Eli kaikki on tavallaan "auki" vielä ja voi muuttua suuntaan tai toiseen?

Riippuu varmaan ihan siitä, keltä kysyy ;) Onhan täällä moneen kertaan toitotettu, että Kehäradasta tai länsimetrostakaan ei ole vielä tehty rahoituspäätöstä. Ne ovat hankkeina kuitenkin selvästi pidemmällä päätöksenteossa kuin Laajasalon raideyhteys.

Kaupunginvaltuusto tuskin repii auki Laajasalon raideyhteydessä ratikkaratkaisua, vaikka joku muu lautakunta ehdottaisikin metroa. Silta vs. tunneli -asia voikin sitten muuttua. Kaupunginvaltuuston mahdollinen päätös ratikasta on kuitenkin vain periaateratkaisu. Sen jälkeen ratikkaratkaisu olisi "virallinen totuus", jonka mukaan jatkovalmistelua tehdään, mutta edelleen olisi auki, tehdäänkö ratikkaa koskaan.
 
Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta eikös päätöksentekopolku mene näin:

Jlk ja kslk ovat päättäneet esittää nyt kh:lle, että tehdään ratikka ja silta.

Seuraavaksi Kh päättää, että tehdään hankesuunnitelma. Mitä todennäköisimmin Kh päättää, että hankesuunnitelma tehdään ratikasta ja sillasta. Kaksi lautakuntaa, joiden toimialaan tuo kuuluu, haluaa näin. Samoin kh:ssa asian esittelevä apulaiskaupunginjohtaja. Jonkun yleisten töiden lautakunnan lausunto ei siinä paljon paina. Teoriassa kh voisi tietysti myös päättää, että tehdäänkin hankesuunnitelma metrosta.

Sitten hankesuunnitelma valmistuu. Lautakunnat käsittelevät sen ja päättävät esittää kh:lle, että suunnitelma toteutetaan eli tehdään ratikka ja silta. Ne voivat toki myös esittää, että ei tehdä mitään.

Kh päättää lautakuntien esityksestä esittää valtuustolle, että tehdään ratikka ja silta. Kh voi myös päättää, että se esittää, ettei tehdä mitään.

Kun asia vihdoin tulee valtuustoon, se voi joko päättää, että hankesuunnitelma toteutetaan tai se voi päättää, että ei toteuteta eli ei tehdä mitään. Valtuusto ei Helsingissä käytä tällaisissa asioissa enää valtaa käytännössä, joten vaihtoehdot ovat koko lailla tuossa. Teoriassa valtuusto voisi repiä koko jutun auki ja päättää, että tehdäänkin hankesuunnitelma metrosta. Mutta sellaista päivää ei kyllä Helsingin valtuustossa nähdä.
 
Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta eikös päätöksentekopolku mene näin:
Kyllä se menee, mutta yksi asia tästä vielä puuttuu.

Kaupunginhallituksen päätös tässä asiassa on se, mitä suurimmat ryhmät eli Kokoomus, SDP ja Vihreät tästä keskenään sopivat. En ole kuullut, että näissä ryhmissä olisi suuria säröjä sen suhteen, että poikettaisiin siitä, mitä valmistelevat lautakunnat ovat päättäneet.

Yleisten töiden lautakunta ei päätä tätä asiaa millään lailla, vaan se antaa lausunnon, eli kertoo, mitä mieltä se on. Kaupunginhallituksen valmistelija eli apulaiskaupunginjohtaja Penttilä otta lausunnon huomioon haluamallaan tavalla ja kirjoittaa päätösehdotuksen neuvoteltuaan myös poliittisten ryhmien kanssa.

Lausunto on vähän saman tyylinen asia kuin ääni äänestyksessä. Jos lausunnossa ei huomauteta esim. asiasta, joka vaikka lain mukaan edellyttää muutosta, lausunto on todellakin vain mielenilmaisu. Eikä yksi poikkeava mielenilmaisu riittä muuttamaan sitä, mitä mieltä enemmistö on.

Palaamista kalliiseen, hitaaseen ja autoilua suosivaan metroratkaisuun en pidä millään lailla mahdollisena senkään vuoksi, että Suomen valtion lisäksi H:gin kaupunki on sitoutunut omassa energiaohjelmassaan mm. päästöjen vähentämiseen. Siitä on päättänyt valtuusto, jonka tahtoa kaupunginhallituksen on noudatettava. Ja sen tahdon täyttämistä ei auta valita mahdollisimman kallis metroratkaisu, joka myös tuottaa eniten päästöjä.

Antero
 
Kehäradasta ja länsimetrosta on jo päätös.
www.vm.fi/budjetti
Onhan niistä montakin päätöstä. Espoon kaupungihallitus on tosin kokouksessaan 11.8. päättänyt, ettei Matinkylän metrosta olekaan päätöstä.

Laajasalon ratikasta on myös päätöksiä. Kaupunkisuunnittelu- ja joukkoliikennelautakuntien päätökset.

Musiikkitalostakin oli monta päätöstä, joiden jälkeen pelättiin, ettei talosta sittenkään tule mitään, vaikka monttukin on jo räjäytetty. Tarkkaan ottaen kai on sanottava, että vasta sitten on päätös, kun on päätetty metro- tai ratikkaliikenteen alkamisesta. Ja rakentamisesta on päätös silloin, kun kaikki urakat on päätetty tilata.

Voihan tätä saivarrella, erityisesti omien toiveiden mukaan.

Antero
 
Lautakunnan jäsenen suusta:
Pörrö Sahlberg sanoi:
Lausunto Kruunuvuorenrannan osayleiskaavasta.

Tästä keskustelimme jo viimeviikolla tunnin verran ja palautimme asian uudelleenvalmisteluun evästyksin. Saimme aikataulusyistä muokatun esityksen vasta tänään pöydälle. Esityksessä oli hyvin otettu mukaan lautakunnan käymää keskustelua, teimme muutamia tarkennuksia sanamuotoihin yhteistyössä esittelijän kanssa. Joukkoliikenteestä Jussi Heinämies (vihr.) muotoili hyvän lisäyksen tekstiin, lainaan sen sellaisenaan koska se kuvaa aikalailla ytimekkäästi koko lautakunnan kantoja Kruunuvuoren joukkoliikenneratkaisuihin:

Suora joukkoliikenneyhteys keskustasta Kruunuvuorenrantaan on sinänsä kannatettava tavoite. Joukkoliikenne kulkee kuitenkin aluksi liityntäliikenteenä Herttoniemen metroasemalle. On syytä varautua siihen, että suoran joukkoliikenteen järjestäminen Keskustasta on ensi vaiheessa järjestettävä vesijoukkoliikenteenä, joka yhdessä metroaseman syöttöliikenteen kanssa muodostaa toimivan ratkaisun. Suora raideyhteys Keskustaan on nähtävä pitkän tähtäyksen tavoitteena ja varauksena lähinnä metroliikenteelle.

Lautakunta ei pidä realistisena, taloudellisesti järkevänä tai maisemallisesti sopivana merialueiden täyttöihin, pengerryksiin ja läppäsiltoihin perustuvan raitiotieratkaisun toteuttamista Kruunuvuorenrannasta Keskustaan.

Itse toin esitykseen sekä kommentin siitä, että reitti Kruunuvuorenlammen rannassa pitäisi siirtää kauemmas luonnonsuojelullisesti arvokkaasta lammesta sekä sen, että lammen merenrannanpuoleisella sivulla oleva kalliojyrkänne tulee säästää sellaisenaan koska kyseessä on luonnonarvoiltaan poikkeuksellisen arvokas kallioseinämä.
http://porrosahlberg.net/?p=66
 
Lautakunnan jäsenen suusta:...
Tämä valaisee kyllä sitä, mitä Yleisten töiden lautakunnassa on tapahtunut. Alkuperäinen esitys 21.8. oli aivan päinvastainen:
Esityslista 21.8. sanoi:
Suora joukkoliikenneyhteys [tarkoittaa raitiotietä, AA:n huomautus] keskustasta Kruunuvuorenrantaan on kannatettava järjestely. Joukkoliikenne kulkee kuitenkin aluksi liityntäliikenteenä Herttoniemen metroasemalle. On syytä varautua siihen, että suoran joukkoliikenteen järjestäminen keskustasta saattaa pitkittyä kaavoitusprosessissa tai toteutusvaiheessakin. Tämä lisäisi ainakin aluksi yksityisautoilun osuutta, ja tulee ottaa huomioon mm. katujen ja pysäköintialueiden mitoituksessa. Julkisen liikenteen järjestelyt vaikuttavat myös matkailupalvelujen toteutusmahdollisuuksiin.
Asia palautettiin valmisteltavaksi, ja esityslista 28.8. oli kuten Teme viestitti eilen. Nyt siis Pörrön blogi kertoo ilmeisesti lopullisen päätöksen muodon.

YLE:n aikaisen Uudenmaan uutisissa kerrotaan tänä aamuna (klo 7:30 ja 8:30), että raitiotie on poissuljettu, kun Helsinki on päättänyt rakentaa Kruunuvuorenrantaan metron. Uutinen on tietenkin täyttä puppua, sillä asia ei kuulu ylipäätään Yleisten töiden lautakunnan päätäntävaltaan. Yleisten töiden lautakunta antaa Kaupunkisuunnittelu- ja joukkoliikennelautakuntien päätöksistä vain lausunnon. Pörrön viestittämä lausuntomuoto ei kuitenkaan tule vaikuttamaan siihen, miten asia etenee kaupunginhallituksessa, koska lausunnon mukainen ratkaisu on jo selvitetty ja todettu mahdottomaksi. Sen vuoksi metro ja vesibussit on hylätty ja päädytty raitiotiehen.

Metro ja vesibussithan olivat Kaupunkisuunitteluviraston arkkitehtien ehdotus vuonna 2005. Sen jälkeen molempien toteutusmahdollisuudet on selvitetty ja todettu, että sekä teknisesti että taloudellisesti molemmat ovat käytännössä mahdottomia. Yleisten töiden lautakunnan lausunnosta tullaan toteamaan näin eikä lausunnolla tältä osin tule olemaan muuta merkitystä.

Pörrön kertoma paljastaa asiaan liittyvän poliittisen pelin. Lautakunnassa vihreitä edustava Jussi Heinämies on kruununhakalainen asukasaktivisti joka vastustaa Liisankadun raitiotietä. Pohjoinen raitiotieratkaisu on ollut näille vastustajille suuri pettymys, ja he pyrkivät vaikuttamaan vielä Yleisten töiden lautakunnan kautta. Ilmeisesti myös kontaktit YLE:n aikaiseen ja Hesariin ovat käytössä. HS:n uutinen aiheesta on kuitenkin muotoiltu realistisemmaksi, kun se kertoo Yleisten töiden lautakunnan mielipiteestä eikä pidä sitä Helsingin kantana. HS:n uutinen ontuu vain siinä, että se pitää metroa lopullisena ratkaisuna. Mutta modernia pikaratikkaahan nimitetään monissa kaupungeissa metroksi. ;)

Antero
 
Tästä voinevat halukkaat laittaa kipakkaa palautetta sekä HS:n keskusteluun että muutosesityksen tehneille ja sen puolesta äänestäneille poliitikoille.

Vähäinenkin kielteinen palaute on poliitikolle usein melkoinen järkytys - puhun omasta kokemuksesta.
 
Voihan tätä saivarrella, erityisesti omien toiveiden mukaan.

Onko saivartelua, jos hankkeelle on myönnetty jo rahat keltaisessa kirjassa?
Miksi pitää vielä pitää yllä illuusiota, että kehärata ei toteudu, kun on jo allekirjoitettu PLJ, sekä valtio on myöntänyt rahaa hankkeelle. Länsimetron suunnittelukin on saanut rahaa ja on perustettu yhtiö rakentamaan sitä.

On jotenkin lapsellista esittää asia täysin faktojen vastaisessa valossa.

Edit: lukaisin tuon Espoon KH:n paperin läpi. No joo, siinä sanotaan, että vaaditaan erillispäätökset, mutta tottakai asia muotoillaan näin lakiteknisistä syistä. Tottakai Espoo on jo metron hyväksynyt ja rakentaminen alkaa ensi vuonna.

Huvittavinta on, että Laajasalosta on olemassa päätökset, mutta Länsimetrosta ei. Ilmeisesti päätöksiä katuratikkalobbarit eivät huomioi, kun ne ovat epämieluisia.

P.P.S Mielestäni on suloista, miten monien mielenrauha järkkyy ja yöunet menevät, kun yleisten töiden lautakunta tuo asioihin eri näkökulman...:lol:
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Miksi pitää vielä pitää yllä illuusiota, että kehärata ei toteudu, kun on jo allekirjoitettu PLJ, sekä valtio on myöntänyt rahaa hankkeelle. Länsimetron suunnittelukin on saanut rahaa ja on perustettu yhtiö rakentamaan sitä.
Kaikki edellä esittämäsi perustuu yhä tietyn tason arvauksiin siitä, mitä touhu maksaa. Yhtä varmaa oli keskustatunnelin toteutuminen niin kauan, kunnes hinta-arvauksetkin nousivat liian korkeiksi. Niinpä suurta valtaa pitävä poliittinen ryhmä SDP käänsi asiassa kelkkansa ja hanke pysähtyi.

Länsimetrosta on keinotekoisesti alhaiseksi puristettu kustannusarvio, joka perustuu epävarmoihin ratkaisuihin. Keväällä SDP:tä edustava valtuuston puheenjohtaja Sistonen, innokas metron kannattaja, sanoi jo julkisuudessa, että 100 miljoonan hinnannousu kaataa hankkeen. Hinta on keinotekoisesti alennettu tuo 100 M€ ja urakkatarjousvaiheessa tai jo urakkatarjouspyyntöä laadittaessa hintalappu voi muuttua enemmänkin kuin 100 M€.

On jotenkin lapsellista esittää asia täysin faktojen vastaisessa valossa.
Niin on. Siksi on hyvä ymmärtää, mitä tosiasiassa on päätetty ja mitä ei. Työmaiden kylttejä on ennenkin pystytetty suureen ääneen ja viety pois vähän vähemmällä julkisuudella. Linkkaamasi kehäratakyltin sijoituspaikkakin kertoo jo paljon hankeen tarpeellisuudesta.

Antero
 
Ok, no sovitaan niin, että metrosta ei ole päätetty mitään.
Ja se kyltti on paras uutinen pitkään aikaan, pistin sen sinne ihan teidän iloksenne. Ymmärrän, että se ottaa koville.

Ja toden totta, rata avaa valtavasti uusia mahdollisuuksia asuntorakentamiseen, joten olet oikeassa: kyltti todella kertoo kuin tarpeellinen hanke on, tässä olemme samaa mieltä.
 
Takaisin
Ylös