Onnibus - Uusi pikavuoroyritys

Mun mielestä imperiumin vastaisku on ihan asiallinen kielikuva valtio-omisteisen monopoliyhtiön liikenteen lisäyksestä reitille, jolta kohtuullisen tuore liikennöitsijä on yrittänyt saada markkinasiivua. Ja osuva myös. Ihan riippumatta siitä, kuka sanoo.

Välillä kyllä ihmetyttää, minkälaisessa neuvostoliitossa osa kirjoittajista edelleen ainakin henkisesti elää. Markkinatalous tuntuu närästävän ja nyt sitten jo sekin, että liikennealan ihmiset heittelevät yksityishenkilönä keskustelupalstalla metaforia, jotka voi pahantahtoisesti tulkita monopolille irvailevaksi.
 
Joidenkin kohdallahan on niin, että kun Onnibussista on kyse, niin kaikki närästää. Ihan kaikki. Tietyssä mielessä ymmärrän näitä menneen maailman haikailijoita, vaikka minun käykin heitä sääliksi.
 
Minusta on hieman outoa, että HSL:n johtajistoon kuuluva henkilö puhuu täällä LVM:n velvoiteliikenteestä "imperiumin vastaiskuna" Onnibusia vastaan. No, totuus taisikin jo tuossa tulla ilmi.

Kuukanko ei ole pitkään aikaan ollut HSL:ssä töissä.
 
Varmaan ymmärrät että hän esiintyy täällä yksityishenkilönä. On turhaa sananvapauden rajoittamista jos jotkut tietyt henkilöt eivät voi asemastaan johtuen harrastusfoorumeilla kertoa omia näkemyksiään.

edit: Vastoin käsitystäni urakehitys on vienyt HSL:stä HKL:ään, mikä ei vastaa junaliikenteestä, joten sitten ongelmaa ei ole.
 
Viimeksi muokattu:
edit: Vastoin käsitystäni urakehitys on vienyt HSL:stä HKL:ään, mikä ei vastaa junaliikenteestä, joten sitten ongelmaa ei ole.

Kuinka HSL sitten mielestäsi liittyy Tampere Pori väliin josta tässä taisi olla kyse. Ei HSL tilaa junaliikennettä sielläpäin.
 
Kuinka HSL sitten mielestäsi liittyy Tampere Pori väliin josta tässä taisi olla kyse. Ei HSL tilaa junaliikennettä sielläpäin.

Siten, että mikäli HSL:n johtavassa asemassa oleva virkamies olisi todennut VR:n olevan "imperiumi", joka käy "vastaiskuun" yksityistä liikennöitsijää vastaan, hän olisi asiattomasti nimitellyt tahoa, jolta HSL tilaa liikennettä, ja joka mahdollisesti vastaisuudessa kilpailee HSL:n tilaamaa lähijunaliikennettä koskevissa kilpailutuksissa yksityisiä junaoperaattoreita vastaan miljoonasopimuksista. Tämä ei ole tuollaisessa asemassa olevalta virkamieheltä missään tapauksessa asiallista kielenkäyttöä.

Nimimerkki, joka puhui "imperiumin vastaiskusta", ei vastoin käsitystäni olekaan töissä sellaisessa julkisyhteisössä, joka tilaa VR:ltä liikennettä, joten tällä ei nyt ole mitään väliä.
 
OnniBusin Altanot 384 ja 392 on poistettu (kuulemma myyty ulkomaille). 386 - 389 on seisonnassa firman Sarankulman varikolla.
 
Asuntovaunu pyöri katolleen ojaan – poliisi epäilee syyksi viimeistä päiväänsä ajaneen Onnibus-kuskin täpärää ohitusta http://www.is.fi/kotimaa/art-200000...ium=social&utm_content=android.iltasanomat.fi
Liekö sitten aikataulun luoma paine niin tavara- kuin henkilökuljetuksissa, mikä on sitten johtanut ylinopeuksiin ja ohituksiin muuallakin kuin turvallisissa paikoissa? Eteen ilmestyvä hitaampi ajoneuvo (kuten tässä tapauksessa asuntovaunuyhdistelmä) saattaa romuttaa optimistisesti lasketun aikataulun toimivuuden.

Ajelin taannoin talvirajoitusten jo astuttua voimaan viitostiellä ohituskaistan kohdalla 80:n alueella nopeudella 82-83 km/h (tiedän, tiedän ylinopeus tuokin... ;) ). Taakseni ilmestyi bussi, joka lähti ohitseni. Ohitus alkoi siitä kohdasta, kun liikennemerkein ilmoitetaan ohituskaistan päättymisestä 400:n metrin kuluttua. Bussi kerkesi kuin kerkesikin ohitse ennen ohituskaistan päättymistä. Pienellä matemaattisella näpräilyllä voisi laskea, kuinka paljon tuolla bussilla oli vauhtia 80:n alueella.

Tänään saikin sitten nelostiellä ihastella taustapeilistä DAFfin keulaa useamman kilometrin ajan niinikään 80:n alueella. Eipä taustapeiliin muuta tuolloin mahtunutkaan. Vasta ajonopeuden nostaminen 85-90 km/h tienoille olisi saanut aikaan sen, että taustapeilissä näkyisi muutakin kuin tuo puoliperävaunuyhdistelmän keula.

Ja ihan vain uteliaisuudesta: onko kaukoliikennebussien aikatauluissa huomioitu talvirajoituksiin siirtyminen? Pitkällä matkalla saattaa tulla suuriakin aikaeroja, mikäli suurin osa matkasta taitetaan kesäisen 100 km/h vauhdin sijasta talvisella 80 km/h nopeudella.
 
Eipä oikeastaan. Pari vuotta ajoin erästä pikavuoroa jossa kesäaikaan oltiin aikataulun mukaan perillä mutta talvella kun ajeli sitä n. 85 vauhtia niin oltiin auttamatta 5-10 minuuttia myöhässä joka päivä. Ja tämäkin siis hyvissä olosuhteissa, vähänkin hidasteita niin oltiin helpoisti se vartti myöhässä. Ja tämä siis tilanteessa jossa luvattiin vaihtoyhteyksiä viiden minuutin vaihtoajalla....
 
Aikatauluissa luvataan sellaista, mitä ei voi liikennesääntöjä noudattamalla toteuttaa. Ja kiitokset myöhästymisistä saa kuljettaja. Ja sitten ajetaan miten sattuu, ja jarrutetaan kameran kohdalla. Näyttää todella typerältä. Mistäköhän ylipäätään sellainen pakkojarrutus kameratolppien kohdalla yleisesti ottaen johtuu?
 
Suomessa on rautatie- ja pikavuorobussiliikenteessä pitkät perinteet kaahata myöhästymisiä kiinni. Tavat eivät muutu hetkessä. Kuljettajien syyllistämisessä asiakkaiden tai esimiesten toimesta ei tietenkään ole mitään järkeä.
 
Niin, eikös Konginkankaan onnettomuuden osalta molempien osapuolien aikataulut olleet sellaiset ettei niitä voinut liikennesääntöjen puitteissa toteuttaa. Kuljettajan vikahan tuollainen ei tosiaan ole, ellei sitten ole itse ollut aikataulua sopimassa.
 
http://www.turvallisuustutkinta.fi/...iella4aanekoskenkonginkankaalla19.3.2004.html

Tuosta en äkkiä löydä aikatauluihin liittyvää ratkaisevaa ongelmaa. Kerro ihmeessä, jos itse löydät. Muuten kuljettaja itse aina ratkaisee sen hetkisen oikean tilannenopeuden.

Korjaan itse itseäni:

Molempien ajoneuvojen ajoreitit oli suunniteltu siten, että niitä ei ollut mahdollista ajaa voimassaolevien nopeusrajoitusten eikä ajo- ja lepoaikasäädöksien puitteissa.

Tuo ei poista kuljettajan vastuuta oikeasta tilannenopeudesta.

Viimeksi muokattu:
Suomessa on rautatieliikenteessä pitkät perinteet kaahata myöhästymisiä kiinni. Tavat eivät muutu hetkessä

Millä tavalla junakaahailu onnistuu nykyään? Eikö turvajärjestelmä puutu tilanteeseen, mikäli junankuljettaja päättää leikkiä Kimi Räikköstä?

Niin, eikös Konginkankaan onnettomuuden osalta molempien osapuolien aikataulut olleet sellaiset ettei niitä voinut liikennesääntöjen puitteissa toteuttaa.

Konginkankaan turmabussi oli tilausajossa. Aikataulutusta ei tainnut olla muuten kuin, että messiin poimittiin hiihtomatkaajia pääkaupunkiseudun ja Jyväskylän väliltä ja sieltä sitten perille Kuusamoon johonkin kellonaikaan.
 
Takaisin
Ylös