Väinö Paunu Oy

Kyllä Väinö Paunu Oy kilpailuun osallistuu, se ei vain tule valituksi.

Myös Länsilinjat Liikenne Oy:n tilanne surullista katsottavaa, osallistuvat kilpailuun, mutta eivät voita niitä. Se, miksi se ei tule valituksi, tuskin johdu Martti Paunun känniajeluista.

Se suurin syy on varmaan firman taloustilanteessa, joka ei kovin nättiä katseltavaa ole, mutta siihen toki joku toinen toimitusjohtaja olisi reagoinut varmaan paremmin.

Busseja on Paunulta mennyt jo, mm. Pirkanmaan Tilausliikenne Oy:lle, joka aika paljon Paunun reittejä voittanutkin halpuudellaan. Palvelun kanssa sillä ei aina ole tekemistä.

Eniten harmittaa ne kuljettajat, jotka tekevät töitään esim. linjalla 8 tietäen että lomautus tulee tai monoa, kun kesäkuun jälkeen ei ole mitään työtä enää, jota tehdä. :icon_frown:

Pirkkalan varikko Paunulta vuokrataan tai myydään Pirtilille, jossa sen auto on tälläkin hetkellä vuokralla.

https://www.puheenaiheet.fi/uutiset...kenne-rakennuttaa-tilat-nokian-kolmenkulmaan/

Nokialla pirtil päätti rakennuttaa oman varikon, sekin on Paunun aluetta, jonka varikko vielä toimii vaikka liikennettä paljoa olekaan.


Kyllä Paunulla on niitä kilpailutuksia jäänyt välistäkin, että eivät ole edes jättäneet tarjouksia. Kummallisesti on hanskat tippuneet käsistä tyystin. Paunun osalta näyttäisi minun silmään siltä, että firma ajetaan alas ja omaisuus myydään ja sitten jäädään eläkkeelle. Omaisuutta Paunulla kuitenkin pitäisi olla, varikot on ihan hyvillä sijainneilla ja liekö vielä se asuntokin Helsingissä Simonkadulla, vai missä se kuljettajien taukotupa olikaan.

Valkeakosken Liikenne valtasi Paunun jättämän tyhjiön kolmostiellä. Ei varmasti mikään rahasampo, mutta Valkeakosken Liikenne oli samassa tilanteessa kuin Paunu, eli autoja ja kuljettajia jouten, toinen teki jotain, toinen ei mitään. En jaksa uskoa, että Paunun talous olisi niin kuralla, etteivät esimerkiksi leasing-autoja saisi siinä missä esim. Pirkanmaan Tilausliikenne.

Länsilinjat on toiminut aktiivisesti ja kun ovat huomanneet, että eivät pysty voittamaan Pirkanmaan Tilausliikenteen tarjouksia (usein ei kyllä ole paljosta ollut kiinni), ovat alkaneet "valtaamaan" liikennettä muilta alueilta, kuten Hämeenlinnasta yms. Se on yksi taktiikka ja ainakaan liiketuloksen perusteella ei mitenkään väärä. Ainakin firman toiminta jatkuu ja kuljettajille työtä.
 
Kyllä Paunulla on niitä kilpailutuksia jäänyt välistäkin, että eivät ole edes jättäneet tarjouksia. Kummallisesti on hanskat tippuneet käsistä tyystin. Paunun osalta näyttäisi minun silmään siltä, että firma ajetaan alas ja omaisuus myydään ja sitten jäädään eläkkeelle. Omaisuutta Paunulla kuitenkin pitäisi olla, varikot on ihan hyvillä sijainneilla ja liekö vielä se asuntokin Helsingissä Simonkadulla, vai missä se kuljettajien taukotupa olikaan.

Valkeakosken Liikenne valtasi Paunun jättämän tyhjiön kolmostiellä. Ei varmasti mikään rahasampo, mutta Valkeakosken Liikenne oli samassa tilanteessa kuin Paunu, eli autoja ja kuljettajia jouten, toinen teki jotain, toinen ei mitään. En jaksa uskoa, että Paunun talous olisi niin kuralla, etteivät esimerkiksi leasing-autoja saisi siinä missä esim. Pirkanmaan Tilausliikenne.

Länsilinjat on toiminut aktiivisesti ja kun ovat huomanneet, että eivät pysty voittamaan Pirkanmaan Tilausliikenteen tarjouksia (usein ei kyllä ole paljosta ollut kiinni), ovat alkaneet "valtaamaan" liikennettä muilta alueilta, kuten Hämeenlinnasta yms. Se on yksi taktiikka ja ainakaan liiketuloksen perusteella ei mitenkään väärä. Ainakin firman toiminta jatkuu ja kuljettajille työtä.
Se olisi kyllä mahdollista, että on heitetty pyyhkeet kehään.

En pidä tuota Länsilinjan ratkaisua kovin hyvänä, enimmäkseen rohkeana, koska kilpailutuksen takia voi mennä niin että seuraavalla kierroksella mitään eivät saa enää. Silloin esinm. tuolla Jyväskylässä liikenne on lopetettava.

Hyvä kuitenkin että uskaltavat tähän ryhtyä, etteivät Nobinat ja muut isot valtaa kadut.

Paunu on perinteikäs firma, olisi todella harmi jos se loppuisi. Mutta kun tarkemmin miettii, niin tuskin sillä ole ostajaa.
Korkeintaan kalusto menee kaupan, firman kuka vain pystyy perustamaan, eikä toisaalta tarvitse kärsiä rattijuoppo-ex-toimitusjohtajan maineesta.

Sekin varmaan parantaisi tilannetta, jos niitä vuoroja uskallettaisiin ajaa.
 
Ei hassumpi idea lähteä Turkuun.

20220413_103457_104137.jpg

Väinö Paunu Oy, bussi numero 78.

Luurit lataukseen, vettä kurkusta alas ja musiikkia korviin ilmaisella Wifillä.

10,50 euroa Tampereelta, nettilippu.

Vahva suositus. Ilmainen paikkavaraus. Yksityinen penkkikik vielä, ei viereispenkkiä käytävän alkuriveillä.
 
Onkohan tilastoja siitä, kuinka moni matkustaja oikeasti käyttää wifiä oman mobiilidatansa sijaan? Nykyään monilla turisteillakin roaming-hinnat ovat kohtuulliset.
Tuskin kovinkaan moni.

Tuollainen lippuun kuuluva Wifi on kuitenkin hyvä etu, koska näin minun ei tarvitse maksaa ylihinnoitelluista liittymistä järjettömällä nopeudella.

Silloin kun haluaa matka-aikaa tappaa, sen pari tuntia, on hyvä että Paunu tarjoaa nopeamman netin YouTubeen.

Viimeksi kellotin 21 megaa sillä Tampereen ja Loimaan välissä, riitti täysin YouTubeen.

Bussissa oli myös tuoteautomaatti, sekä Aamulehti, mutta siinä automaatissa oli ainoastaan vettä. Maksaa euron kaiketi nykyään.

Paluussa auto vaihtui ja se oli Paunun #28. Kuskina oli tuttu nainen Nyssestä, jotkut ajavat sekä Nysseä että pikavuoroja.

Nettiliput ovat hiukan kallistuneet aiemmasta, sillä esimerkiksi marraskuussa 2021 menopaluu Tampereelta Turkuun kustansi 16,60. Eli 8,30 euroa suuntaan vrt. 10,50/suunta eli 21,00 kaikkiaan nykyään.
 
Tuskin kovinkaan moni.

Paluussa auto vaihtui ja se oli Paunun #28. Kuskina oli tuttu nainen Nyssestä, jotkut ajavat sekä Nysseä että pikavuoroja.

Kuulostaa muuten todella oivalta ratkaisulta jos Paunulla kuljettajalla on mahdollisuus ajaa sekä kaupunki- että kaukoliikennettä jos niin haluaa. Se antaa ainakin vaihtelua työssä ja tekee linja-autonkuljettajan työstä vielä monipuolisempaa. Löytyykö tämä sama hieno mahdollisuus myös Länsilinjoilta, eli saattaako myös Länsilinjojen ExpressBusseissa nähdä Nysse-liikenteestä tuttuja kasvoja?
 
Kuulostaa muuten todella oivalta ratkaisulta jos Paunulla kuljettajalla on mahdollisuus ajaa sekä kaupunki- että kaukoliikennettä jos niin haluaa. Se antaa ainakin vaihtelua työssä ja tekee linja-autonkuljettajan työstä vielä monipuolisempaa. Löytyykö tämä sama hieno mahdollisuus myös Länsilinjoilta, eli saattaako myös Länsilinjojen ExpressBusseissa nähdä Nysse-liikenteestä tuttuja kasvoja?

Kyllä. Varsinkin ennen, kun kaukoliikennettä oli enemmän ja sitä ajettiin Sarankulmasta käsin enemmän oli tämä kuljettajien määrä suurempi. Toisaalta tällä hetkellä "maakunnasta" ajavat eb-kuljettajat eivät aja nysse liikennettä, toisin oli aikana ennen koronaa.
 
Onkohan tilastoja siitä, kuinka moni matkustaja oikeasti käyttää wifiä oman mobiilidatansa sijaan?
Todennäköisesti aika harva, mutta toisaalta edelleen on kannettavia tietokoneita ja sim-kortittomia tablettejakin. Silloin tuo kulkuvälineen tarjoama wlan kyllä on hyvä etu. Ennen korona-aikaa tuli reissattua työmatkoilla paljon Hesassa ja sillon läppäriä tuli hyödynnettyä juuri auton verkossa. Omia mobiiliyhteyksiä kun voi jakaa, niin tärkeämpi asia itselle ainaki oli 230V-pistorasiat.
 
Kyllä. Varsinkin ennen, kun kaukoliikennettä oli enemmän ja sitä ajettiin Sarankulmasta käsin enemmän oli tämä kuljettajien määrä suurempi. Toisaalta tällä hetkellä "maakunnasta" ajavat eb-kuljettajat eivät aja nysse liikennettä, toisin oli aikana ennen koronaa.
Hei,

Kyllä Paunulla edelleen ajetaan kuljettajien toimesta molempia.

Länsilinjoista ei tietoa, kun en LL pikavuoroja/busseja käytä säännöllisesti.

Esim. kun matkailin Turusta kotiin pikavuorolla EB/Paunu, niin oli sama kuljettaja, joka oli vähän aikaa sitten Nyssessä linjalla 8 yövuorossa.

Lisäksi astetta tutumpi Mats ajaa mm. sitä vuoroa, Helsinkiin tai Lahteen ja usein Nysseä (linjaa 10, 8 ja muita).

Mats ajoi ennen pelkästään Tampere-Helsinki-väliä, mutta kun tarjonta laski ihan minimiin, niin joutui ottamaan muitakin pikavuoroja ja Nysse-liikennettä.

Sen myös tiedän, että kaikkia kuljettajia ei pakoteta Nysseen tai Nyssestä pikavuoroon.

Olen lisäksi kuullut, että kyseinen Mats vaihtaisi OnniBus.comille lähiaikoina, mutta tästä en olisi varma. Kai sieltä vähän kaikki vaihtaa mihin pystyvät ennen kuin firma kaatuu.

Muutama Paunun kuljettaja ei ole koskaan ajanut muuta kuin Nysseä, siinäkin on ainakin toistaiseksi ollut mahdollisuus sanoa EI yövuoroille Nyssessä.

Niitäkään ei siis ole pakko ajaa, jos ei halua.

EB:ssä oli muuten myös pistorasiat, niitä hyödynsin menomatkalla. Paluuautossa en löytänyt niitä ainakaan edestä. Auto olikin 18, ei 28.
 
Kannattaa muuten ottaa Nettilippujen hinnat ylös.

Marraskuussa 2021 menopaluu Tampereelta Turkuun, Väinö Paunu Oy: 16,60 euroa.

Helmikuussa 2022 menopaluu Tampereelta Turkuun, Väinö Paunu Oy: 20,80 euroa.

Huhtikuussa 2022 menopaluu Tampereelta Turkuun, Väinö Paunu Oy: 21 euroa.

Nousua siis 26,51 prosenttia! Vastaavaa nousua havaittavissa myös OnniBus.comilta tälle välille. Alkaa inflaatio näkyä ja Putinin ristiretket.

Tosin, pakkohan sitä on matkustaa, joten tilaan myös toukokuulle matkan Turkuun kyseiseltä liikennöitsijältä.

Toivottavasti nousua ei olisi enää lainkaan tai niin paljon. Teen matkan kuitenkin joka tapauksessa, vaikka hinta on kieltämättä aika suolainen nykyään 16,6 verrattuna.

Ottakaa vielä huomioon, että tilaan matkat heräämällä aamutuimaan tilaamaan ensimmäisen tarjous matkan, tämän jälkeen hinta nousee selvästi lisää.

Esimerkiksi tuohon 10,50 hintaan lippuja myytiin 1 kappale, seuraava hinta oli muistaakseni 11,50 ja niitä tarjous lippuja oli kolme kappaletta.

Liput voi tilata Matkahuollon verkkokaupasta viikkoa ennen nykyään, ennen oli kaksi viikkoa ennen.

Heräämään joutuu aika aikaisin, koska tarjous matkat aletaan myydä noin kello 5.00 aamulla viikkoa ENNEN kyseisen vuoron lähtöä.
 
Ekstrahuomio vielä, että VR:n kyydissä saa menopaluun parin viikon päähän parhaimmillaan hintaan 24,40€. Lisäksi junat ovat noin 25 minuuttia nopeampia suuntaansa kuin bussit.
 
Ekstrahuomio vielä, että VR:n kyydissä saa menopaluun parin viikon päähän parhaimmillaan hintaan 24,40€. Lisäksi junat ovat noin 25 minuuttia nopeampia suuntaansa kuin bussit.
Juna maksoi marraskuussa tuolla välillä halvimmillaan 10 euroa, eli kyllä tuonkin hintataso on sitten noussut melkoisesti.

Tuo 25 minuutin ajallinen säästö, kaikkiaan 50 menopaluulla, voi olla monelle maksamisen arvoinen juttu. Itse en vain tykkää pahemmin junissa matkustaa. Minusta ne on ahdistavia paikkoja. Bussissa nouset sisään ja olet "rahastettu", kun taas junassa pitää päivystää konduktööriä, joka sitten odottelee kun yrität muistaa missä se PDF-lippu taas olikaan. Bussiin mennään taas nimellä, helppoa. Toki valitsin Paunun myös siitä syystä, että heillä on niin vaikeaa nyt. Kannatuksen vuoksi. Valtion firma saa kuitenkin eri tavalla pidettyä itsensä pystyssä kriisiaikaan kuin yksityinen firma. Jos ei noita kukaan käytä, niin ne ei sitten aja sitä Tampere-Turku-väliä ainakaan kaikkina päivinä.

Paunukin on tosin saanut melkoisesti koronatukia ja ehkä siksi heittänyt pyyhkeet kehään.

Tuo 10.25 vuoro Tampereelta itse asiassa lähti ennen klo 10.15, mutta tämä jouduttiin muuttamaan. Auto vaihtuu Tampereella, eli se koko vuoro on Jyväskylä - Jämsä - Tampere ja Tampere - Urjala - Turku. Tuo Jyväskylän auto oli useasti 7-14 minuuttia myöhässä, joten asiakkaana joutui odottamaan sen vuoksi linja-autoasemalla, joten Paunu päätti myöhentää vuoroa. Osa asiakkaista jää pois Sääksjärvellä, mutta ainakin muutama jatkaa myös Turkuun. Silloin kun tilanne oli tämä, niin junan eduksi on voinut laskea vähintään 35 minuuttia. Onneksi se korjattiin ja nyt ok. Näin muutaman lisäajon kokemuksella, Jyväskylän auto on ollut jo asemalla, kun Turun vuoro on ollut lähdössä laiturilleen.

Paunun ahdingosta kertoo myös ennen muuta se, että kuljettaja Mats Karlsson ajaa nykyään myös Nysse-vuoroja.

Itse asiassa kun korona iski ja Helsinki-vuoroja vähennettiin, hänellä ei ollut töitä. Hän ajeli pääasiassa niitä vuoroja. Siitä hän sitten alkoi ajaa muitakin Paunun pikavuoroja tovin. Kun nekin lähti, oli Nysse ainoa joka toi leivän pöytään.

Olen huhupuheesta kuullut, että hän olisi vaihtamassa OnniBus.comille, mutta tästä ei minulla tarkkaa tietoa.
 
Juna maksoi marraskuussa tuolla välillä halvimmillaan 10 euroa, eli kyllä tuonkin hintataso on sitten noussut melkoisesti.
Tarkoitat varmaan 10€ yhteen suuntaan. Edelleenkin onnistuu hintaan 9,70€ jos varaa tarpeeksi aikaisin. Tuo aikaisempi oli kahden viikon päähän.
 
Hei.

Väinö Paunu Oy laskee enemmän liikennettä Tampereelta Helsinkiin ja lentokentälle kesäkuusta alkaen.

Aloitamme yhteydet Tampereelta Valkeakosken ja Hämeenlinnan kautta Helsinki-Vantaan lentoasemalle sekä Helsingin satamiin 6.6.2022 alkaen.
Tarkista uudet aikataulut täältä https://www.paunu.fi/fileadmin/6.6.2022_TRE-HKI.pdf


Lämpimästi tervetuloa Paunulaisen kyytiin.

Itse ajattelin mennä heinäkuussa Hämeen linnaan noilla ja onkin hienoa että tuli vähän enemmän vuoroja nyt niin saa vähän enemmän aikaa Hämeenlinnaan.

Nyt on sitten Mats Karlssonillakin töitä, kun kasilla päättyy liikenne, ja Helsinki herää eloon. Ollut hänen vakilinja ja silloin hänen vuorolla palvelua saa myös På Svenska.

Vanhoilla aikatauluilla kylpyläpäivä ja ruokailupäivä buffeessa liian tiukille.

Saa nähdä vaikuttaako esim. Valkeakosken liikenteeseen mitenkään tuo, koska esim. Paunun autoissa huomattavasti mukavempi matkustaa pidempiä matkoja.
 
Vs: Havainnot Nysse-liikenteestä, syksy 2022

Mäntylällä on tottakai oma reservinsä, josta ottaa. Ensiksikin nysse-liikenteen ajaminen ei työnä ole houkuttelevaa. Eikä monikaan taida pitää PirTiliä houkuttelevana työnantajana. Pohjolan Liikennettä on taas sellaisena pidetty ja sen aloittaminen tampereella sai aika monen kuljettajan vaihtamaan työpaikkaa. Kuulemma palkkasivat yli sata kuljettajaa, joista 40 oli entisiä Paunulaisia. Loput lähti sitten muilta firmoilta. Sitten taas liikennöitsijöiden ja oppilaitosten pitkäaikainen "yhteistyö" on ehkä ajanut alalle tulevia uusia kuljettajia johonkin muualle. Länsilinjat nappasi muutaman eikä nekään oikein riitä. Eli kokeneet ammattilaiset menevät mihin haluavat ja ne vähät uudet alalle tulijat pyrkivät saamaan vähiten huonon vaihtoehdon.
Asia erikseen onkin sitten PirTilin suunnittelupuolen osaaminen tai sen puute. Olen kuullut huhuja, että suunnittelijana on eräs, jonka tiedän. Ja vaikka ei olisi, niin jo lehdissä kerrotun perusteella vaikuttaa ei niin kovin tehokkaalta työvuorosuunnittelulta jos keskimäärin kahdeksan työtunnin päiviä ei saada kuljettajille järjestettyä 11,5h sidonnaisuusrajan takia. Noin suuri määrä liikennettä kyllä mahdollistaisi sen, että kuljettajalle saadaan 8 tuntia työtä ilman, että tarvitaan 3,5 tuntia taukoa.

Selittääkin asiaa, Pohjolan liikenne oli kuulemma hyvinkin suosittu ja tulijoita olisi ollut. Ei kieltämättä paikallisliikenne ole mikään mieltä ylentävin työmaa. Paunulta se vaan vähenee kuljettajat, muistanko oikein viestiketjuja seuranneena, että olet ollut joskus Paunulla töissäkin. Osaatko yhtään sanoa, mikä on syy, että Paunulta on eväät syöty ja toimari ajelee päissään?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös