M 300 -hankinta

Nelivaunuinen juna mallia "yksi putki" on mahdollista jatkaa kuusivaunuiseksi ostamalla läjä kaksivaunuisia yksiköitä. Tuo ei siis ole mikään kynnyskysymys.
 
Miksi vielä 6vaunuisia metroja, kun eihän niitä enää liikennöidä sen pitusina tulevaisuudessa Länsimetron takia (jos olin ymmärtäväni viestisi nyt oikein). Tyytyisin mielelläni koko-nivel junayksilöön (4 vaunua)
 
HKL:n johtokunta päätti eilen säilyttää Helsingin asemat nykyisen pituisina ja edellytti virkamiehiä selvittämään Kampin tai Ruoholahden mahdollisen käyttämisen vaihtoasemana. Tämä siltä varalta, että pitkien asemien kapasiteettia kuitenkin tarvitaan idässä.

Kaipa nelivaunuisiin voisi lisätä palikoita myös keskelle, kuten ratikoille on tehty, mutta se tietysti tekisi yksiköistä epäyhteensopivia Länsimetron kanssa.
 
Nelivaunuinen juna mallia "yksi putki" on mahdollista jatkaa kuusivaunuiseksi ostamalla läjä kaksivaunuisia yksiköitä. Tuo ei siis ole mikään kynnyskysymys.

Kaipa nelivaunuisiin voisi lisätä palikoita myös keskelle, kuten ratikoille on tehty, mutta se tietysti tekisi yksiköistä epäyhteensopivia Länsimetron kanssa.
Dakkus ei nähdäkseni tarkoittanut välipalaa vaan sitä, että laitetaan esim. 1 kpl M100-sarjaa jokaisen M300-ruuhkajunan perään.
 
Olen miettinyt samaa, mutta näyttäisiköhän se mitenkään järkevältä ? mut muuten vois olla toimiva ratkaisu
 
Eihän sen tarvitse näyttää järkevältä, samaltahan se melkeinpä näyttäisi kuin nykyään useampi M100 tai M200 -yksikkö peräkkäin. ;) Toinen osa olisi vain hiukan pidempi, kuin tämä 2vaunuinen lisäosa.
 
No se voi olla mielipideasia :D Minusta olisi vähän ihmeellisen näköistä kun yksinäinen m100 sarjan yksilö on tavallisesti matkustajaliikenteessä :tongue:
 
Kerran olen nähnytkin, ja kyydissä ollut yksinäisessä linjalla olleessa M100:ssa ;) Mutta, tässä ei kuitenkaan nyt sentään tarkoitettu että M300-sarjaan lisättäisiin yksi M100-sarjan yksilö, vaan tilattaisiin vastaavaa mallia olevia 2vaunusia, kuin mitä M300 tulee olemaan, ja näitä 2vaunuisia sitten lisättäisiin M300:aan.
 
Ja mikäli joku epäilee, niin yllä mainittua tapahtuu maailmalla, joten mahdotonta se ei ole. Tokion Chūō-linjalla käytettävää kalustoa löytyy 10-, 6- ja 4- vaunuisina. Tarvittaessa 6- ja 4-vaunuisista yhdistetään 10-vaunuisia ruuhkahuipputunneille.
 
Olen miettinyt samaa, mutta näyttäisiköhän se mitenkään järkevältä ? mut muuten vois olla toimiva ratkaisu

Joukkoliikenteessä lienee tärkeintä palvelu, ei niinkään miltä kaluston kaksinajo näyttäisi. Esim. Sveitsissä eri ikäisten ja -tyyppisten kaluston ristiinkäyttö raideliikenteessä on arkipäivää. Mm. Baselissa Be 4/6 -sarjan 1990–1991 valmistettuja Schindlerin (ja 1999 matalalattiaisella väliosalla varustettuja) nivelvaunuja ajetaan kaksinajossa 1972 vuoden Düwagin Be 4/6 (GT6) nivelvaunujen kanssa.

On täyttä hölmöilyä jos (ja todennäköisesti kun) M300 -junat tehdään teknisesti yhteensopimattomiksi kaksinajoon M200 tai M100 -junien kanssa. Tietenkään vanhemman ja uudemman metrokaluston ristiinkäyttöä ei saa edes ajatella, koska virallisen toduuden mukaan nykyinen kapasiteetti riittää jopa 38 vuoden päähän. Em. tosin vain sillä olettamuksella myös Raidejokeri ja Laajasalon raitiotie on toteutettu. (Metroahan ei rakenneta tulevaisuutta, vaan itseään varten).
 
Dakkus ei nähdäkseni tarkoittanut välipalaa vaan sitä, että laitetaan esim. 1 kpl M100-sarjaa jokaisen M300-ruuhkajunan perään.

Olen miettinyt samaa, mutta näyttäisiköhän se mitenkään järkevältä ? mut muuten vois olla toimiva ratkaisu
Eppäillä soppii toimivuuden suhteen. M100-junien sähköistä kytkemistä ei ole nähty mahdolliseksi/järkeväksi edes M200 junan kanssa. Miten saataisiin järkevillä kustannuksilla ~40 vuoden suunnittelullisen ikäeron omaavien M300 ja M100 junien ohjaustiedot kulkemaan junien välillä? Ja vieläpä siten siis, että junia voidaan kytkeä ja pätkiä vaivatta.
Juhanan kuva M100:n automaattikytkimestä http://www.seisake.net/kuva.php?id=607
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
On täyttä hölmöilyä jos (ja todennäköisesti kun) M300 -junat tehdään teknisesti yhteensopimattomiksi kaksinajoon M200 tai M100 -junien kanssa.

Minä luulen, että suurempaa hölmöilyä olisi pistää kustannuksia tuon yhteiskäytön mahdollistamiseksi. Rahallahan saa vaikka millaisia modulaattoreita ja adaptereja:cool:, mutta nämä junat on sen verran eri sukupolven vehkeitä että kulkisiko ne siltikään (järkevin taloudellisin panostuksin) mitenkin luotettavasti ja ylläpitokulujenkin suhteen taloudellisesti keskenään synkassa. Alkaen ihan eri toimintanopeuksien jarruista ja tehonsäädöstä huomioiden kaikki muu asiaan liittyvä. Tämä sanottuna siitäkin huolimatta, että maailmalla ihan lähialueillammekin tosiaan eri junasarjoja keskenään liikkuu.
Jos voi arvata, niin toki avustusmahdollisuus eri sarjojen kesken näihinkin varmaan tehdään vikaantumisia ja varikkotoimintoja ajatellen.
 
Dakkus ei nähdäkseni tarkoittanut välipalaa vaan sitä, että laitetaan esim. 1 kpl M100-sarjaa jokaisen M300-ruuhkajunan perään.

Itse asiassa en. Tarkoitin sen sijaan Zigenkin mainitsemaa ideaa, että hankitaan uusia kaksivaunuisia yksiköitä, joita kytketään nelivaunuisten perään. Voidaan valita, halutaanko vaunut pitää kiinteästi kytkettyinä vai helposti tarpeen mukaan irroitettavina.
Etenkin M300:n tekemistä M100-yhteensopivaksi en pitäisi järkevänä, koska M100 on tehty aikana jolloin moniajot hoidettiin nykyistä alkeellisemmin menetelmin. Tietokoneohjatumpi M200-yhteensopivuus voisi ehkä käydä järkeenkin, mutta ei ehkä sekään ole hyödyllistä, kun näitä kaksivaunuisia yksiköitä ei tultaisi käyttämään ikinä itsenäisesti.

M100- ja M200-yksiköitä ei käytännössä ole ikinä tarvetta kytkeä M300-yksiköiden perään, koska ne saadaan hyödynnettyä liittämällä niitä muiden M100- ja M200-yksiköiden perään.

Tehdäänpä vielä havainnekuva tilanteesta vuosina 2015 ja 2022:
m350.png

EDIT: Muokkasin kuvaan mukaan M400:n, koska jos M100- ja M200-kalustoa yhdistellään kuusivaunuisiksi juniksi, tarvitaan jokaista kahta M100- ja M200-junaa kohden yksi uusi kuusivaunuinen juna. Kuva on tehty oletuksella, että vuoteen 2022 mennessä asemat on pidennetty. Ymmärtääkseni asemien pidentämisessä ei ole kyse siitä, pidennetäänkö ne vai ei, vaan siitä, milloin ne pidennetään.

EDIT2: Huomaathan, että allaoleva MaZon viesti on kirjoitettu ennen kuin lisäsin kuvaan M400:n ja EDIT-tekstit.
 
Viimeksi muokattu:
Itse asiassa en. Tarkoitin sen sijaan Zigenkin mainitsemaa ideaa, että hankitaan uusia kaksivaunuisia yksiköitä, joita kytketään nelivaunuisten perään. Voidaan valita, halutaanko vaunut pitää kiinteästi kytkettyinä vai helposti tarpeen mukaan irroitettavina.
Etenkin M300:n tekemistä M100-yhteensopivaksi en pitäisi järkevänä, koska M100 on tehty aikana jolloin moniajot hoidettiin nykyistä alkeellisemmin menetelmin. Tietokoneohjatumpi M200-yhteensopivuus voisi ehkä käydä järkeenkin, mutta ei ehkä sekään ole hyödyllistä, kun näitä kaksivaunuisia yksiköitä ei tultaisi käyttämään ikinä itsenäisesti.

M100- ja M200-yksiköitä ei käytännössä ole ikinä tarvetta kytkeä M300-yksiköiden perään, koska ne saadaan hyödynnettyä liittämällä niitä muiden M100- ja M200-yksiköiden perään.

M100 ja M300 sarjojen yhteensovittamisesta tekee melko hyödytöntä myös se, että M100 sarjan käyttöikä tulee täyteen 2020 luvulla. Korvaavaa sarjaa hankittaessa pitää sitten miettiä minkä mittaista kalustoa hankitaan tilalle. Espooseen joudutaan kuitenkin ajamaan lyhyillä junilla, jolloin tarvitaan lyhyitäkin junia, joten on turhaa kikkailua yrittää sovittaa toista junasarjaa yhteen M300 sarjan kanssa.
 
Ajetaan sitten Espoon linjaa 2*M200:lla ja M300:lla ja Helsingin linjaa sitten paletilla M300+M350 ja M400, mahdollisesti ryyditettynä 3*M200:lla.
 
Takaisin
Ylös