hkl

  1. F

    Taksibussiliikenne Helsingin alueella

    Reilu vuosi sitten, aivan vuoden 2010 alussa kuulin radiosta tai luin että Helsingissä tai Helsingin alueella suunniteltiin taksibussiliikenteen aloittamista loppuvuodesta. Asia jäi mieleeni, koska olen joskus tutustunut taksibussiliikenteen tekniikkaan ja edellytyksiin, enkä pitänyt sitä...
  2. W

    Vanhoja Helsingin liikennekarttoja

    Mikäli jostain löytyisi Helsingin liikennekarttoja ennen vuotta 1970, olisin kiinnostunut ostamaan. Muistaakseni vuonna 1960 alettiin julkaista erillisiä liikennekarttoja ja vuonna 1964 formaatti uudistui. Ville
  3. L

    luukas79:n kuvia

    Muutama otos vuosien varelta siitä, kun olen ollut nykyisen työnantajan palveluksessa : http://www.luukas.org/kuvat/helb/ :)
  4. Helsingin kaupungin liikennelaitos

    Helsingin kaupungin liikennelaitos

    HKL:n tungosaikalinja 66A. Aloittelevan kaupunkiliikenteenharrastajan eräs helmasynneistä on, että ei "kehtaa" kuvatessaan mennä riittävän lähelle kuvauskohdetta. Tämäkin kuva on sikäli surkeasti epäonnistunut, että Suursuonlaita-nimisellä kadulla olevalla linjojen HKL 66A...
  5. Helsingin kaupungin liikennelaitos 157

    Helsingin kaupungin liikennelaitos 157

    Vanha HKL:n auto 157 Rekkari AV-357 Alusta Scania-Vabis B62 Kori Valmet Pikku Huopalahti, Helsinki, 07.09.2008
  6. HKL 229

    HKL 229

    HKL:n Variotram 229 Pasilankadun ja Veturitien risteyksessä 01.07.2008.
  7. HKL 220

    HKL 220

    HKL:n Variotram 220 kääntymässä Mannerheimintieltä Arkkadiankadulle 30.06.2008.
  8. HKL 207

    HKL 207

    HKL:n Variotram 207 kääntymässä Itämerenkadulta Mechelininkadulle linjalla 8 21.05.2008
  9. Kalasataman metroasema

    Kalasataman metroasema

    Kalasataman metroasema 30.05.2007
  10. 8-vaunuinen metrojuna

    8-vaunuinen metrojuna

    HKL-Metroliikenne, Kontula 05.06.1987. Päivittäin (ma-pe) ajettiin 8-vaunuinen juna Kontulasta metrovarikolle pysähtymättä ja vasenta raidetta. Junan lähtöaika oli klo 9.10. Juna koottiin ruuhka-ajan jälkeen poistetuista "kolmansista" yksiköistä.
  11. HKL 213

    HKL 213

    HKL:n Variotram 213 matkalla kohti Eiraa linjalla 3T 07.05.2007
  12. HKL 157

    HKL 157

    SRS:n ajelulla ollut HKL 157 kuvaustauolla Sörnäisten jälkeen. 22.04.2007, Helsinki
  13. HKL 16

    HKL 16

    HKL 16 (Valmet-Tampella-Strömberg vm. 1959) Porthaninkadun ja Toisen Linjan risteyksessä. Noin kuukautta myöhemmin etulinjakilpilaite vaihdettiin pieninumeroisempaan. Kuvattu xx.04.2000.
  14. HKL 18 ja 16

    HKL 18 ja 16

    HKL 18 ja 16 (Valmet-Tampella-Strömberg vm.1959) kohtaavat Helsinginkadulla. Kuvattu xx.05.1997, Helsinki.
  15. HKL 18

    HKL 18

    HKL 18 (Valmet-Tampella-Strömberg vm.1959) Toisella Linjalla linjalla 2. Kuvattu xx.04.2000, Helsinki.
Takaisin
Ylös