Bussit, joissa havaittu LIJ-laitteet

LIJ-laitteiden asennukset ovat edenneet PL:n kalustoon. Uudet laitteet löytyvät ainakin autosta 734.
 
Vielä ei ole omakohtaista kokemusta, mutta ohjeistuksessa ainakin lukee ettei valoetua anneta jos linja on etuajassa. Lieneekö kyse tästä?

Sen kyllä tiesin että valoetuuksia ei saa jos on etuajassa, mutta vuoro oli koko ajan myöhässä ja määränpäässä n.5-8min myöhässä.
 
Helmi-järjestelmässä on jo pitkään ollut mahdollisuus siihen, ettei etuajassa oleva joukkoliikenneväline saa liikennevaloissa etuutta. Bussiliikenteen puolella tämä ominaisuus ei ole tähän mennessä ollut käytössä. Sen verran usein on ajaessani tilanne ollut se, että olen ollut etuajassa ja etuuden kuitenkin saanut.

Parkeonien (ns. uusien laitteiden, tai LIJ-laitteiden) kanssa olen ajanut vasta aivan vähän, mutta sen perusteella vaikuttaa siltä, että niiden myötä etuajassa oleva bussi ei enää saisi etuutta. Varmaksi en kuitenkaan voi asiaa mennä sanomaan.

Sen huomasin edelliskerralla ajaessani linjoja h41 ja h42, että vaikka olin kutakuinkin aikataulussa vuoroaikataulussa ilmoitettuun Ruskeasuon ohitusaikaan nähden, Parkeon silti väitti minun olevan muutaman minuutin etuajassa. Ehkä tämä saattaa selittää joboon havaintoja.

Toisaalta Helmi-järjestelmän tilanne on se, että läheskään joka risteyksessä ei edes ole siihen kuuluvia laitteita asennettuna. Etuuksia ei siis edes ole mahdollista saada tietyissä paikoissa. Toinen mahdollisuus on, että laitteet ovat kyllä paikallaan, mutta risteykseen ei ole ohjelmoitu etuuksia. Tai sitten bussin laitteet ovat sillä tapaa rikki, ettei se pysty tilaamaan etuuksia. Tai bussissa olevaan dataan ei ole ohjelmoitu etuuspyyntöjä. Tai jokin toisen suunnan bussi tai raitiovaunu "varastaa" etuuden, vaikka liikennevalo ja bussi havaitsisivatkin toisensa ja toimisivat oikein. Mahdollisuuksia on paljon.

Ketjun varsinaiseen aiheeseen ei ole mitään lisättävää. Joskus tuntuu, että tämä lista päivittyy nopeammin kuin työpaikan seinällä oleva. :)
 
Takaisin
Ylös