Vs: Östersundomin metro pikaraitiotieksi?
Temen pointin kannalta oleellisinta lienee oleellisinta se, että keskittyminen on jatkunut jopa kiihtyvästi, vaikka monet viestintätekniset innovaatiot olisivat mahdollistaneet myös päinvastaisen kehityksen.
Mediahistorian näkökulmasta ei siis ole syytä uskoa, että internet (tai mikään muukaan uusi media) pysäyttää keskittymisen tai jopa kääntää sen hajautumiseksi.
Mitä todistusaineistoa löytyy sen väitteen tueksi, että keskittyminen jatkuu kiihtyvästi? Kysyn vaan kun arkihavaintoni omista työympyröistä osoittavat toista.
Jonkinasteista keskittymistä isoille paikkakunnille tapahtuu, mutta noiden paikkakuntien kesken työ ei enää jakaudu paikkasidonnaisesti vaan sen merkitys ja rooli ovat irroneet paikasta, siis virtualisoituneet. Yksilötasolla tämä mahdollistaa mielenkiintoisemmat tehtävät paikkakuntaa vaihtamatta ja firman tasolla olemassa olevien kompetenssien tehokkaamman hyödyntämisen. Se voisi myös mahdollistaa uudenlaisia asuinpaikkavalintoja, vaikka käytännössä tämä onkin ollut toistaiseksi vähäistä.
Asiasta voi vetää ainakin kahdenlaiset arvailut. Viestintäteknologialla ei juurikaan ole vaikutusta ihmisten asuinsijan valintaan ja/tai viestintäteknologia ei vähennä fyysisen kontaktin tarvetta, vaan jopa kasvattaa sitä.
Molempien väitteiden tueksi löytyy kirjallisuudesta paljon hyviä perusteluita. Sanoisin, että parempia kuin uuden median jeesuksien saarnat duunin paiskomisesta kesämökin laiturin nokasta.
Toisaalta vielä kymmenen vuotta sitten elettiin ihan eri maailmassa. Silloin etätyöteknologia ei ollut vielä kypsää ja laajasti käytössä. Eikä ollut olemassa kulttuurisia malleja ei-paikkasidonnaiselle tiimityölle. Nyt on. Alle vuosikymmen on vielä liian lyhyt aika sille, että todellisia muutoksia ihmisten asuinpaikkavalinnoissa olisi tapahtunut. Ne tulevat vähitellen ajan myötä.
Väite siitä, että etätyö itse asiassa lisää kontaktien tarvetta on usein toisteltu klisee, jossa on totta toinen puoli. Kymmenen vuotta sitten työskentelin samassa kaupungissa olevien ihmisten kanssa, ja kun palaveerasimme, istuimme samassa kokoushuoneessa kasvotusten. Pahimmillaan monta kertaa viikossa piti lisäksi matkustaa Espooseen tapaamaan oman tiimin ulkopuolisia sidosryhmiä. Ulkomaillekin matkustettiin firman sisäisiin palavereihin aika tiheästi.
Sitten hyppäys nykypäivään. Enää ei ole tiimiä ympärillä, siis sellaisia ihmisiä joita tapaisin päivittäin. Näiden ihmisten tapaaminen on vähentynyt. Sen sijaan puhelin- ja nettipalavereissa tapaan päivittäin ihmisiä, jotka sijaitsevat eri puolilla Eurooppaa. Aikaisemmin samalla tavalla sijaitsevien ihmisten tapaaminen olisi ollut harvinainen ja rajoitettu poikkeus. Koko työ oli organisoitu paikkasidonnaisemmin eikä monellakaan ollut yhtä laajoja kontaktiverkkoja kuin nykyään on lähes kaikilla. Työt hoituvat hienosti tapaamatta kasvotusten. Mutta samalla kun virtuaalitapaamisten määrä kasvaa ja tällaiset virtuaaliverkostot muuttuvat työn kannalta tärkeämmiksi, muuttuvat myös ne harvat kerrat kun näitä ihmisiä tapaa kasvotusten entistä merkityksellisemmiksi.
Fyysinen tapaaminen on luottamuksen rakentamista, jotta sen jälkeen virtuaalityö on kitkattomampaa. Voisi siis sanoa että jokaisen kasvotusten tapahtuvan tapaaminen merkitys on kasvanut, koska siihen on ladattu enemmän odotuksia tulevan virtuaalityön sujumisesta kuin ennen. Aikaisemmin tapaamiset olivat transaktionaalisia: yritettiin suorittaa rajattu työtehtävä. Nyt kyse on pitkän aikavälin verkostoitumisesta. Voi olla että jotkut ihmiset jopa matkustavat nykyään enemmän ja tapaavat enemmän ihmisiä kuin ennen: siis määrällisesti useampia ihmisiä mutta kutakin vähemmän aikaa kuin ennen. Toisaalta suurella osalla matkustaminen on vähentynyt suhteessa aikaisempaan tilanteeseen. Tästä saadaan säästöä firmalle ja lisää tehoa työntekoon, kun aikaa kuluu vähemmän lentokentillä roikkumiseen ja taksissa istumiseen.
En lähtisi leimaamaan tätä miksikään uusmediahörhötykseksi tai stereotyyppisesti laiturin nokassa istumiseksi. Toki kaikkiin työtehtäviin tämä malli ei päde, mutta entistä useampaan yleismanageeraustyyppiseen tehtävään kyllä. Ja erityisesti suurissa firmoissa. Sitäpaitsi puhun omista kokemuksista ja havainnoista. Siitä on mahdotonta kvantitatiivisesti päätellä onko kyseessä merkittävä ilmiö vai ei, mutta kvalitatiivisesti tämä todistaa, että kuvailemani kaltaiset muutokset ovat ainakin osa todellisuutta. Ja siinä tapauksessa kyse on lähinnä siitä, leviääkö tämä malli laajemmalle, ja kuinka nopeasti jos leviää.