Havainnot Nysse-liikenteestä, syksy 2021

Nysse on näemmä ulkoistanut omien mokiensa havainnoinnin muille https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/4252156

JOILLAKIN Nyssen bussipysäkeillä on vielä vanhaan linjastoon perustuvia aikataulutietoja ja kylttejä, jotka eivät enää pidä paikkaansa. Suunnittelupäällikkö Häyrysen mukaan Nysse kerää nyt virhetietoja pysäkeiltä lähinnä kuljettajien kautta ja lähettää sitten korjauslistan urakoitsijalle.

– Jos pysäkin uudet aikataulutiedot ja kyltti ovat jääneet vaihtamatta, ei niitä kuitenkaan kannata jälkikäteen käydä yksi kerrallaan muuttamassa. Pysäkkejä Tampereella on yli 1500, hän toteaa.

Tähän liittyen, eilen ihmettelin että miksihän linja 90 on saanut oman pysäkin Metsolta https://reittiopas.tampere.fi/pysakit/tampere:0022 aiemminhan tuota käytti kaikki Pyynikintorille päättyvät vuorot. Pysäkkimerkki kehikkoineen on kyllä purettu, myös linja 90 päre on siirretty pysäkkiin 0024. Nyt yskii siis digipalvelut, eikä maastomerkinnät. Vahvaa suoritusta.
 
Tuohon Tamperelaisen juttuun liittyen, huhtikuusta lähtien pysäkkitiedoista vastaava yritys on ollut Uusi Era Palvelut, kun ennen se oli Pirkanmaan Siistix. https://tampere.cloudnc.fi/fi-FI/To...teasemakaymaloiden_siivouksen_seka_py(183650)
En ole Pirkanmaan Siistixin aikana ikinä nähnyt yhtä paljoa virheitä kuin mitä nyt olen parin viime viikon aikana huomannut. Esim. Keskustorilla linjan 80 kyltti on F-pysäkin sijaan yhdellä terminaalin laitureista. 10:n kylttiä Kaukajärvelle ei löydy mistään. Ruskontiellä kulkiessani huomasin, että tietoja on vaihdettu joiltain pysäkeiltä, joillain oli vanhat tiedot, kun taas uudella Vanha Hervannnantie th -pysäkillä (huom. kolme n-kirjainta) ei ole mitään bussipysäkin merkkiä. Pysäkillä Ruskontie I luki kahteen kertaan "58 Hervanta", mutta kadun toisen puolen pysäkillä oli vielä vanha kyltti Sääksjärvelle.

Lähes joka päivä löydän ihan vahingossakin uusia virheitä. Että ei voi kuin ihmetellä ketkä näitä kylttejä on käynyt vaihtelemassa, ihan kuin olisi tahallaan jätetty pysäkkejä välistä, ja joidenkin kohdalla ei ole viitsitty tarkistaa meneekö kyltti nyt oikealle pysäkille vai ei. Mutta kun halvalla saa, niin tällaista tulee. Jos edes ryhtyvät virheitään korjaamaan, niin tulee kyllä pitkä reissu.
 
Ovatko ”Pirkan” kaikki uudet Volvot nyt ajossa? ja montako niitä kaikkiaan on?

---------- Viestit yhdistetty klo 19:32 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 19:31 ----------

Ja ovatko Länärin kaikki Scalat nyt poistettu jolloin Paunu on nyt ko. mallin ainoa omistaja?
 
Yks asia jonka kannattaa ottaa tarkkailuun on tuo Kaupin Kampuksen liikenneympyrän ruuhkautuminen ruuhka-aikana. Peräti 3 bussia jonossa liikennevaloissa ja monta autollista palaamassa töistä kotiin siinä ympärillä jonottamassa.

Itse entisen itäisen puolen #8 linjan asiakkaana olen pettynyt bussiyhteyksieni heikentymisestä, ei ole suoraa yhteyttä keskustaan. Vaihto Ratikkaan TAYS:illa ei pääse Keskustoriin asti sekä varalinja #6 ei mene Keskustoriin tai Pyynikintorin puolelle, vaan kääntyy Hatanpään tielle. Linjalla #18 kalusto 8900 telivolvoja, ja matkustajien määrä havaintojeni mukaan jäänyt melko vähäiseksi. Vaivautuuko ihmiset käyttämään sitä linjaa? Toki dataa vielä on syytä kerätä, sen verran tuore muutos.

Mielestäni Atala/Vehmainen/Piettasenkatu ovat olleet häviäjiä asukkaiden näkökulmasta.
 
Nämä PirTil:n Unibussilta tulleet telit ovat:
LPX-584 #82
LPX-585 #83
LPX-586 #86
LPX-587 #85
LPX-589 #84

Sopivasti voisi veikata että on myös rekisterinumeron puolesta väliin jäävä LPX-588 joka olisi sitten #81, mutta tästä ei ole minulla havaintoa eikä tietoa.
Mitähän autoja lie sitten PirTil #57, #58 ja #59 vai ovatko mitään?

Muutaman kuvankin olen ehtinyt mainituista autoista ottamaan: https://aronee.kuvat.fi/kuvat/Kuukausikuvasto/2021/08/
 
Ja ovatko Länärin kaikki Scalat nyt poistettu jolloin Paunu on nyt ko. mallin ainoa omistaja?

Harmi kyllä, mutta ne poistettiin jo pian kesäkauden vaihteen jälkeen. Ilman, että ehdin päästä ajamaan. Ei ole näkynyt enää varikolla tai viereisellä tontilla, jossa lepäsi jyväskylän ja joensuun kalustoa sekä nyssestä poistuvia.
 
Okei, juu mietin vaan kun kalustolistoja ei olla vielä ehditty päivittää. Ja montako kaalaa Paunulla on vielä jäljellä?
 
Okei, juu mietin vaan kun kalustolistoja ei olla vielä ehditty päivittää. Ja montako kaalaa Paunulla on vielä jäljellä?
Taitaa olla ainoastaan #136-139, #164, #165, #171 ja #172. Mutta tästäkään ei ole varmuutta koska ainakaan näistä kahta viimeisenä mainittua en ole syysliikenteen alkaessa havainnut.
 
Taitaa olla ainoastaan #136-139, #164, #165, #171 ja #172. Mutta tästäkään ei ole varmuutta koska ainakaan näistä kahta viimeisenä mainittua en ole syysliikenteen alkaessa havainnut.

Viime aikoina #136 ja #137 ovat olleet suhteellisen usein kympillä, #138 ja #139 taitavat pyöriä Kämmenniemen suunnalla, #165 on ollut silloin tällöin 70:llä ja #172 taisi olla alkuviikosta kutosella. #164:ta en muistaakseni ole hetkeen nähnyt, mutta eiköhän sekin jossain vielä aja.
 
Avoimen datan mukaan LL #19 pitkästä aikaa liikenteessä, tänään ollut linjalla 78.

Sitten ihan eri aiheeseen liittyvä kysymys. Katselin Paunun kalustolistaa, ja huomasin että #124 olisi tämän vuoden puolella poistunut, lisätiedoiksi laitettu "Romuttui ulosajossa Teiskossa". Milloin tällainen on tapahtunut, kun minulta on mennyt ihan ohi? Onko aiheesta kenties jotain uutista, kun itse en ainakaan löytänyt?
 
Tuskin siitä uutista onkaan, mutta whatsappin viestihistoriasta löytyy 8.2. päivätty viesti, jossa #124 kohtaloksi sinetöitiin elintenluovutus. Ilmeisesti 30.1.2021 ko autolla leikittiin metsuria Teisko kk:n suunnalla
 
Jossain Teiskon suunnan fb-ryhmässä oli kuvia ja juttua asiasta, mutta tosiaan päätyi ojaan Petääjärventiellä.
 
Takaisin
Ylös