Havaintoja avoimesta data (HSL-alue) - 2023

Katselin lauantaina bussitutkan kartalla noita linjoilla 2 ja 3. Vielä 2:lla oleva vaunu näkyi myös linjan 3 kartalla juuri tuona ">3":na.

Ilmeisesti liittyy samaan ominaisuuteen, että Reittiopas osaa nyt näyttää kesken matkaa vaihtuvan linjanumeron yhtenä kokonaisuutena. Eli eilen illalla klo 22 aikaan, etsin reittiä Eirasta Rautatientorille ja ennen kuin ehdin syöttää halutun lähtöajan, niin reittiopas tarjosi illalle kolmosta, joka vaihtuu kakkoseen Eteläsatamassa. Vaihtoehtolistassa raitiolähtö oli ilmaistu "3/2".
 
Niin, ainakin noissa mainitsemissani vajaan sivun lähdöissä reittilokin puolella näkyy linjakoodina "2015 3". Muita erikoisuuksia ei Jokerilla taida nykyisissä aikatauluissa olla. Aloituslauantaina oli se Aalto-yliopistolta klo 9.20 lähtenyt vuoro, sillä oli linjakoodi "2015 7". Muuta en osaa näistä sanoa, enkä ole varma onko noista esimerkeistä mitään hyötyä varsinaista asiaa ajatellen.

Ratkaisin ongelman niin, että varsinaisen linjakoodin lisäksi nyt rajapinnasta tilataan myös kaikki variaatiot ykkösen ja kahdenkymmenen välillä ihan riippumatta siitä, onko sellaisia olemassa vai ei. Nyt niiden pitäisi siis näkyä kartalla linjanumeroa käytettäessä, toisin kuin Reittioppaassa. (Paitsi 3H5-tyyppiset tapaukset eivät vielä toimi, koska kolmen koodirivin lisäys ei riittänyt ratkaisemaan sitä ongelmaa, pitääkö tuohon laittaa välilyönti väliin vai ei. Pitää tuota vielä parantaa jossain kohden.)

31.10.2023
Tänään tiistaina noteerasin taas yhden harvinaisuuden tutkan reaaliaikaisella kartalla. Linjan 15 reaaliaikaista tilannetta seuratessani kartalle tuli yksi vaunu (605), jonka linjatiedoksi tulostui >15.

Tämä on tavallaan uusi juttu, tavallaan ei. Nuo HSL:n sijaintidatassa statuksella "upcoming" olevat kulkuneuvot ovat näkyneet jo pitkään kartalla mustalla merkillä. Se ei kuitenkaan erottunut välttämättä kovin hyvin, joten lisäsin viikonloppuna linjanumeron eteen noissa tilanteissa tuon suurempi kuin -merkin (kulmasulje ;) ). Siihen en osaa vastata, missä kaikissa tilanteissa tuollaista dataa on jaossa, mutta myös esim. tyhjänä linjan alkupisteeseen saapuva bussi saattaa alkaa näkyä tuossa tilassa jonkin aikaa ennen saapumistaan.
 
Viimeksi muokattu:
Ratkaisin ongelman niin, että varsinaisen linjakoodin lisäksi nyt rajapinnasta tilataan myös kaikki variaatiot ykkösen ja kahdenkymmenen välillä ihan riippumatta siitä, onko sellaisia olemassa vai ei. Nyt niiden pitäisi siis näkyä kartalla linjanumeroa käytettäessä, toisin kuin Reittioppaassa.
Kiitos uusimmista ja muistakin päivityksistä. 2015 3 -tyyliset sivut näkyvät tosiaan tutkan kartalla käytettäessä hakukriteerinä linjatunnusta eli tässä tapauksessa 15:tä. Taisin noteerata muutoksen tämän aamun lisäksi jo eilen. Teet todella hienoa kehittelytyötä tuon tutkan kanssa.
 
Keskiviikkoaamun liikennehäiriön takia linja 15 ruuhkautui mm. Itäkeskuksessa. Screenshot Bussitutkasta, päättärillä valmiiksi kaksi vaunua (603 ja 605), lisäksi sinne olivat pyrkimässä 608 ja 606.
 
1.11
Aamu
KAH 1316 / 614,617
Iltapäivä
KAH 1501 / 617,633

Tutkan mukaan 1501 olisi ollut edellisen kerran liikenteessä 29.9.
 
Keskiviikkoaamun liikennehäiriön takia linja 15 ruuhkautui mm. Itäkeskuksessa. Screenshot Bussitutkasta, päättärillä valmiiksi kaksi vaunua (603 ja 605), lisäksi sinne olivat pyrkimässä 608 ja 606.

Tapahtuiko tämä nopeastikin häiriön alkamisen jälkeen? Itiksestä luulisi olevan melko nopeaa siirtää sillä hetkellä tarpeettomia vaunuja varikolle odottamaan tilanteen normalisoitumista.
 
Tapahtuiko tämä nopeastikin häiriön alkamisen jälkeen? Itiksestä luulisi olevan melko nopeaa siirtää sillä hetkellä tarpeettomia vaunuja varikolle odottamaan tilanteen normalisoitumista.
Linkittämäni screenshot oli pahimman vaiheen jälkipuoliskolta. Varmaan liikenteenohjauksessa / työnjohdossa oli jo tietoa siitä, että tukospaikka oli avautumassa liikenteelle, eikä enää silloin ollut tarkoituksenmukaista ottaa vaunuja linjalta varikolle.
 
9.11.

NF 912 / 510
NF 1090 / 510
NF 1124 / 20, 30
NF 1127 / 40
NF 1146 / 20, 30
NF 1162 / 20, 30

PL 928 / 520, 530
PL 1054 / 59
 
10.11.

NF 1245 / 544
Onko tuo toiminut tuossa tilanteessa tuplausautona? Sähköisten palvelujen perusteella tuo lähtö tuplataan säännöllisesti.

---------- Viestit yhdistetty klo 13:36 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 08:40 ----------

10.11.2023

MLPRV1 KLOY 616:lla on ilmeisesti tehty testikirjautumisia 15:lle, koeajotkin ovat mahdollisia. Tosin en kyllä linjalla sitä noteerannut, kun olen aamu- ja keskipäivällä 15:llä matkustellut.
 
10.11.2023

MLPRV1 KLOY 616:lla on ilmeisesti tehty testikirjautumisia 15:lle, koeajotkin ovat mahdollisia. Tosin en kyllä linjalla sitä noteerannut, kun olen aamu- ja keskipäivällä 15:llä matkustellut.

13:19 lähti Kauppamyllyntieltä, läntisin piste kartalla näkyy Oulunkylässä 13:33 ja kirjautui ulos varikolla 13:46

---------- Viestit yhdistetty klo 12:08 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 11:48 ----------

Onko tuo toiminut tuossa tilanteessa tuplausautona? Sähköisten palvelujen perusteella tuo lähtö tuplataan säännöllisesti.

Lähdön 7:29 tuplaaminen näyttäis alkaneen tällä viikolla, sillä ennen maanantaita ei tutkan historiatiedoissa ole kahta bussia tuolla lähdöllä. Tällä viikolla on kuitenkin ollut jokaisena päivänä.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös