Havaintoja HSL-alueelta - elokuu 2023

Vuosaaren satamapäivää vietettiin lauantaina 26.8. Aikaisempien vuosien tapaan kävijöitä oli paljon. Olisi luullut, että HSL/Tammelundin Liikenne laittaa linjalle 90 teliautoja. Niitähän on usein näkynyt Vuosaaressa tavallisinakin lauantaipäivinä. Ehkäpä joku ylimääräinen vuorokin olisi ollut tarpeen.

Vielä mitä. Linjoilla pyörivät pätkä-VDL:t. Ainakin se vuoro jolla itse satamapäiville matkustin, oli lähes täynnä jo lähtölaiturissa ja kaikki lastenvaunupaikat käytössä. Heti ensimmäisellä pysähdyspaikalla jäivät ensimmäiset lastenvaunut pysäkille kummastelemaan, kun mukaan ei mahtunut. Aurinkolahdessa bussi täyttyi ääriään myöten, ja Aurinkotuulenkadun risteyksen pysäkiltä ajettiin jo ohi. Sinne jäivät ihmiset ja parit lastenvaunut ihmettelemään. Lastenvaunujahan ei teliautoihinkaan olisi enempää mahtunut, mutta muut sentään olisivat ehkä päässeet kyytiin. Iltapäivällä ilmestyi yksi teliauto linjalle 90/96.

Samaan aikaanhan järjestettiin myös Lauttasaari-päivä. Tammelundhan ajaa sielläkin. Bussitutkan mukaan sielläkään ei kulkenut kuin yksi telibussi. Suurin osa teliautoista lepäili varikolla.

Ymmärrän liikennöitsijää ettei se laita kustannuksiltaan kalliimpia telejä linjalle jos HSL ei maksa siitä mitään ylimääräistä.
 
Helsinki 30.8.2023

PL 689 / 23
PL 694 / 23
PL 623 / 23

Pirkkolassa liikkui myös Työtehoseuran MB eCitaro. Sen rekisteritunnus näyttää olevan KUR-657.

---------- Viestit yhdistetty klo 15:18 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 09:36 ----------

Helsinki 30.8.2023

Korsisaaren minibussi tuli Mäkipellon aukion paikkeilla vastaan todennäköisesti linjalla 31 niin, että etulinjakilvessä näkyi seuraavan pysäkin nimi eli Tunnelitie. Pikkubussi oli siis matkalla Munkkivuoreen, vaikka tuo paikannimi ei todellakaan esiintynyt linjakilvessä, kuten ei linjanumerokaan. Reittilokin tietojen perusteella tuo lienee tosiaan ollut Lassilasta klo 12.45 lähtenyt linjan 31 vuoro. Mäkipellon aukiolla pikkubussi oli vähän yli klo 13 (sopii hyvin reittilokin tietoihinkin).
 
31.8.2023

PL 275 / 202 (teli VDL)

Linjalla ollu useampi teli viime päivinä. Samoin kirkkonummelta ja sipoosta tulleita pätkiä pehmeillä penkillä.

---------- Viestit yhdistetty klo 21:06 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 17:42 ----------

31.08.2023.
KaH 951 / 113+114, varikolta lähtiessä Vanscon kilvet toimivat, Leppävaaraan tullessa ei niitä enään ollutkaan, tilalle Paperilappu jossa numero.
 
Ti 1.8.23.

PL 224 kääntyi Honkasuon päätepysäkiltä Rajatorpantielle Myyrmäen suuntaan klo puoli kahden aikaan kilvissä koulutusajo ja tuulilasissa lappu, jossa Cap-autokoulun logo. Myös PL 228 meni Martinlaaksontietä itään Hämeenlinnanväylän länsipuolellla n. 20 min aikaisemmin, mutta kilvissä luki vain ei linjalla, vaikka se ei ole tutkan mukaan ollut tiistaina tuolla päin linjalla.

Näin jälkikäteen asiasta viisaampana, taisi olla siirtoajot Kirkkonummelta Pasilaan. Samalla saivat koulutettua uusia kuljettajia.
 
Takaisin
Ylös