Havaintoja HSL-alueelta - heinäkuu 2023

IS:n jutun mukaan bussi (PL 1005) ja neljä henkilöautoa olivat mukana ketjukolarissa sunnuntaina 30.7.2023 puoli neljän aikaan iltapäivällä. Bussin lähtö Munkkivuoresta (linja 500) oli ollut klo 15:06. Bussitutkan ja reittilokin perusteella päädyin siihen, että bussiyksilö oli nimenomaan 1005. Numero ei erotu uutiskuvista kovin hyvin.

Toinenkin bussiliikenteeseen vaikuttanut juttu tapahtui samana iltapäivänä. Iltalehden mukaan joku oli kiivennyt suurjännitetolppaan Pohjois-Haagassa ja Ilkantielle johtavaa liikennettä oli jouduttu ohjaamaan poikkeusreitille. Reittilokin mukaan linjan 56 tietyt lähdöt ajettiin Metsäläntieltä Hämeenlinnanväylälle, mistä Kehä I:n kautta edelleen Kannelmäkeen. Kalastamaan päin sitten onkin käytetty melkoista luovuutta paikan kiertämiseksi, ainakin reittilokista päätellen. Iltalehden uutinen jossa ei erikseen mainita tapahtuman vaikutusta bussilinjoihin.
 
Se on 1005.

Sitä ajanut kuljettaja on tuttu foorumilta, joskaan ei vuosiin enään ole ollut täällä.
 
Takaisin
Ylös