Havaintoja HSL-alueelta - lokakuu 2023

Kuljettajaohjeen mukaan 73 ja 74 ajaa Karhupuistoon ensi vuoden alusta lähtien. Liittyykö tämä muutos ratikkatyömaahan?

Todennäköisesti kyllä. Vuoden alusta lähtien tulee isoja muutoksia reitteihin Hakaniemessä, erityisesti torin etelä puolella, kun Siltasaarenkadun remontti alkaa. Hakaniemessä tilaa on rajallisesti ja rautatientoriltakin tulee runsaasti linjoja. Ahdinko pahenee n. vuoteen 2025 asti ja 2026 mennessä pitäisi helpottaa.

---------- Viestit yhdistetty klo 18:15 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 18:13 ----------

Valmistelevat työt alkavat ensi viikolla Pitkänsillan kupeessa
 
Eikö Hämeentieltä pääse kääntymään Toiselle linjalle ja siitä Porthaninkadulle, jotta linjat voisivat ajaa lähes perille ja käyttää Karhupuistoa päätepysäkkinä etelän suunnasta?

Pitäisi päästä, liekö sitten katu todettu kääntyvälle bussille liian ahtaaksi, jos kadulla on vastaan tulevaa liikennettä odottamassa valoja.
 
Pitäisi päästä, liekö sitten katu todettu kääntyvälle bussille liian ahtaaksi, jos kadulla on vastaan tulevaa liikennettä odottamassa valoja.

Voi myös olla, että Toisen Linjan kautta kulkeminen kasvattaa matka-aikaa tarpeeksi, että kustannuksetkin kasvavat.
 
16.10.

PL 938 / 520

Louhelan aseman V1508/1509 pysäkkiparilta oli aikataulunäytöt hävinnyt. Ne olivat toiminnassa pari viikkoa sitten, mutta viime viikolle ne olivat pimeinä.

Lisäksi lännensuuntaiselle Kuohukujan pysäkillä (V1510) oli laatoitus alkanut. Kuohukuja pysäkkipari on ollut työmaana kesästä asti ja nyt muuten valmis useamman viikon, muttei päällysteitä pysäkeillä ja tämä idänsuuntaisen pysäkkikatos on ollut aidattuna.
 
17.10.2023.
Helsinki.

KaH 21 / 69 Kamppiin. Nousin Malmin Lentokentän pysäkiltä kyytiin, matka alkoi hyvin. Käännyimme Tattariharjuntieltä Tullivuorentielle, auto laskee mäkeä, moottorin tuuletin hurahti pauhaamaan, samaan aikaan auto alkoi täristä, kuulin kolahduksen lattian alta, totesin, että nyt pois tästä paikalta, kerkesin nousta takasillalle seisomaan, kun kolina kävi lattian alla auton täristäessä tovin.
Totesin sen olleen moottorin tuuletin, joka leipoi. Lähdin siitä eteen kuljettajalle ilmoittamaan, että tarkistaa moottoritilan, kuljettaja pysäytti auton ja lähti tarkastamaan tilannetta. Muut matkustajat hieman hätääntyivät, mutta muuten rauhallinen tilanne, kuljettaja totesi saman, tuuletin puhkoi jäähdyttimen, nesteet pihalle. Kuljettaja soittamaan, kehoittivat siirtämään auton parempaan paikkaan. Kuljettaja siirti auton Teerisuo 2 kohdille, jäi odottamaan hinuria. Matkustajat jatkoivat kävellen Malmille kävellen.

Reittilokin tilanne vielä tähän
 
Takaisin
Ylös