HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 55/2022

Siis ei ollenkaan (jonkun tietyn hankinnan suhteen) vai ei reaaliajassa? Minä olen tottunut ajattelemaan, että Markkinaoikeuden sivut sisältävät lähtökohtaisesti oikeaa tietoa. Siihen, miten viranhaltijan ja Markkinaoikeuden välinen tietojenvaihto käytännössä hoituu, en tietenkään ota (enkä ottanut edellisessäkään kommentissani) kantaa.

Sivusto ei toimi ihan reaaliajassa eli siihen ei sinänsä voi luottaa hankinta-asioissa. Tämän takia varmaistamme aina soittamalla Markkinaoikeuteen ja/tai Korkeimpaan hallinto-oikeuteen valitusajan umpeutumisen jälkeisinä päivinä.

Päätöslistaus sen sijaan toimii suht ajantasaisesti

--- lainaus www.markkinaoikeus.fi ---

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 148 §:n 3 momentin mukaan markkinaoikeus ylläpitää ja julkaisee luetteloa markkinaoikeudessa vireille tulleista hankinta-asioista. Luetteloa ylläpidetään päivittäin. Luettelo ei nauti julkista luotettavuutta eikä se saa aikaan oikeusvaikutuksia. Tarvittaessa asian vireilletulo on tarkistettava markkinaoikeudesta.

--- lainaus loppuu ---
 
Mistähän Pohjolan liikenne hankkii A2-kokoista sähkökalustoa? Yutongilla ei taida olla edelleenkään, vaikka ei heillä ollut telejäkään vielä julkistettuna siinä vaiheessa, kun PL niitä tarjosi kilpailutuksessa. VDL:ää löytyy PL:tä jo ennestäänkin ja SLE:t ovatkin pikaladattavia, mikä sinällään sopii 23:lle, kun siellä on laturit valmiina, eikä muilla kuin HelB:llä kai ole valmiutta Linkkereitä enää käyttää.
 
Tiedoksi että Tampereen 2-akseliset Yutongit ovat A2:sia. Ja ehkä Pohjolan liikenteen uusi toimitusjohtaja myös vaikuttaa kalustohankintoihin, kun olen ite ymmärtänyt että PL kuuluu niihin firmoihin joissa TJ päättää omatoimisesti minkä merkkistä kalustoa tilataan. Ehkä nyt Jannen kaudella tilataan seuraavaksi uuden sukupolven Citywidejä, joita ainakin ite pidän hyvin tervetulleina HSL-alueelle, ja varsinkin Pohjolan liikenteelle, joka ei uusia Scanioita ole hankkinut lainkaan sitten 2011. ;)
 
Viimeksi muokattu:
Ja ehkä Pohjolan liikenteen uusi toimitusjohtaja myös vaikuttaa kalustohankintoihin, kun olen ite ymmärtänyt että PL kuuluu niihin firmoihin joissa TJ päättää omatoimisesti minkä merkkistä kalustoa tilataan. Ehkä nyt Jannen kaudella tilataan seuraavaksi uuden sukupolven Citywidejä, joita ainakin ite pidän hyvin tervetulleina HSL-alueelle, ja varsinkin Pohjolan liikenteelle, joka ei uusia Scanioita ole hankkinut lainkaan sitten 2011. ;)

Eikö Pohjolan Liikenne joudu siis järjestämään julkista tarjouskilpailua kalustostaan vaan voi ostaa ne tavallisen yrityksen tapaan?
 
Eikö Pohjolan Liikenne joudu siis järjestämään julkista tarjouskilpailua kalustostaan vaan voi ostaa ne tavallisen yrityksen tapaan?

Siltä se vähän vaikuttaa, varsinkin kun ottaa huomioon sen ettei Scanioita ole tullut lainkaan sitten 2011, kun taas kilpailijat Helb ja Nobina ovat niitä ostaneet runsaasti. Ilmeisesti Scaniat eivät olleet oikein ex. toimitusjohtaja Heikin mieleen 2011 jälkeen. Mut toivottavasti uusi TJ on eri mieltä. ;)
 
Miksi Nobinalta poistui kaikki Scalat?Olisi mukavaa jos heillekkin olisi jäänyt Scala.
 
Viimeksi muokattu:
Tiedoksi että Tampereen 2-akseliset Yutongit ovat A2:sia.

Niissähän ei ollut kuin 32 istumapaikkaa. A2:ssa pitäisi olla 37 ja sähkökalustolle on annettua armoa kahden penkin verran. Noille Ojangon linjoille tuleviin takaovellisiin 7900E:ihinkin mahtuu juuri kai 35 istuinta, vaikka ovatkin pieniä, toisin kuin Yutongeihin.

Ja Tampereellahan ei kai ole edes käytössä HSL:n A1-A2-C-D -järjestelmää muutenkaan.
 
Tampereella taidetaan aina vaatia takaovi bussiin, mutta se ei tee siitä vielä A2. Tai no välillä tekee, Volvon sähkö-A2:ssa on vähemmän istumapaikkoja, kuin sähkö-A1. Onko HSL:n liikenteessä sitten tarvetta A1 ja A2 busseille kun eroa on pari istumapaikkaa ja yksi ovilehti?
 
Takaisin
Ylös