HSL suunnittelee taas uutta lippujärjestelmää

Kuka helsinkiläinen on koska viimeksi käynyt Kivenlahdessa? Muistan itsekin, että viime vuosituhannen lopussa oli joku Jouni tai Jouko Munkkiniemestä, joka matkalla Inkoon huvilalleen pysähtyi Kivenlahden Nesteelle hakemaan kolmioleivän ja kahvin, mutta sen jälkeen on ollut hiljaista. Joukkoliikenteellä ei tiettävästi yksikään helsinkiläinen ole koskaan käynyt Kivenlahdessa.
Olen aikonaan 80-luvulla ollut helsinkiläisenä töissä Kirkkonummella. Tavallisesti kuljin työmatkani Pitäjänmäeltä Jorvakseen junalla. Joskus oli tarve tulla töistä bussilla Lauttasaaren jossa nykyinen vaimoni asui. Jotta säästäisin rahaa kuljin Viktströmin bussilla Kivenlahteen jossa vaihdoin seutubussiin. Vikströmiläisessä seutukuukausikortti ei kelvannut. Se täytyy myöntää että autolla on useimmiten Kivenlahteen tullut mentyä jos on ollut asiaa. Poikani on joihinkin bileisiin mennyt sinne bussilla mutta hänet on joutunut hakemaan autolla pois yöllä.
 
Tämä ei nyt aivan avaudu minulle: jättää palvelematta? Minusta Helsingin kantakaupungissa on aika kattava joukkoliikenne. Vilkaisin juuri HSL-lippujen hintoja verrattuna muihin eurooppalaisiin metropoleihin ja aikalailla samaa luokkaa.

Kyllä, liikenne on kattavaa, muttei sillä ole merkitystä kun meidät halutaan hinnoittelun keinoin karkottaa joukkoliikenteestä. Lainaamassani viestissäni vaikutit hyväksyvän tilanteen (voittehan siellä liikkua niille skuuteillanne..) Eikä liikennekään tietenkään kattavana voi pysyä ilman matkustajia, nyt jo on ratikoiden vuoroväliä harvennettu ja bussit näyttävät seilaavan lähes tyhjinä.

Täältä kantakaupunkikuplasta katsottuna HSL on pelkästään pyllistänyt meille viimeistään vyöhykemallin käyttöönotosta lähtien:
- Ratikkamatkan hinta noussut 2018 jälkeen 1.70 e -> 3.10 e. 83 % nousu. Tämä käsittääkseni jo aiemmalla hinnoittelulla ylitti matkan tuotantokustannukset, eli jo sillä hinnoittelulla ratikkamatkustajat subventoivat kalliimmalla tuotettua liikennettä.
- Helsingin sisäisen kertalipun hinta noussut samassa ajassa 2.20 e -> 3.10 e. 41 % nousu.
- Helsingin sisäinen kuukausilippu on samassa ajassa noussut 54.70 e -> 70.60 e. 30 % nousu.

Inflaatio välillä 2015-2022 on ollut 13 % (https://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_hinnat.html#kuluttajahintaindeksi). Eli joukkoliikenteen käyttö on kallistunut meille huomattavasti. Itse seilaan jatko-opiskeluiden myötä taas opsikelijahintaisella lipulla, sillä mun matkustustarve, maksuhalukkuus ja palvelutaso kohtaavat ihan hyvin. Täysihintaisella lipulla eivät enää kohtaisi, puhumattakaan nyt kaavaillusta tasatariffihinnasta.

Ja ei, nykyinen AB-lippu ei ole sama kuin vanha Helsingin sisäinen, ja siinä on omat hyvät puolensa keinotekoisten kuntarajojen hävitessä (mm. itselläni on säännöllisesti asiaa Otaniemeen, mutta aiemmin ketjussa mainittua Kivenlahtea useammin tulee kyllä jo käytyä Tampereella). Mutta tällä ei ole mitään merkitystä heille, joilla tarve on ollut ja on edelleen matkustaa kaupungin sisällä.

Ja toki, sama lyhyen matkan hinnan ongelma vaivaa myös kantakaupungin ulkopuolella. Täällä se on vain ehkä seudun keskiarvoa tyypillisempää, että (joukkoliikenne)matkat ovat keskimäärin oikeasti lyhyitä. Ilman kuukausilippua oleellisesti mikä tahansa matka on edullisempaa tehdä omalla autolla sellaisen ollessa käytettävissä.

Lähteet vanhoille hinnoille: https://yle.fi/a/3-10687954 ja https://www.hs.fi/paivanlehti/31102018/art-2000005883000.html
 
Olen aikonaan 80-luvulla ollut helsinkiläisenä töissä Kirkkonummella. Tavallisesti kuljin työmatkani Pitäjänmäeltä Jorvakseen junalla. Joskus oli tarve tulla töistä bussilla Lauttasaaren jossa nykyinen vaimoni asui. Jotta säästäisin rahaa kuljin Viktströmin bussilla Kivenlahteen jossa vaihdoin seutubussiin. Vikströmiläisessä seutukuukausikortti ei kelvannut. Se täytyy myöntää että autolla on useimmiten Kivenlahteen tullut mentyä jos on ollut asiaa. Poikani on joihinkin bileisiin mennyt sinne bussilla mutta hänet on joutunut hakemaan autolla pois yöllä.

Kyllä ja nyt kun tavasin vähän historian kirjoja, niin arkkitehdit Saarinen, Gesellius ja Lindgren kulkivat vain vähän aiemmin Kivenlahden suuntaan ateljeelleen luultavasti höyrylaivalla tai junalla.

Täytyy myöntää, että liioittelin tuossa ensimmäisessä viestissäni hivenen. Selvästikin Helsingistä on Kivenlahteen tai sinne suunnalle erämaata kuljettu viimeisen parin sadan vuoden aikana, eli ehkä HSL:n lippujärjestelmä on ihan oikeudenmukainen.
 
Mitähän tästäkin pitäisi taas ajatella, pitäisikö itkeä vai nauraa, sääliä niitä jotka joutuvat Höselin armoille vai pilkata niitä, jotka ylipäätään suostuvat johonkin sovelluspelleilyyn?

Tänään on taas sellainen päivä, että Höselin maanmainio sovellus on känkkäränkkämoodissa. Kestää kymmeniä minuutteja, ennen kuin lippu tulee. HS kertoo meille, että sovelluksen hitaus ei Packalénin mukaan ole peruste matkustaa liputta: ”Edelleen suosittelemme päivittämistä. Sovellusta kannattaa kokeilla jo ennen pysäkille lähtöä”, Packalén sanoo. Tämä Packalén esitellään Höselin viestinnän päivystäjänä.

No, tottahan jokaisella, joka Höselin palveluita joutuu käyttämään, on aikaa odotella se muutaman kymmenen minuuttia, että lippu tulee. Ja tietysti kotona herätään tuntia etukäteen aamulla ihan vaan siltä varalta, että jos sovellus on känkkäränkkämoodissa, niin kokeillaan sitä kaikessa rauhassa kotisohvalla 40 minuuttia ennen töihin lähtöä.

Kuka ostaisi niin korkeat tikkaat, että ne ulottuisivat tuonne Höselin norsunluutorniin?

Tässä uutinen: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009469883.html

Sanomattakin on selvää, että edellytykset tarkastusmaksun määräämiseen eivät ole olemassa. Sitä ei Hesarin Milla ole viitsinyt sen kummemmin tuoda esille tai selvittää. Mä alan olla sitä mieltä, että koko tarkastusmaksumääräämisoikeus on aika vaakalaudalla. Ei ole lippujen hankita varmaa, kuten laki edellyttää.
 
No aikoinaan kun käytin mobiilisovellusta oli lipun tulon kanssa usein viivettä. Kuskille oli kiva näyttää pyörivää ympyrää puhelimen näytöllä. Aina päästivät kuitenkin sisään.
 
Upea sovellus myös hukkaa maksetut liput. Tällainen löytyi Helsingin Uutisista:

Helsingin Uutiset 19.3.2023 sanoi:
Jos olet ostanut HSL-sovelluksessa kerta- tai vuorokausilipun, älä kirjaudu sovelluksesta ulos tai vaihda puhelinta ennen kuin lippu on käytetty. Muuten nimittäin menetät lipun.

– Sitä ei teknisesti saada siirtymään puhelimesta toiseen, kertoo viestinnän asiantuntija Tuija Ruoho HSL:stä.

Tilanne on yllättänyt ne matkustajat, jotka ovat erehtyneet kirjautumaan sovelluksesta ulos kesken lipun voimassaolon. Asiasta ei kerrota tämänhetkisissä käyttöehdoissa mitään.

Sellaista varmaa lipunhankintaa sitten. Ja yksinkertaista käyttöä.

https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/5798209#cxrecs_s

No aikoinaan kun käytin mobiilisovellusta oli lipun tulon kanssa usein viivettä. Kuskille oli kiva näyttää pyörivää ympyrää puhelimen näytöllä. Aina päästivät kuitenkin sisään.

Mikä kellonaika siihen lippuun tulee, eli jos se saapuu perille 10 min tilaamisen jälkeen, niin onko se voimassa siitä tilaushetkestä vai saapumishetkestä?
 
Mitähän tästäkin pitäisi taas ajatella, pitäisikö itkeä vai nauraa, sääliä niitä jotka joutuvat Höselin armoille vai pilkata niitä, jotka ylipäätään suostuvat johonkin sovelluspelleilyyn?

Tänään on taas sellainen päivä, että Höselin maanmainio sovellus on känkkäränkkämoodissa. Kestää kymmeniä minuutteja, ennen kuin lippu tulee. HS kertoo meille, että sovelluksen hitaus ei Packalénin mukaan ole peruste matkustaa liputta: ”Edelleen suosittelemme päivittämistä. Sovellusta kannattaa kokeilla jo ennen pysäkille lähtöä”, Packalén sanoo. Tämä Packalén esitellään Höselin viestinnän päivystäjänä.

No, tottahan jokaisella, joka Höselin palveluita joutuu käyttämään, on aikaa odotella se muutaman kymmenen minuuttia, että lippu tulee. Ja tietysti kotona herätään tuntia etukäteen aamulla ihan vaan siltä varalta, että jos sovellus on känkkäränkkämoodissa, niin kokeillaan sitä kaikessa rauhassa kotisohvalla 40 minuuttia ennen töihin lähtöä.

Kuka ostaisi niin korkeat tikkaat, että ne ulottuisivat tuonne Höselin norsunluutorniin?

Tässä uutinen: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009469883.html

Sanomattakin on selvää, että edellytykset tarkastusmaksun määräämiseen eivät ole olemassa. Sitä ei Hesarin Milla ole viitsinyt sen kummemmin tuoda esille tai selvittää. Mä alan olla sitä mieltä, että koko tarkastusmaksumääräämisoikeus on aika vaakalaudalla. Ei ole lippujen hankita varmaa, kuten laki edellyttää.

Yksi vahvoista ennusmerkeistä digitalisaation korvaamisesta pilipalisaatiolla on vankka usko siihen, että tekniikka toimii aina. Kun siihen yhdistetään kaikkien munien laittaminen samaan koriin eli varajärjestelyistä luopuminen, käännytään nolouden puolelle. Seuraava askel jumalaiseen nolouteen on asian kääntäminen hallintoalamaisen viaksi ja vastuulle.
 
Täsmälleen samaa mieltä.

Mä olen jättänyt lausunnon tarkastusmaksun nostamisesta sataan euroon ja kertonut ministeriölle, miksi en kannata sitä ja miksi siitä on haittaa muttei hyötyä.

Kuka laatisi LVM:lle kirjelmän, johon koottaisiin kaikki todisteet siitä, miksi Höselin touhu ei tällä hetkellä täytä tarkastusmaksulain 4§ ”matkalippujen hankinta on järjestetty varmaksi ja niiden käyttö yksinkertaiseksi”? En tiedä, pitäisikö se kierrättää oikeusasiamiehen kautta, mutta onhan selvää, että joku roti tuohon touhuun pitää saada.
 
Upea sovellus myös hukkaa maksetut liput. Tällainen löytyi Helsingin Uutisista

Eiköhän tuo ole ihan suunniteltu noin. Kertalipun siirtäminen puhelimesta toiseen mahdollistaisi sen, että moni ihminen voisi käyttää samaa kertalippua tai vuorokausilippua. Ymmärtääkseni sama on totta matkakortin kanssa, eli jos kadotat matkakortin, et saa kerta- tai vuorokausilippuja takaisin. Kausilippu on sitten oma asiansa ja se siirtyy kummallakin alustalla.
 
Kertalipun siirtäminen puhelimesta toiseen mahdollistaisi sen, että moni ihminen voisi käyttää samaa kertalippua tai vuorokausilippua.

Se myös hukkaa nuo liput ihan samalla laitteella, jos sovelluksesta kirjautuu välillä ulos lipun voimassaoloaikana.

Mä en tuota höpöhöpösovellusta käytä, mutta useassa muussa sovelluksessa, joita käytän, käy aina välillä niin, että mut on automaattisesti uloskirjattu silloin tällöin ilman mitään näkyvää syytä, ja pitää kirjautua takaisin sisään. Mahtaakohan Höselinkin sovellus sitä tehdä? Vaikkei tekisikään, niin jos tuo sovellus toimii niin, että käyttäjällä on oma käyttäjätunnus ja salasana, jolla sitä käytetään, niin on täysin mahdoton ajatus, että sovellus "unohtaa" tehdyn lippuoston tuollaisesta syystä.
 
Se myös hukkaa nuo liput ihan samalla laitteella, jos sovelluksesta kirjautuu välillä ulos lipun voimassaoloaikana.

Mä en tuota höpöhöpösovellusta käytä, mutta useassa muussa sovelluksessa, joita käytän, käy aina välillä niin, että mut on automaattisesti uloskirjattu silloin tällöin ilman mitään näkyvää syytä, ja pitää kirjautua takaisin sisään. Mahtaakohan Höselinkin sovellus sitä tehdä?

Mulle teki, eikä ihan välillä, vaan tasan 30 päivää ensimmäisestä sisäänkirjautumisesta, joka sattui sillai päivän aikana, että illalla kotiin menossa huomasin vasta juuri, kun nousin bussiin. Toisen kerran tapahtu seuraavan 30pv jälkeen, mutta sillon osasin odottaa asiaa ja onneks kummassakin tapauksessa oli kausilippu voimassa. Sen jälkeen (Syksy 2021) lopetti tekemästä, eikä ole nyt tehnyt, vaikka lopetin sovelluksen käytön säännöllisesti 1,5kk sitten, kun alennuksen rupesi saamaan taas kortille.
 
Kannattanee ottaa tuolta nuo hatusta revityt laskelmat ja luvut talteen, niin voi sitten jälkikäteen nauraa. Suomalainen järjestelmä, jossa virkamies voi valehdella suut silmät täyteen ilman mitään seurauksia, on kyllä säälittävä.
 
Se hyödyntää meitä Kivenlahtelaisia kun pääsee esim. keskustaan ja siitä itään halvemmalla. Ei tuosta pelkästään hävitä kun vastaavasti Helsingistä pääsee tänne samalla hinnalla

Mitä asiaa olisi Kivenlahteen? Mitä siellä on, mitä ei olisi Matinkylässä tai vaikka Itiksessä. Minulla on ehkä pari kertaa vuodessa ollut asiaa C-vyöhykkeelle. En haluaisi maksaa tästä ilosta 60 euroa. Kuukausilippu nousi jo viitosella, kun vyöhykemalli tuli. Tästä tosin oli aitoa hyötyä, kun tuli Leppävaara, Tapiola ja Tammisto ulottuville. Näissä olin ennekin käynyt. Sen sijaan C-vyöhylleellä ei ole oikein mitään.

---------- Viestit yhdistetty klo 20:25 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 20:18 ----------

Upea sovellus myös hukkaa maksetut liput. Tällainen löytyi Helsingin Uutisista:

Sellaista varmaa lipunhankintaa sitten. Ja yksinkertaista käyttöä.

https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/5798209#cxrecs_s

Mikä kellonaika siihen lippuun tulee, eli jos se saapuu perille 10 min tilaamisen jälkeen, niin onko se voimassa siitä tilaushetkestä vai saapumishetkestä?

En kyllä näe tuota suurena ongelmana. Vuorokausiluppuja käytetään aika vähän ja kertalippu on voimassa max 90 min. Kyllä sen puhelimen ehtii vaihtaa sen jälkeenkin. Sen sijaan ohjelmassa ainakin ennen oli mielenkiintoinen piirre. Jostain turvallisuussyistä se loggasi sinut puolen vuoden välein pois,vaikka olit käyttänyt sitä. Siinä sitten alettiin etsimään salasanoja.

---------- Viestit yhdistetty klo 20:33 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 20:25 ----------

Tähän liittyen onkin mielenkiintoinen kysymys, lisäisikö tasahinta joukkoliikenteen käyttöä (myös A-vyöhykkeellä) ihan jo sillä, että maksaminen lähimaksulla olisi todella helppoa. Esimerkiksi Turussa ja Tukholmassa on näin eli lippua ostaessa ei tarvitse kuin näyttää korttia, mutta esimerkiksi Tampereella lähimaksun käyttö edellyttää lähimaksupainikkeen painamista, vyöhykkeen valitsemista ja kortin näyttämistä erilliseen lukijaan. Joku pieni vaikutus tuolla varmasti on myös pysäkkiaikoihin ja sitä kautta myös liikennöintikustannuksiin tai ainakin liikenteen täsmällisyyteen.

Minulla ei maksamisen helppous ole ollut koskaan vaikuttava seikka. Hinta on ollut, lähinnä siinä kävelenkö vai jätänkö koko matkan tekemättä.
 
Mitä asiaa olisi Kivenlahteen?

Vieressä Espoonlahden uimahallissa paljon tapahtumia kuten uintikisoja, vesipalloa, taitouintia ja vieressä isot fudiskentät sekä jäähalli joten kyllä sinne voisi paljon mennä ihmisiä. Moni kyllä ainakin näyttää menevän autolla....

---------- Viestit yhdistetty klo 08:27 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 08:16 ----------

Kaksi lippuihin liittyvää huomasin uutisissa:

- Tapahtumalippu Kuopioon https://yle.fi/a/74-20024347?fbclid=IwAR2Qze8ZIiGYmVIJZHeIqsDE4hTZf45ChZMW5psuggovFJxzi1eZM6mEXaI

- Sekä ilmaisesta matkustamisesta https://yle.fi/a/74-20023628 :

Ilmaisten bussimatkojen vaikutusta lasten aktiivisuuteen tutkittiin Mikkelissä ja Kouvolassa. Molemmissa kaupungeissa lapset liikkuvat yhtä aktiivisesti, vaikka Mikkelissä bussilla voi kulkea rajattomasti maksutta.
 
Takaisin
Ylös