Junaliikenteen katkokset helmikuussa 2024

En tosiasiassa tiedä, minkä verran tavallisena arkipäivänä Sm2-yksiköitä on liikenteessä. Mutta juliadatan puolelta kun katselin tämän päivän tilannetta, niin G-, M- ja O-junia nyt ainakin ajetaan Sm2-kalustolla. Tämän perusteella voisin arvella, että vaikkapa Nokian, Mommilan ja Kotkan asemilla Sm2 on tänään jokseenkin yhtä tavallinen kuin useina muina päivinä. Jotenkin olen mieltänyt nuo reitit Sm2:ien ydinreviiriksi, vaikkakin kyseinen junamalli on tietyssä roolissa myös Helsingin lähiliikenteen tietyillä ruuhkalähdöillä, jotka sinänsä sitovat jo jonkinmoisen määrän yksiköitä.
Kotkan ja Nokian välisillä radoilla liikennöi aamuruuhkassa seitsemän Sm2:ta (loppupäivän pääosin kuusi ja osin seitsemän linjaliikenteenä ajettavien kalustosiirtojen ansiosta), ja ne näyttivät kulkevan eilenkin. Sen sijaan Helsinkiin päättyvissä ruuhkajunissa oli yhteensä vain kolme yksikköä (2+0+0+1) 15:n (4+4+4+3) asemesta eli yhteensä alle puolet normaalista määrästä (10/22) oli käytössä aamuruuhkassa. Tarkastukset hoituivat kuitenkin suhteellisen nopeasti, sillä iltaruuhkassa Helsingistä lähti nuo 15 yksikköä kuten tavallisesti.
 
Kotkan ja Nokian välisillä radoilla liikennöi aamuruuhkassa seitsemän Sm2:ta (loppupäivän pääosin kuusi ja osin seitsemän linjaliikenteenä ajettavien kalustosiirtojen ansiosta), ja ne näyttivät kulkevan eilenkin. Sen sijaan Helsinkiin päättyvissä ruuhkajunissa oli yhteensä vain kolme yksikköä (2+0+0+1) 15:n (4+4+4+3) asemesta eli yhteensä alle puolet normaalista määrästä (10/22) oli käytössä aamuruuhkassa.
Tuo 10/22 on linjassa sen kanssa, mitä havaitsin juliadatan palvelusta. Minun mielestäni käyttöaste 10/22 ei vastaa parhaalla tavalla ilmaisua "pääosin pois liikenteestä", millä tavoin selostit asiaa viestissä #10. Ainakin minulle syntyi sen viestin perusteella sellainen mielikuva, että vain aivan muutama yksikkö olisi ollut ajossa, ja siksi ryhdyin penkomaan avointa dataa hyödyntävien palveluiden tuottamaa materiaalia. Mutta kaikki hyvin, nyt on asia foorumia seuraavien tiedossa.
 
Takaisin
Ylös