Jyväskylän paikallisliikenne

jyväskylän liikenne on voittanut kaikki kohteet päätös löytyy kaupungin viran haltija päätöksistä
 
Iso kilpailutus houkutteli näköjään uusiakin toimijoita. Koko liikenteestä tarjouksen jätti Jyväskylän Liikenteen lisäksi Vekka, Nobina ja Pohjolan Liikenne. Lisäksi Savonlinja oli tarjonnut kohteita 2 ja 3.

Länsilinjat taas vetäytyi suosiolla eikä tarjonnut ollenkaan.
 
Viestissä #476 oli lista kohteista ja tiivistelmä niiden sisällöstä. Kohde 1 Super-Linkki-linjoineen on mielestäni mielenkiintoinen. Hankintailmoituksessa annettiin syksyllä 2022 linkit kunkin kohteen linjoista remix-palvelun avulla. Sen mukaan Super-Linkki-linjoja tulisivat olemaan:

S1 Kaakkolampi - Keskusta - Palokan tk (vastaa pitkälti nyk. linjaa 25)
S2A Haapaniemi - Keskusta - Kortemäki (vastaa pitkälti nyk. linjaa 1)
S2B Kaunisharju - Keskusta - Kortemäki (vastaa pitkälti nyk. linjaa 2)
S3 Heikkilä - Keskusta - Mustalampi (vastaa pitkälti nyk. linjaa 27)
S4A Kortepohja - Keskusta - Ristikivi (vastaa pitkälti nyk. linjaa 18)
S4B Kortepohja - Keskusta - Nenäinniemi (vastaa pitkälti nyk. linjaa 18K)

Mielenkiintoista on nähdä, millä eri tavoin S-linjat poikkeavat tavallisista linjoista. Tarjonnan olettaisi olevan kattavampaa. Mitä muuta? Tuleeko runkolinjavärit bussikalustoon ja pysäkkikatoksiin? Tuleeko reiteille etuuksia?

Kohteeseen 1 sisältyy myös muita linjoja, varsinkin Vaajakosken suuntaan - ja muuallekin itään. S-linjastoon verrattuna kohteen muut linjat tuntuvat vaatimattomalta "silpulta".

Kaksi muuta kohdetta ovat myös merkittäviä. Niihin ei sisälly Super-Linkki-linjoja, mutta volyymit ovat huomattavia. Koko kilpailukierros on valtakunnallisestikin ajatellen suuri. Aika näyttää, minkä verran voittaja tuo Jyväskylään vaihtoehtoisen käyttövoiman kalustoa, kalustopisteistä ei kovin kummoisia johtopäätöksiä pysty tekemään. Viisi pakollista täyssähköbussia on oikeastaan ainoa varma tarkka tieto. Pisteistä päätellen muutakin sähkö- tai kaasukalustoa on tulossa jonkin verran, mutta vähemmän kuin mitä joissakin hävinneissä tarjouksissa olisi luvattu.
 
Mielenkiintoista on nähdä, millä eri tavoin S-linjat poikkeavat tavallisista linjoista. Tarjonnan olettaisi olevan kattavampaa. Mitä muuta? Tuleeko runkolinjavärit bussikalustoon ja pysäkkikatoksiin? Tuleeko reiteille etuuksia?

Minä olen ymmärtänyt että ainakin tarjonta olisi huomattan kattava, sekä jonkinlainen oma väritys tulisi noille runkolinjoille.

Linkki-liikenteeseen on muuten mahdollisesti liittymässä lisää kuntia Jyväskylän ympäriltä. Äänekoski, Toivakka, Petäjävesi, Hankasalmi, sekä Uurainen. Näistä ilmeisesti Uurainen ei ole lähdössä mukaan, mutta muut olisivat. Odotellaan päätöksiä asiasta.
 
Aika näyttää, minkä verran voittaja tuo Jyväskylään vaihtoehtoisen käyttövoiman kalustoa, kalustopisteistä ei kovin kummoisia johtopäätöksiä pysty tekemään. Viisi pakollista täyssähköbussia on oikeastaan ainoa varma tarkka tieto. Pisteistä päätellen muutakin sähkö- tai kaasukalustoa on tulossa jonkin verran, mutta vähemmän kuin mitä joissakin hävinneissä tarjouksissa olisi luvattu.

Tässä voisi ajatella, että uusi kalusto tulisi sähköbusseina. Koiviston Auto -konsernilla on suuret määrät aiemmille sopimuskausille hankittua Euro 6 -päästötason dieselkalustoa. Alueen ulkopuolisilla toimijoilla taas kalusto olisi ehkä ollut suuremmassa mittakaavassa uutta (esim. Nobina hankki Turkuun muutamaa vara-autoa lukuun ottamatta kaluston uutena eikä PL:kään kovin monta käytettyä dieselbussia siirtänyt Tampereelle). Toki jos ja kun JL aloittaa liikenteen osin vanhalla kalustolla, täytyy sen sopimuskauden aikana uudistaa kalustoa ja nämä autot taas saattaisivat olla uusia tai muualta siirrettäviä käytettyjä sähköbusseja.
 
Tässä muutes mietin, että pitääköhän JyLin uusia kalustoa yhtään ennen uusien sopimuksien alkua… Keski-ikä sai olla mielestäni max 8 vuotta, ja laskujeni mukaan nykyinen keski-ikä on lähempänä 8.7 vuotta.
 
Tässä muutes mietin, että pitääköhän JyLin uusia kalustoa yhtään ennen uusien sopimuksien alkua… Keski-ikä sai olla mielestäni max 8 vuotta, ja laskujeni mukaan nykyinen keski-ikä on lähempänä 8.7 vuotta.

Kyllä kai se välttämätöntä on jos aikovat noudattaa sopimuksia. Toki keski-iän laskeminen kalustolistasta ei kerro suoraan tilannetta jos uudemmille tulee enemmän kilometriä kuin vanhimmille. Mutta tosiaan ensi vuonna suurin osa JyLin kalustosta on vähintään 8-vuotiaita niin ei ole mahdollista enää pitää muutamalla uudemmalla keski-ikää kurissa. Ja tähän liittyen JyLille onkin ilmestynyt ainakin 3 VDL Citeaa rekisterein JML-457, -458 ja -459. Oletettavasti uusia ja Dieseleitä.
 
JyLille onkin ilmestynyt ainakin 3 VDL Citeaa rekisterein JML-457, -458 ja -459. Oletettavasti uusia ja Dieseleitä.

Ainakin JML-457:n käyttöönottopäivä on 12.12.2022 ja käyttövoima dieselöljy. Malli VDL Citea LLE120.

Minusta on aika yllättävää, että Koiviston Auto ostaa vielä uusia dieselkaupunkibusseja, kun tärkeimmät kilpailijat ovat siirtyneet pelkkään sähkökaluston hankkimiseen.
 
Ainakin JML-457:n käyttöönottopäivä on 12.12.2022 ja käyttövoima dieselöljy. Malli VDL Citea LLE120.

Minusta on aika yllättävää, että Koiviston Auto ostaa vielä uusia dieselkaupunkibusseja, kun tärkeimmät kilpailijat ovat siirtyneet pelkkään sähkökaluston hankkimiseen.

Kiitos selvityksestä!

Minä luulen että JyLillä ei ole olemassa oikein minkäänlaista valmista latausinfraa varikollaan. Nyt kun kilpailussa voitto tuli niin sellainen toki laitettava kuntoon. Tuntuu nämä kolme VDL:ää olleen sellainen kiirehankinta vastaamaan keski-ikäongelmaan
 
olisikohan nuo uudet autot tilattu jo entisen omistajan toimesta ottaen huomioon autojen pitkät toimitus ajat nykyään.
 
olisikohan nuo uudet autot tilattu jo entisen omistajan toimesta ottaen huomioon autojen pitkät toimitus ajat nykyään.

Itse olen käsittänyt, että siellä VDL:län tehtaan pihalla on uusia autoja valmiina nurkat turvoksissa niin niitä saa nopeallakin toimituksella.
 
Itse olen käsittänyt, että siellä VDL:län tehtaan pihalla on uusia autoja valmiina nurkat turvoksissa niin niitä saa nopeallakin toimituksella.
Jos näin on, niin hintakin lienee hieman edullisempi, etenkin kun VDL lopettaa, ellei ole jo lopettanut, dieselbussien valmistuksen ja kysyntäkin lienee romahtanut kun kaikkialla on vallassa sähköbussihypnoosi.
 
Linkki-liikenteeseen on muuten mahdollisesti liittymässä lisää kuntia Jyväskylän ympäriltä. Äänekoski, Toivakka, Petäjävesi, Hankasalmi, sekä Uurainen. Näistä ilmeisesti Uurainen ei ole lähdössä mukaan, mutta muut olisivat. Odotellaan päätöksiä asiasta.

Sen verran tähän aiheeseen liittyen piti internettiä kaivella ja tutkia kuntien pöytäkirjoja ja tosiaan asia on niin, että kaikki kunnat Uuraista lukuunottamatta esittävät liittymistä Linkki-liikenteeseen. Muistelen jostain lukeneeni, että liikenne voisi alkaa vuonna 2025.
 
Tässä vähän mietiskelen, millaistahan sähkökalustoa JyLi tuo sitten uusien sopimusten alkuun… Mitä te luulette?
Muutama mahdollinen vaihtoehto
-VDL Citea (Jyväskylän suosituin malli, jos tulee, niin luultavasti uutta generaatiota)
Volvo (On mennyt myös HelB:ille, mutta siten vähän epätodennäköinen, sillä ei ole saatavilla etumatalana)
Scania (myös vahva brändi Jyväskylässä)
Yutong tai BYD (suosittu muilla liikennöitsijöillä myös koska kiinalaisia halpabusseja, hinta voi houkutella)
Solaris (Hyvin epätodennäköinen valinta sillä näitä ei paljoa Suomessa edes ole, Tampereella oli muutama Solariksen sähköbussi mutta sen enempää ei näitä tullut)

Itse edes vähän toivoisin että joltain Eurooppalaiselta valmistajajalta….


LISÄYS:
Onko niissä JyLin uusissa Citeoissa paineilma -vai sähköovet? Aivan naurettavaa jos enää vuonna 2022 käyttöönotettuun bussiin otetaan vielä paineilmaovet.
 
Aivan naurettavaa jos enää vuonna 2022 käyttöönotettuun bussiin otetaan vielä paineilmaovet.
Mitä naurettavaa siinä on? Monissa maissa, kuten Virossa ja Ruotsissa, paineilmaovet ovat edelleen yleisiä uudessa kalustossa. HSL ja jotkin muut tilaajat antavat jostakin syystä lisäpisteitä sähköovista, mikä on osasyynä niiden harvinaisuuteen.
 
Takaisin
Ylös