Kuopion paikallisliikenne

Ja entisiä Transdevin 8900LE-telejä taitaa olla Volvolla jäljellä vielä 5 kpl, joten niitäkään ei tarvitse hankkia kaikkia uusina.

Mietin kyllä sitä, että kaluston keski-iän pitää olla 8 vuotta. Saakohan sen pidettyä 8 vuodessa ilman, että kaikki telit ja sähköt ovat uusia? 17 kappaletta VDL:iä eli melkein puolet tuosta kalustosta kuitenkin ovat 8 vuoden ikäisiä jo kauden toisena liikennöintivuotena. Enpä toki tiedä, aikovatko sitten kesken kauden kalustoa lähteä uusimaan.

Jos en ihan väärin laskeskellut, niin esim. kolme teliä voisi olla vm 2014 mutta loppujen 7 telin ja 13 sähkön tulisi tuolloin olla upouusia (vm 2021) jotta keski-ikä olisi edes lähellä 8 vuotta vielä vuonna 2028.

Ennustaisin sillä perusteella ainakin kauden aluksi kalustoksi
-17kpl käytettyä vm 2014 VDL:ää
-3 kpl käytettyä vanhimmillaan vm 2014 teliä
-7 kpl uutta vm 2021 teliä
-13 kpl uutta vm 2021 sähköbussia.

Toki tuolloinkin keski-ikä ylittäisi kauden lopulla 8 vuotta, koska puolet autoista olisivat 14-vuotiaita ja puolet 8-vuotiaita. Kalustoa uusittaneen siis joka tapauksessa, paitsi jos kilpailuehdoissa mainittu iässä joustaminen sähköautojen osalta riittää normalisoimaan keski-iän vielä kauden lopullakin.
 
Viimeksi muokattu:

Voi olla myös järkevää lykätä hankintoja esimerkiksi sopimuskauden kolmannelle vuodelle, jotta saadaan todennäköisesti euro VII -kalustoa jolla on sitten tulevissa kilpailutuksissa paremmin käyttöä. EU parlamentin arvioitu aikataulu standardin hyväksymiselle on Q4 2021 joten siirtymäaikoineen varmaan 2023 alkaa kalustoakin olemaan markkinoilla. Lähde: https://ec.europa.eu/info/law/bette...ion-standards-for-cars-vans-lorries-and-buses
 
Enpä toki tiedä, aikovatko sitten kesken kauden kalustoa lähteä uusimaan.
Noin yleisesti kaluston pääomakustannukset ovat pienemmät silloin, kun kalusto hipoo koko ajan keski-ikää ja sitä uusitaan vain sen verran mitä keski-ikävaatimus vaatii. KA-konserni onkin hyvin onnistunut toimimaan niin kaupungeissa, joissa kalustopisteytyksellä ei ole ohjattu hankkimaan uudempaa kalustoa (Jyväskylä ja Oulu).

Voi olla myös järkevää lykätä hankintoja esimerkiksi sopimuskauden kolmannelle vuodelle, jotta saadaan todennäköisesti euro VII -kalustoa jolla on sitten tulevissa kilpailutuksissa paremmin käyttöä.
Eiköhän kaupunkiliikenteessä sähkö kuitenkin ole se tulevaisuuden juttu ja Euro VII -kalustoa hankitaan lähinnä maantieliikenteeseen.
 
Aikataulukirjan mukaan savonlinja ajaa myös linjaa 82.

Näin on, SL sai linjat 61, 74, 75 ja 82-86. Tilaajavärit edellytetään ilmeisesti linjoille 61 ja 71-75. Kuopion Liikenteellä on linjalle 71 Iveco #24 Vilkku-väreissä ja Savonlinjan varikolla näkyi perjantaina yksi Vilkku-värinen teli-Irizar. Tarvinnevat toki useamman tilaajavärisen auton jotta riittää myös 61:lle.
 
olikos tässä "maaseutuvuorojen" kilpailutuksessa minkäänlaisia kaluston ikä- & muita vaatimuksia ?
 
olikos tässä "maaseutuvuorojen" kilpailutuksessa minkäänlaisia kaluston ikä- & muita vaatimuksia ?

Vähintään Euro4-päästöluokka (Euro5 ja 6 sai lisäpisteitä), autojen keski-ikä 14 v, yksittäisen auton maksimi-ikä 18 v sekä pieniä hienosäätövaatimuksia kuten ovijarrua, maksulaitteita ja linjakilpeä. Tilaajaväreistä mainitsinkin jo.

Nämä pätivät siis nyt puheella olevassa jo ratkaistussa linjojen 61, 71-75 ja 82-86 kilpailutuksessa, jonka kausi alkaa huomenna 1.6.2020.
 
Tänään tosiaan avattiin uusi liikennöintikausi linjoilla 61, 71-75 ja 82(-86).

Uusia linjanumeroita on tullut ELY-linjoille
50 Kuopio-Pielavesi(-Keitele)
55 Kuopio-Varpaisjärvi
70 Kuopio-Suonenjoki(-Rautalampi)
76 Kuopio-Vesanto
98 Kuopio-Outokumpu(-Joensuu).

Savonlinjalla linjoja 74 ja 75 ajoi teli-Irizar #337, joka on Vilkku-väreissä.
Linjalla 61 ei vaatimuksesta huolimatta tilaajavärejä näkynyt, ajossa oli SL #454.
Jääskeläisen Autolta viedyllä linjalla 82 oli SL #930, kuskina Jääskeläiseltä Savonlinjalle siirtynyt herra.
Kuopion Liikenne käytti linjalla 71 Vilkku-väristä Iveco-seutuautoa #24. Savonlinjan viemillä linjoilla 74 ja 75 KL aikoina olleet autot KL #45 ja #36 ajelivat linjaa 50.
Linjaa 76 ajaa nyt Rautalammin Auto.

Myös linja 10 Keskusta-Puijo jatkui nyt, autona oli tänään PL #844.
 
Linjaa 76 ajaa nyt Rautalammin Auto, jonka M. Niskanen omistaa nykyisin.

Myös linja 10 Keskusta-Puijo jatkui nyt, autona oli tänään PL #844.

Myös tuon 76 Kuopio-Vesanto välin lisäksi Rautalammin Auto ajaa myös linjaa 70 Kuopio-Suonenjoki-Rautalampi.
 
Myös tuon 76 Kuopio-Vesanto välin lisäksi Rautalammin Auto ajaa myös linjaa 70 Kuopio-Suonenjoki-Rautalampi.

Siinä nyt ei ole mitään poikkeavuutta eiliseenkään päivään, pointtini kun oli mainita uudet ja muuttuneet asiat. 76 taas oli vielä eilen Kuopion Liikenteellä.
 
Tulee hyvään saumaan HelBin uusien HSL-sähköbussisopimusten kanssa, veikkaan että tilaavat samassa erässä samaa merkkiä ensi keväälle/kesälle. Varmaa tietoahan ei liene, mutta sähkö-VDL on tällä hetkellä testissä Lahdessa Koiviston Autolla, ja KA-konserni tuntuu muutenkin tuosta VDL:stä tykkäävän nykyään.
 
Samaa veikkaan ja tuo testaaminen sopii kyllä kuvaan. Hankinnassa on Kuopioon myös uusia telejä. Ne veikkaan tulevan Scanialta, taitaisi olla uusi tulokas Kuopioon?
 
Hankinnassa on Kuopioon myös uusia telejä. Ne veikkaan tulevan Scanialta, taitaisi olla uusi tulokas Kuopioon?

Tuossa aiemmin oli aiheesta puhetta, ja siinä taisi käydä ilmi että nyt alkuun saattavat hankkia telejä halvemmalla käytettynä kunhan ovat Euro6. Sitten pitkin kautta voi uudistaa kalustoa konsernin sisäisillä kalustokierrätyksillä tai muuten niin että autojen keski-ikä pysyy täällä kahdeksassa vuodessa. Mutta mistäpä tietää, ostavatko suoraan uusia.

Telit ovat selvästi odotettu juttu Kuopiossa, lisäautoja tarvitaan normaalisti siellä ja täällä. Nyt korona-aikaan oli ne kaksi Varkauden teliä KL #3 ja #4 joitakin kertoja täällä ajossa linjoilla 22, 19, 5 lisä ja 6 lisä, mutta eipä olisi tainnut olla tarvetta sellaselle kapasiteetille tässä tilanteessa. Tulipahan koeajettua.

Jos tarkoitit nimenomaan Scaniaa uutena tulokkaana niin joo, katurina uudempia sellaisia ei ole näkynyt, eikä kyllä Scalojakaan ilmeisesti näy enää ensi talvikaudella.
 
Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä tulevat Kuopion telit olemaan. Ne todennäköisesti ovilla 1+2+1, kun muuten Kuopiossa 1+2+0 on yleisin malli. 90-luvun lopulla tulleet ja melkein samantien hävinneet City U:t olivat 2+2+2, sen jälkeen oli Mersuja samalla ovituksella, muuten ei Kuopiossa ole paljoa takimmaista ovea näkynyt.
 
Takaisin
Ylös